keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Neuvolassa

Jostain syystä minulla on aiemmin ollut sellainen käsitys, että neuvolajärjestelmä on nimenomaan suomalainen erikoisuus ja keksintö. Arvo Ylppö onkin helppo yhdistää suomalaisen neuvolajärjestelmän isäksi, mutta siitä en ole päässyt kunnolla selvyyteen, onko hänen kehittelemänsä neuvolajärjestelmä tosiaan ensimmäinen laatuaan maailmassa. Brysselissä syntyneen vauvani myötä olen tutustunut belgialaiseen neuvolajärjestelmään ja olenkin ollut vähän yllättynyt siitä, miten samankaltainen järjestelmä se vaikuttaa olevan kuin suomalainen neuvola.

Belgialaisessa neuvolassa on mahdollista hoitaa raskauden aikainen seuranta, mutta on myös mahdollista ja varmaankin yleisempää hoitaa se myös muiden tahojen, kuten gynekologin vastaanottojen kautta kuten itsekin tein. Vauvan synnyttyä maksuttomassa lastenneuvolassa käynti vaikuttaa kuitenkin olevan yleinen käytäntö. Oman vauvani synnyttyä synnytyssairaalasta meni suoraan oman asuinalueen neuvolaan tieto lapsen syntymästä ja vauvan ollessa noin viikon ikäinen neuvolasta soitettiin kotiin ja sovittiin aika terveydenhoitajan kotikäynnille. Ja niin meillekin tupsahti tomera viisissäkymmenissä oleva puolalaistaustainen terveydenhoitaja kyselemään vointeja ja ohjeistamaan vauvanhoidossa kahvikupin ääressä.

Samaisen terveydenhoitajan vastaanotolla olen siitä lähtien käynyt punnituttamassa vauvan ja otattamassa hänelle vauva-ajan rokotukset. Terveydenhoitajan lisäksi vastaanotolla on lisäksi aina myös lastenlääkäri, joka hänkin on aina sama henkilö. Viisissäkymmenissä hänkin, lempeä hentoinen unkarilaistaustainen nainen, joka aina vuolaasti pahoittelee vauvalle rokotusten tuottamaa kipua ja mielipahaa. Kyseiset neuvolakäynnit ovat aina olleet mieleeni ja jollain tavalla minua lämmittävät ne tilanteet, joissa brysseliläiseen julkishallintomaiseen tapaan hiukan ränsistyneessä vastaanottohuoneessa yksi puolalaistaustainen, yksi unkarilaistaustainen ja yksi suomalaistaustainen kokoontuvat yhteen yhden vauvan terveydenhoidon tähden kukin omanlaisellaan aksentilla ranskan kieltä murtaen ilman että itse tilanteessa on varsinaisesti mitään ihmeellistä.

Näissä tilanteissa kiteytyy kuitenkin juuri se mistä Brysselissä pidän. Kaikilla on oma taustansa, joka sulautuu yhteiseksi kokemukseksi, jossa pääasiassa on vauva ja hänen kasvunsa. Oli hauska kuulla kokeneiden terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksia paikallisesta neuvolatyöstä, jonka he kertoivat osoittaneen, että Saharan eteläpuolisen Afrikan maista tulevat sekä turkkilaistaustaiset vauvat oppivat kävelemään aikaisemmin kuin muut. Tarkempaa syytä ilmiölle he eivät antaneet, mutta katsoivat sen tulevan todistetuksi kuullessaan, että Ugandassa ensimmäisen vuotensa elänyt tyttö otti ensimmäiset askeleensa alle vuoden ikäisenä. 

Viime viikon neuvolakäynnin yhteydessä kerroin terveydenhoitajalle ja lastenlääkärille lähitulevaisuudessa tapahtuvasta muutosta ja minua liikutti kyyneliin asti se miten he sanoivat olevansa pahoillaan, etteivät tulekaan enää seuraamaan vauvani kasvua jatkossa. Että onko Madame nyt aivan varma, ettei voisi jäädä Brysseliin. Ei, toisinaan Madame ei ole varma oikein mistään.

8 kommenttia:

  1. Hahaha, meilla lapset ei ainakaan ole oppineet kavelemaan yhtaan aikaisemmin (pain vastoin), vaikka tota Afrikkalaista taustaa onkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä teidän suomalainen geeniperimä on sekoittunut afrikkalaistaustaan dominoivasti :) Tai voipi olla, että tämä analyysi ei ihan tieteellisesti validi ole :)

      Poista
  2. Brysselin monikulttuurisuutta arvostan minäkin. Asetuin sinne aikoinaan asumaan ilman sen kummempia identiteettikriisejä - Brysselissä on helppo olla ulkomaalainen ja oma itsensä, kaikkea samaan aikaan. Toivottavasti Kairostakin löytyy teille kiva lastenlääkäri, neuvolaa sentään tuskin... Täkäläisistä kuvioista en ole hyvin selvillä koska pyrimme viemään lapset rokotuksiin ja mitattavaksi Suomeen. Sairaustapauksissa meitä lähellä pitää vastaanottoa katolinen yleislääkäri joka vastaanoton päälle siunaa potilaan pyhällä öljyllä...

    Meidän kolmesta lapsesta kaksi on kävellyt ennen vuoden ikää. Yksi Jamaikalla ja toinen täällä Sudanissa - juuri ja juuri Saharan eteläpuolella :) Keskimmäinen lapsi otti belizeläisen rauhallisesti ja alkoi kävellä viikon päälle vuoden ikäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin niin monenlaista taustaa, että löytyy varianssia :) Joo, toivottavasti löytyisi hyvä lääkäri Kairossa - siellä kai ihan ok hyvät palvelut pitäisi olla. Siunaus pyhällä öljyllä, voi että... Tulee mieleen miehen isän hammaslääkärireissu Ugandassa pohjoiskorealaisella hammaslääkärillä, jonka vastaanotolla pyöri Kim Jong-Il:in propagandavideot :)

      Poista
  3. Minusta on usein näyttänyt, että esimerkiksi äidin synnytyksen jälkeinen hoito on monissa muissa maissa (tiedän lähinnä Ranskasta ja Belgiasta) järjestetty paljonparemmin kuin Suomessa. Äiti saa kuntoutusta eikä hän jää yksin, ja myös vauvaa tullaan katsomaan kotiin enemmän kuin Suomessa. Mutta etenkin tuo äidin hoito on paremmin. Suomessa raskauden jälkeen vauva saa kaiken huomion, äiti jää ihmettelemään venähtänyttä vatsanahkaa ja lantionpohjalihaksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin kokemuksen mukaan Belgiassa on parempi raskauden ja synnytyksen hoito kuin Suomessa. Sama omavalintainen gynekologi hoiti niin koko raskauden alusta loppuun kuin synnytyksenkin. Sairaalassa "sai" myös olla pidempään, kaikkiaan viisi päivää ja toipua oikeasti rauhassa. Ja synnytyksen jälkeiseen fysioterapiaan sai yhdeksän hoitokerran setin, niin että ei tarvitse just yksikseen ihmetellä niitä vatsanahkoja ja lantionpohjia :)

      Poista
  4. Ei kokemusta, itketti lukea, etenkin se kohta, jossa kaikki te kolme omine syntyperineen ja aksentteineen kokoonnutte puhumaan ranskaksi vauvasi kasvusta. T. IP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä vauva-asioissa sitä saattaa liikuttua yhdestä sun toisesta :) Ja esimerkiksi siitä, että sinä elät siellä mukana :) <3

      Poista