torstai 22. lokakuuta 2015

Parempia päiviä

Viime päivinä olen ollut rauhallisempi tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Olen yrittänyt nähdä tilanteessamme positiivisia puolia negatiivisia enemmän. Jostain kumman syystä se aina tuottaa paremman mielen. Muuttaminen maasta ja mantereelta toiselle on valtava prosessi ja saa aikaan suuria tuntemuksia ja ajatuksia. Vanhasta todellisuudesta on tehtävä luopumistyötä ja jostain syystä silloin sitä aina näkee selkeämmin sen todellisuuden arvon ja merkityksen.

Minulle ei monenlaisista syistä johtuen ollut niin helppoa asettua Ugandan jälkeen tänne Brysseliin. Mutta se ei varsinaisesti ollut Brysselin vika, vaan enemmänkin henkilökohtaisen itseeni liittyvän kriiseilyn tulosta. Joka tapauksessa jotenkin aika sitten on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja jotain päässäni on liikahtanut, sillä nyt minua todella surettaa lähteä täältä. Osittain täältä muuttamisen tekee vaikeaksi ennen kaikkea huoli tytölle koituvasta luopumisen tuskasta. Hänellä on täällä oma pikkuelämänsä kouluineen ja luokkakavereineen, tuttuine ympäristöineen ja kielineen ja on huonoa omatuntoa tuottavaa ja sydäntä raastavaa, että hän joutuu sen kaiken jättämään.

Joka tapauksessa viime päivät ovat olleet parempia. Olen esimerkiksi ajatellut, että jos ja todennäköisesti kun viivymme Kairossa vain pari vuotta, se ei koko (toivottavasti) pitkässä ihmiselämässä ole kovin paljon. Enkä siis tällä tarkoita, että odotan elämämme olevan siellä pelkkää tuskaa, jota nyt pitää pari vuotta kestää, sillä tiedostan kyllä miten onnekkaita monessa suhteessa olemme. Lähinnä tarkoitan sitä henkistä sopeutumista isojen elämänmuutosten edessä. Luultavasti jälkeenpäin kaiken sopeutumistyön jälkeen emme tule katumaan niitä paria vuotta. Olettaen, että siitä kaikesta selviämme ehjinä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja varsinkin olettaen, että onnistumme vanhempina niin, että tyttö selviää ilman suuria henkisiä naarmuja. Kyllähän erilaisessa maailmankolkassa asuminen parhaimmillaan antaa näkemystä ja kokemusta ja perspektiiviä moneen asiaan. Sen eteen täytyy kuitenkin tehdä työtä, sillä kyynistyminen ja katkeroituminen ja alkoholisoituminen ja muut ongelmat eivät ole harvinaisia näissäkään ympyröissä.

Sitä olen kuitenkin miettinyt yhä enemmän ja enemmän, että jos vain mahdollista, niin haluaisin tulevaisuudessa palata tänne Brysseliin ja asettua ihan kunnolla paikoilleni. Lasten tästä kasvaessa olisi kuitenkin kai ihanteellisinta tai ainakin helpointa, jos voisimme tarjota heille pysyvän ympäristön, jossa kasvattaa juuria. Sen verran raskaita nämä muutot ovat, vaikka haluan uskoa ja uskonkin, että niistä jää paljon hyvää käteen myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti