maanantai 19. lokakuuta 2015

Äitinä maailmalla

Viikonloppuna Bryssel näytti tutulta ja omalla tutulla tavallaan kauniilta. Sillä tavalla kauniilta, miltä näyttää paikka, johon on tunneside ja jota kohtaan tuntee kotiseuturakkautta. Tuttujen maisemien läpi kulkeminen sai aikaan haikean tunteen niiden menettämisestä, mutta samalla vähän lohdullisen - tunnen tämän kaupungin varmaankin jo melkein yhtä hyvin kuin Helsingin ja on kai onni, että maailmassa on kaksi kaupunkia, jotka tuntuvat omilta. Itse asiassa en edes ole varma, tuntuisiko Helsinki enää samalla tavalla omalta, jos sinne muuttaisin asumaan. Aikaa on kulunut sen verran, että elämässä on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Niin ihmisten elämässä Helsingissä kuin omassanikin täällä maailmalla. Minä en esimerkiksi osaa kunnolla ajatella, minkälaista on elämä äitinä Helsingissä. Silloin kun olen siellä asunut, minulla ei ole ollut lapsia ja elämäni on ollut siinä mielessä vapaata, että minun ei ole tarvinnut huolehtia muista kuin itsestäni. Nykyisin Helsingissä käydessäni aina vähän yllätynkin siitä, että minulla onkin kaksi lasta mukanani.

Olen kasvanut äitiyteen ensin Ugandassa ja sitten täällä Brysselissä. Vaikka seuraan suomalaisia äitiysblogeja ja suomalaista lasten kasvatukseen liittyvää keskustelua, olen hiukan ulkopuolella kaikista siihen liittyvistä normeista ja odotuksista. Tämä koskee ihan arkisiakin käytännön asioita. Minulla ei esimerkiksi ole mitään ymmärrystä lasten talvipukeutumisesta tai lastenvaatteita koskevasta sikäläisestä muodista. Talvihaalarit ja -kengät kuten muutkin ulkoiluvaatteet ominaisuuksineen ja kuoseineen ovat vierasta aluetta. Tyttö kulkee belgialaiseen tapaan balleriinoissaan ja sievässä tummansinisessä samettitakissaan. Koulussa ei luonnollisesti myöskään ole sisätossuja, vaan samat balleriinat ovat hyvät sisällä ja ulkona. Eiväthän lapset edes ulkoile, jos sää on huono. Enää en itse asiassa edes ajattele koko ulkoiluasiaa tai varsinkaan pidä sitä kummallisena.

Vähän samaan tapaan olen toki hiukan ulkopuolella belgialaisista lasten kasvatukseen liittyvistä normeista, sillä en ole belgialainen, enkä tunne ainoatakaan belgialaista äitiä. Harmi jo sinänsä, mutta myös siksi, että haluaisin ymmärtää, miten he saavat lapsensa mukisematta sanomaan reippaan "Bonjour":in turuilla ja toreilla tervehtiville tuntemattomille tädeille ja sedille. "Merci" onnistuu tytöllä hienosti vaikkapa kahvilassa tai leipomossa, mutta "Bonjour" ei sitten millään.

Toisaalta joissain asioissa olen ehkä huomaamattanikin belgialaistunut. Varsin luonnolliselta minusta esimerkiksi tuntuu 2,5 - 3 -vuotiaiden koulunkäynnin aloitus ja koko koulumaailman kuuluminen näin pienten jokapäiväiseen elämään ja puheisiin. Olenkin aivan pihalla suomalaisessa keskustelussa päivähoito-oikeuden rajaamisesta vanhempainvapaiden aikana. Täällä koulunkäyntiä pidetään enemmänkin lapsen parhaana ja oikeutena kuin vanhemman työssäkäynnin mahdollistajana ja ilmeisesti aika suvereenisti olen omaksunut belgialaisen näkemyksen asiasta, sillä ei minulla käynyt mielessäkään, että tyttö olisi jäänyt kotiin pikkuveljensä syntymän jälkeen.

Ajauduin toisissa blogeissa käydyn keskustelun myötä vähän aikaa sitten miettimään sitä, kuinka normaalia minulle on myös se, että puhuessani tytön kanssa muut eivät ymmärrä mitä sanon. Hyvä, että asia tuli ajatuksiini, sillä nyt tiedostan selvemmin, että joskus tämän muiden ymmärtämättömyyden takia saatan käyttää tilannetta hyväkseni ja hetken mielijohteesta sanoa jotain, jota en välttämättä muuten sanoisi, koska se ei olisi kasvatuksellisesti oppikirjan mukaista. Minun esimerkiksi tuli ratikassa temppuilevaan tyttöön tuskastuttuani tokaistua hänelle, että "kuljettaja suuttuu ja tulee sanomaan, että meidän pitää lähteä pois, jos et nyt lopeta". Tuskin olisin kehdannut noin sanoa, jos muut olisivat olleet ymmärtämässä. Lapsiparka on saanut äitinsä hermoheikkoudesta extra-annoksen kielimuurin takia, mutta ehkä tiedostan tämän nyt paremmin ja voin toivottavasti yrittää parantaa tapani tässä suhteessa.

Joka tapauksessa sen tietyn ulkopuolisuuden takia sitä on äitinä seistävä omilla jaloillaan ja luotettava omiin tuntemuksiinsa ja maalaisjärkeensä. Kuten tietysti kaikkien, mutta tässä yhteydessä tarkoitan sitä sen tietyn ulkopuolisuuden kautta. Nähtäväksi jää minkälaisen lisän Egypti tähän soppaan tuo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti