lauantai 14. marraskuuta 2015

Peloista & #PrayforParis

Moni on kysynyt eikö minua pelota muuttaa lasteni kanssa Kairoon. Kyllä pelottaa. Eniten minua ei kuitenkaan pelota mahdolliset levottomuudet tai terrorismin uhka, koska kuten on jälleen nähty siltä ei pääse pakoon täällä Euroopassakaan. Pariisin verilöyly on järkyttävä ja kamaluudessaan käsittämätön. Kymmeniä ja kymmeniä tavallisia viattomia ihmisiä, sellaisia niinkuin sinä tai minä.

Etäisyys Pariisin ja Brysselin välillä on vain kolmisensataa kilometriä ja tunnelma eilen illalla Brysselinkin kaduilla oli pelokas ja järkyttynyt. Virkamies oli illalla Pariisin iskun tapahtuma-aikaan hakemassa jälleen kerran kielletyltä paikalta varikolle hinattua autoamme ja minua pelotti, että terrori-iskun olisi suunniteltu leviävän tänne rajan toisellekin puolelle ja halusin hänen tulevan saman tien kotiin. Moni uskoo, että terrori-iskun tapahtuminen Brysselissäkin on vain ajan kysymys.

Vuodenvaihteessa olin Pariisissa viettämässä uutta vuotta parin Helsingistä sinne tulleen ystäväni kanssa ja vain kolme päivää Pariisista lähtömme jälkeen tapahtui Charlie Hebdo -isku juuri samalla alueella missä AirBnB:n kautta vuokraamamme asunto sijaitsi. Se tuntui järkyttävältä. Samoin kuin elokuussa Amsterdamista Brysselin kautta Pariisin matkalla olleessa Thalys-junassa tapahtunut terrori-iskun yrityskin. Samaisella Thalys-junalla olin tammikuussa Pariisiin ja takaisin matkustanutkin silloisessa siunatussa tilassani. Siunattu olen kaikin puolin ollutkin, että en ole ollut paikalla terroritekojen sattuessa.

Ja siunattuja, loputtoman äärettömän onnekkaita olimme silloinkin lokakuun alussa Kairossa käydessämme tyttömme jäädessä eläkepäiviään Etelä-Ranskassa viettävien isovanhempiensa huomaan. Samaan aikaan kun hermoilin Kairossa liikenteestä ja muista asioista, tyttö isovanhempineen ja serkkuineen oli toista tuntia jumissa veden varaan joutuneessa autossa vuosikymmenien pahimmassa tulvassa, josta monet eivät selvinneet yhtä onnekkaan vahingoittumattomina kuin he.

Mitä tahansa voi tapahtua missä tahansa milloin tahansa ja elämä on hauras. Kairoon muuttamiseen liittyvät pelkoni eivät siis varsinaisesti liity terrorismiin tai onnettomuuksiin, vaikka ajatus siitä tai Egyptissä tapahtuneesta lento-onnettomuudesta kaikkea muuta kuin mukavalta tuntuvatkin. Enemmän minua pelottaa perheeni henkiseen sopeutumiseen liittyvät asiat ja yleiseen epävarmaan elämäntilanteeseemme liittyvät asiat. Nekin ovat mittakaavaltaan erilaisia tuntemuksia kuin ne mitä yli sadan eilen Pariisissa surmansa saaneiden läheiset käyvät tänään ja loppuelämänsä läpi. Heidän puolestaan ja tämän maailmamme tilan puolesta olen äärettömän pahoillani. Lapsiani rutistan taas lujemmin ja olen kiitollinen siitä, että he ovat tässä rutistettavinani.

6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus Ansku.

    Uutiset Pariisista pysäyttivät ja masentavat mutteivät jotenkin täysin yllättäneet minua. Minäkin olen nimittäin huomannut ajattelevani hyvin vahvasti, että mitä tahansa voi lopulta tapahtua missä vain ja milloin vain. Elämä on haurasta ja arvaamatonta. Omalta osaltani olen huomannut, että kun sen hyväksyy pystyy paremmin elämään ilman lamaannuttavaa pelkoa kaikesta siitä mitä saattaa tapahtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muakaan ei täysin yllättäneet nämä uutiset. Järkyttivät kyllä. Nämä ovat niitä pysäyttäviä hetkiä, jolloin muistaa paremmin arvostaa elämää tässä ja nyt.

      Poista
  2. Mombasassa asuessamme terrorismin uhka nousi siellä ja näkyi myös. Kun menimme Keniaan ei siellä ollut turvatarkastuksia tmv kuin parissa paikassa. Puolen vuoden päästä terroriuhka oli todellinen ja viikoittain jossain räjähti ja räjähtää edelleen. Yhtäkkiä joka puolella oli aseiden kanssa vartijoita, minne tahansa parkkipaikalle pysäköidessä auto tarkastettiin. Aluksi se järkytti, sitten viisas ystäväni kehoitti olemaan pelkäämättä, koska pelko on juuri se mitä tavoitellaan. Muutimme elokuun alussa pois Keniasta ja syyskuussa 2013 siellä oli tuhoisa terrori-isku meidänkin suosimassa ostoskeskuksessa, jossa mekin olisimme voineet olla jos olisimme olleet Nairobissa käymässä. Ja siellä olikin useita tuttuja iskujen aikana. Se tapahtuma tuli silloin niin ihon alle. Etsin kaiken mahdollisen tiedon netistä, seurasin tutkintaa, olin niin huojentunut ettei meidän tarvinnut silloin olla Keniassa ja tehdä tietoista päätöstä jäädäkö vai ei terrorismin takia, varsinkin kun lopulta uutiset vain hiipuivat enkä edelleenkään tiedä miten kaikki pystyi tapahtumaan, kuka oli mastermind.

    Tunnistan myös tuon kun ihmiset kysyvät että eikö pelota. Minua ei pelota kuin ehkä erinäiset myrkylliset käärmeet ja hyönteiset. Minua ei ole pelottanut sen jälkeen kun muutimme Namibiaan. Jostain syystä silloin pelko jäi pois.

    Eilen kyllä järkytyin syvästi Pariisin iskuista. Huoli siitä mitä tapahtuu ja miten tästä eteenpäin on kova. Pariisin tapahtumat ovat mielessä koko ajan, ranskalaiset tutut myös.

    Yhdyn Katan kommenttiin, että hieno kirjoitus Ansku ja että elämä on haurasta ja arvaamatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Nairobin isku järkytti muakin ja seurailin silloin tapahtumia täkäläisen ystäväni kanssa, joka asui noihin samoihin aikoihin Nairobissa. Kyllä aina jos läheltä liippaa, niin se menee eri tavalla ihon alle. Mä en muista oliko Ugandassa eroa meidän ajan alussa ja lopussa, mutta muistan, että jossain määrin totuin turvatarkastuksiin ja aseistettuihin vartijoihin. Ei sitä kai vain voi elää alituisessa pelossa tai muuten lamaantuu, mistä Katakin tossa yllä puhuu. Ja se on just se, että sitähän näillä iskuilla kai just haetaan sitä pelkoa. Ja niin on haurasta ja arvaamatonta ja maailman tila masentaa. Pidetään kaikki huolta toisistamme ja peace ja love kaikkialle...

      Poista
    2. Peace and love indeed! Syntyi otsikko mun postaukseen siitä :) Välillä sitä aina hätkähti Mombasassa, kun huomasi tottuneensa turvatarkastuksiin ja sitten taas toisaalta mua suututti jos tutut vartijat ei tehneetkään tarkastusta, koska mun mielestä vartijan pitäisi varmistaa kaikki.

      Poista
    3. Hyvä otsikko :) Täällä Brysselissäkin on näkynyt koko tämän vuoden aseistettuja sotilaita ja panssarivaunuja tärkeiden rakennusten edustalla ja aluksi ne hätkähdytti, mutta niin vain täälläkin nykyisin ne kuuluvat normaaliin katukuvaan, eikä ne yhtä paljon enää hätkähdytä..

      Poista