keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kairo, Nurmijärvi ja Imatra

Muistaakseni Kata Edustusrouva-blogissaan on joskus käsitellyt sitä, minkälaisia reaktioita vähän eksoottisempi asuinmaa ihmisissä herättää. Minullakin aihe on sattuneesta syystä nyt pyörinyt mielessä. Yleisesti ottaen harva jos kukaan, joka kuulee minne olemme muuttamassa, reagoi kuulemaansa ihastuksella tai positiivisella mielenkiinnolla. Kun muuttokuorma on lähdössä kaupunkiin nimeltä Kairo maassa nimeltä Egypti, ovat reaktiot usein ihmettyneitä tai kauhistuneita.

"Minusta eli olisi lähtijäksi!". "Eikö siellä ole vaarallista?". "Sen täytyy olla todella stressaavaa". "Minä en voisi elää niin erilaisessa kulttuurissa". Ja niin edelleen ja niin edelleen. Minä ymmärrän näitä kommentoijia. Mutta sitä en ymmärrä, että miten he eivät ymmärrä sitä, että minä olen sinne joka tapauksessa lähdössä, enkä välttämättä välittäisi kuulla minkä asioiden he ajattelevat Kairossa olevan vaikeita tai miten kauhistuttavilta ne heidän näkökulmastaan kuulostavat. Ei varmaan ole yllättävää, että osaan ne tietenkin kuvitella itsekin ja luultavasti realistisemmin kuin moni muu. Ja jos Kairoon lähteminen onkin kauhistuttavaa, niin ei sen päivitteleminen sinne lähtijää millään tavalla auta tai helpota.

Sen sijaan voisi kysyä vaikkapa minkälaisessa asunnossa tulemme asumaan ja minkälaisella asuinalueella. Tai ihan mitä nyt muuta vaan, joka osoittaisi kiinnostusta sitä elämäni ihan tavallista, arkipäiväistä puolta kohtaan, jos sen puitteet ympäristöineen tuntuvat liian vaikeasti lähestyttäviltä. Koska lopulta jossain vaiheessa elämä kuitenkin varmaan kaikkialla toivottavasti muotoutuu arkipäiväiseksi, jossa pääasialliset tapahtumat ovat vaikkapa lapsen kouluun vienti, kaupassakäynti ja ruuanlaitto, olkoonkin että ympäristö näille arkipäiväisyyksille ei ole ihan siitä tavallisimmasta päästä.

Toki ymmärrän, että arkipäiväisyyksien ajatteleminen ei ihan ensimmäiseksi tule mieleen, kun kuulee jonkun muuttavan johonkin vähän eksoottisempaan paikkaan. Sitä kuitenkin ihmettelen, miten monella itsekin ulkomailla asuvalla ei löydy hienotunteisuutta reagoida vähemmällä "shokkiarvolla". Ainahan löytyy erilaisia näkökulmia ja lähtökohtia ja jollekin jo vaikkapa Belgiassa asuminen ei tuntuisi mahdolliselta. Samalla tavalla kuin itselleni vaikkapa Nurmijärvellä tai Imatralla asuminen ei tuntuisi yhtään sen enempää luontevalta kuin Kairossakaan asuminen. En silti näille paikkakunnille muuttamassa oleville varmaankaan toivottavasti sanoisi, että minusta ei olisi asumaan pienillä paikkakunnilla Suomessa, koska ne ovat kulttuuriltaan ja ilmapiiriltään niin erilaisia kuin mihin olen viime vuosina tottunut. Tai ainakin toivon, että osaisin ilmaista näkökulmani niin, että se ei tuntuisi Nurmijärvelle tai Imatralle muuttavalta siltä, että pitäisin heidän valintaansa täysin käsittämättömänä.

Emmehän me kai Kairoon olisi menossa, jos emme olisi yrittäneet tarkkaan punnita lähdön ja lähtemättä jättämisen plussia ja miinuksia, joille omista lähtökohdistamme löytyy syyt, joista kuulija ei tietenkään voi olla perillä. Minua harmittaa se, että niin helposti unohdan oman näkökulmani ja lähden mukaan siihen toiseen näkökulmaan. Miksi en voi seistä omilla jaloillani tukevasti, vaan lähden mukaan päivittelemään sitä, kuinka haastaviin olosuhteisiin olenkaan lähdössä. Niin olenkin, eikä minulla todellakaan ole välttämättä yhtään sen enempää ominaisuuksia sietää vaikeuksia kuin muillakaan, mutta minun ei pitäisi heti ensi tilassa hukata luottamustani siihen, että minulta kyllä löytyy edellytyksiä ja voimia selvitä haasteista, sillä siihen minun on uskottava tai muutenhan voin unohtaa koko jutun.

14 kommenttia:

  1. Ihana! Voisitko seuraavalta päivittelijältä kysyä, että miltä hänestä tuntuisi, jos rupeaisit päivittelemään vaikka hänen nurmijärveläisyyttään. Tuskin on tullut ajatelleeksi noiden kahden päivittelyn olevan sama asia.

    Kiva teksti, ei yhtään sitä, miltä luulit sen kuulostavan. Olen sinustä ylpeä👌🏼 (saako blogikommentissa sanoa näin?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan molemmat olla aloittelijoita blogihommissa, niin saattaa tuntua epävarmalta miten mikäkin sanominen tulkitaan... :) Mutta joo ei mun ole yhtään tarkoitus päivitellä, kaikilla on omat näkökulmansa ja lähtökohtansa, jotka on kullekin omilla tavoillaan hyvät. Ihanaa kun seurailet ja elät mukana!

      Poista
  2. Apua, ma olen kylla paivittelija pahimmasta paasta. Kun kuulin Edustusrouvan muuttavan Sudaniin, olin ihan etta huh. Jotenkin sita omassa paassakin tietyt asiat hamartyy. Mulle oni on sanonut, etta miten sa uskallat asua Ugandassa, kun siella on niin vaarallista, mutta ite olin aivvan paniikissa, kun piti menna Intiaan tyomattkalle ja olin varma, etta kuolen siella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku joo kyllä mä ymmärrän sitä päivittelyä - eihän joku Kairo nyt tosiaankaan ole helpoimmasta päästä varmaan kenenkään mielestä, ei mun omastakaan mielestä. Yritin kai jotenkin ilmaista sitä, että aina sen päivittelyn vastaanottamiseen ei vaan ole voimia, koska kyllä mua jo muutenkin pelottaa miten me siellä pärjätään ja sitten ei jaksaisi tsempata itseään extra-paljon. Mutta varmaan sitä on niin tottunut omaan ympäristöönsä oli se mikä hyvänsä, että hämärtyy se miltä se muista vaikuttaa ja se miten itse pärjäisi muissa ympäristöissä, joissa toiset kuitenkin jotenkin vaan pärjää.

      Poista
  3. Muutin vuonna yks ja kaks ylioppilaaksitulon jälkeen pois Suomesta. Kun tulin eka kerran kotiin (Pohojanmaalle) kaverit voivotteli, että he eivät koskaan voisi asua ulkomailla (eivät olleet edes käyneet Ruotsinristeilyllä, Tallinnna- sellainen ei edes ollut olemassa silloin ). Mutta että tänäänkin tälläisiä kommenttia. Ehkä ajasta Egyptissä tulee teidän paras aika elämässänne! Kyllä siitä hyvä tulee jokatapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena kannustavasta kommentistasi, tosi ihanasti sanottu. Monesti varmaan sitten kautta aikojen vähän vieraammat asiat on ollut helpompi nähdä sen oman kokemuksen ja olosuhteiden kautta, mutta kyllähän sitä vuorovaikutuksessa olisi kai paikallaan yrittää nähdä se sen toisenkin näkökulma.

      Poista
  4. Kuule, en tiedä voiko olla hyvänmielen faktori, kun kyse on tuntemattomasta ihmisestä, mutta sanon silti: yksi mun ystävä vietti ison osan lapsuudestaan Kairossa ja rakasti sitä. Laitankin hälle nyt tän sun blogin linkin.

    Ja musta olis nyt kivempi olla uutta kokemassa Kairossa kuin täällä tutussa tuppukylässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin voi olla hyvän mielen faktori! Tuntematon tai ei, on tosi kiva kuulla hyviä kokemuksia Kairosta. Eli kiitos :) Ja lycka till kaikkeen sinne teille päin!

      Poista
  5. Täällä se lapsuutensa Kairossa viettänyt. Ja rakastin ja rakastan edelleen. Tosin lapsen Kairo on monellakin tapaa erilainen kuin aikuisten, mutta silti lähtisin takaisin, jos voisin. Onnellinen lapsuus mulla siellä kuitenkin oli.

    Ihana että jaat kokemuksia Kairosta, jään innolla seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, että tulit kommentoimaan! Tosi kiva kuulla, että sulla on niin hyvät muistot lapsuutesi Kairosta! Ja että edelleenkin rakastat. Ihana kuulla! Joo varmaan on lapselle eri kuin aikuiselle ja jollekin eri elämänvaiheessa olevalle aikuiselle eri kuin mun kaltaiselle perheen emännälle ;) Mutta mun lasten kannalta tosi mahtavaa kuulla, että joku lapsuutensa siellä viettänyt muistelee niin lämmöllä. Kiva jos jäät seurailemaan!

      Poista
  6. En ymmärrä minäkään sitä, etteivät ihmiset osaa asettua toisen paikalle sen vertaa, etteivät kauhistelisi päin naamaa toisen valintoja, oli kyse sitten muutoista tai mistä hyvänsä. Tiedän hyvin tuon tunteen kun itseäkin jännittää ja mietityttää, eikä haluaisi joutua toisia rauhoittamaan tai selittelemään omia valintoja jotka ehkä itsessäkin herättävät hämmennystä ja jos jonkinlaisia kysymyksiä.

    Paljon saimme kuulla älyttömiä kommentteja jo Jamaikalle muuttaessa mutta pahimmat heitot kuulimme Sudanin kohdalla. Mutta tosiaan joku ei osaisi kuvitella muuttavansa Brysseliinkään asti - kyllä kai Afrikka silloin tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta.

    Sudanissa olen oppinut todella ymmärtämään ja arvostamaan sitä kuinka avoin ja joustava oma mieleni lopulta onkaan. Olen kiitollinen siitä, että me uskallamme ottaa riskejä ja että lapsistamme on kasvamassa näiden muuttojen ja kokemusten myötä todellisia maailmankansalaisia, jotka ovat yhtä kotonaan niin keskellä hikistä ja pölyistä sähkökatkoa Khartumissa kuin lomalla luksushotellissa Abu Dhabissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on just toi tunne, että omien kysymystensä ja jännityksensä ohella ei riitä voimat rauhoittelemaan tai vakuuttamaan muita ja sitten se samalla kuitenkin harmittaa. Siitä voi kuitenkin kai olla tyytyväinen, että on edes periaatteessa avoin mieli ja on varmasti tosi palkitsevaa, jos käytännössäkin huomaa avoimuutensa kannattelevan kaikenlaisissa olosuhteissa. Ja ylpeys omista lapsista on aina ihana, voimaa tuova tunne.

      Poista
  7. Ihan huippua löytaa tama blogi, plarasin jo lapi sun juttuja ja jaan odottamaan kuulumisia sitten Kairosta, terkut Turkista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos jäät seurailemaan, Petra :) Sulla onkin pitkät pätkät juttuja Turkista, menenkin lukemaan paremmalla ajalla enemmän!

      Poista