perjantai 16. lokakuuta 2015

Kaksi ja puoli kuukautta

Muuttoon on nyt kaksi ja puoli kuukautta ja mielen on vallannut luopumisen tuskasta ja edessä olevan tuntemattomuudesta ja epävarmuudesta kumpuava alakulo ja huolestuneisuus. Kun elämä soljuu eteenpäin tuttuna ja turvallisena, on aikaa keskittyä pikkuasioihin ja niistä huolehtimiseen. Kun koko elämä on laitettava uusiksi, mielen valtaa valtava ahdistus ja haluaisi vain, että koko jutun voisi peruuttaa. Mitä vain, kunhan kaikki pysyisi samana - sinä samana, jossa on tilaa arkisille pienille ärsytyksille ja ajatuksille. Kunhan ei tarvitsisi katsoa jokaista kadunkulmaa, kauppaa ja kahvilaa surullisena siitä, että kohta ympäristö on aivan toinen. Kunhan ei tarvitsisi kohdata vastaan tulevia ihmisiä ja tänne jääviä tuttuja ja ystäviä niin, että samalla tuntee koko ajan epämääräistä haikeuden ja kateuden sävyttämää tunnetta siitä, että he saavat jäädä paikoilleen.

Kunhan ei tarvitsisi ajatella sitä, että melkein neljä-vuotiaan on kohta luovuttava ainoasta tuntemastaan kodista ja koko pienestä elinpiiristään. Ihanasta koulustaan, jonne hän niin mielellään menee sitä tuttua joka aamuista reittiä, jonka hän itsekin tuntee. Tutuista opettajistaan ja pikku-ystävistään. Tyttö on elänyt kolme neljästä ikävuodestaan täällä ja jos häneltä kysytään, niin hän on kotoisin Brysselistä. Veljensä sitä onkin ihan paljasjalkaisesti, mutta vauvan juuriltaan repimisestä ei onneksi tarvitse olla huolestunut. Tyttöni mun, olen niin pahoillani, että sinut me joudumme repimään täältä irti. 

Tiedän, että neljä-vuotias on vielä verrattain pieni ja on ihan toista joutua muuttamaan vanhempien lasten kanssa maasta toiseen. Nämä ovat kuitenkin oikeita tuntemuksiani tällä hetkellä ja toivon, että se, että uskallan ne tuntea voimakkaasti, auttaa lopulta minua ja lasta luopumaan vanhasta ja lopulta pääsemään jaloillemme uudessa ympäristössä. Toivon. En todellakaan ole varma onnistuuko se.

2 kommenttia:

  1. Lapset onneksi sopeutuu nopeasti, vaikka aluksi varmaan onkin vaikeaa. Me muutettiin toiselle puolelle maapalloa viime joulukuussa 6, 10 ja 11-vuotiaiden lasten kanssa ja vaikka keskimmäisellä oli todella vaikea kevät ja kulttuurishokki, niin nyt vajaan vuoden jälkeen lapset on sitä mieltä, että ei me täältä enää takaisin mennä.

    VastaaPoista
  2. Chaska, kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että teillä lapset ovat nyt asettuneet ja viihtyvät! Joo, mä uskon, että kyllä lapset lopulta sopeutuvat, eiväthän he oikein muutakaan voi. Lähinnä hermoilen ja pelkään sitä alkua ja välivaihetta, jossa niitä vaikeuksia varmaan jonkun verran aina ilmenee. Ja sitten valmiiksi jo vähän sitäkin, että sitten jossain vaiheessa koko homma muuttoineen alkaa taas alusta. Oh well, eihän se etukäteen hermoilu mitään auta :)

    VastaaPoista