sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Babelin tornista, päivää!

Toisissa blogeissa (ainakin Chez Helena ja Ulkosuomalainen äiti) on viime aikoina ollut puhetta lapsuuteen ja vanhemmuuteen liittyvistä kulttuurieroista ja monikielisestä lapsuudesta. Tämä on yksi lempiaiheistani tällä hetkellä, joten ajauduinpa minäkin kirjoittamaan aiheesta oman postauksen. Minusta on hirveän kiehtovaa seurata omien lasteni lapsuutta, joka on niin erilainen kuin omani oli yhdessä ja samassa suomalaisessa kulttuuripiirissä 80- ja 90-luvuilla. Kävin kyllä koulua, jossa oli ruotsinkielinen rinnakkaisluokkasarja, joten ruotsin kieleen ja kaksikielisiin lapsiin sain kyllä kosketuspintaa. Siitä huolimatta sen mitä omista päiväkodeistani ja koulusta muistan, niin yhtäkään muualta Suomeen muuttanutta lasta ei omissa päiväkotiryhmissäni tai koululuokillani ollut. Paitsi yksi kolmannella luokalla Yhdysvalloista takaisin äitinsä kotimaahan muuttanut tyttö, jota kiusattiin suomen kielessään olevan aksentin ja massasta poikkeavan persoonallisuutensa vuoksi.

Puhumme molemmat vanhemmat kotona suomea ja lapsemme ovat niin passeiltaan kuin kotikieleltään täysin suomalaisia. Suomessa he eivät koskaan kuitenkaan ole asuneet ja mielestäni he ovat selvästi paljon muutakin kuin pelkästään suomalaisia, jos käsitettä ajatellaan vaikkapa nyt niin muodikkaan (mutta vieroksumani) kantasuomalaisuuden käsitteen kautta. Ensi viikolla neljä vuotta täyttävä tyttö asui ensimmäisen elinvuotensa englanninkielisessä ympäristössä Ugandassa ja muutti yksivuotiaana ranskankieliseen ympäristöön tänne Brysseliin. Parivuotiaana hän aloitti osa-aikaisen ranskankielisen päiväkodin ja nyt tyttö käy toista vuotta monikielisen esikoulun kaksikielistä luokkaa, jossa hänen luokkansa lapsia opetetaan sekä ranskan- että englannin kielellä. Ympäristön kielen ollessa ranska on lasten keskinäiseksi kieleksi muodostunut ennen kaikkea ranska, vaikka tyttö on oppinut ymmärtämään ja puhumaan myös englantia ja puhuu sitä tiettyjen ihmisten kanssa vapaa-ajallakin. Suomen kieli hänellä on ainakin toistaiseksi silti vahvin, mutta muiden kielien vaikutus siitä kyllä on jo huomattavissa.

Hän saattaa esimerkiksi ranskalaisittain käyttää kysymyksissään kysymyslauseen lopussa nousevaa nuottia eli intonaatiota. "Äiti, minne menet?" - viimeinen tavu intonaatiolla nousten. Häneltä myös usein automaattisesti tulee suustaan ranskankielinen versio sanasta "tai". "Menetkö ulos ou sisään?" Myös u-äänne usein ääntyy hänellä ranskalaisittain "y":nä, joten esimerkiksi sanat "bussi" ja "numero" vääntyvät "byssiksi" ja "nymeroksi". Hassusti hän saattaa myös sekoittaa erikielisiä sanoja ja sanoo esimerkiksi taskua tarkoittaessaan "laitan nämä mun poskeen" sekoittaen sanat "tasku" ja ranskan kielen vastaavan "poche". Leikin kieleksi on myös selvästi myös muodostunut ranska, sillä hän usein yksikseen leikkiessäänkin sanoittaa leikkiään ranskan kielellä.

Kairossa ei valitettavasti ole tarjolla kaksikielistä esikoulua suomenkielisestä puhumattakaan, joten jouduimme tekemään valinnan ranskankielisen ja englanninkielisen esikoulun välillä. Päädyimme tällä erää ranskankieliseen esikouluun sen takia, että koemme itse pystyvämme paremmin ylläpitämään englannin kielitaitoa muilla keinoin. Englanti tulee myös enemmän tai vähemmän olemaan koulun ulkopuolisen sosiaalisen elämän kieli kuten tähänkin asti täällä Brysselissä, joten toivomme, että tytön kosketus englannin kieleen säilyisi. Jo senkin takia, että muuten hän saattaisi kokea jäävänsä vanhempiensa sosiaalisen elämän ulkopuolelle ja sitä emme haluaisi. Ranskan kielitaidon olisi kuitenkin toivottavaa säilyvän sen takia, että se säilyttää mahdollisuuden tulevaisuudessa palata tänne Brysseliin vaivattomammin.

Palaamisen todellisesta mahdollisuudesta meillä ei kuitenkaan ole tietoa, joten se millä kielellä tyttö varsinaisen koulunkäyntinsä eli ala-asteen aloittaa on vielä epäselvä. Minulle on kommentoitu, kuinka stressaavaa kaikkien kielien ylläpitäminen ja vaihtoehtojen aukipitäminen on, mutta en itse asiassa ennen siitä mainitsemista ollut kokenut sitä niin stressaavana. Kaipa se on ollut arkipäivääni tähänkin mennessä ja toivon vain parhaani mukaan voivani tältä osin turvata tytön tulevaisuuden, johon eri kielet todennäköisesti tulevat kuulumaan. Myönnettäköön, että arabian lisääminen tähän kaikkeen tuntuu jo aika paljolta, mutta ei kai tyttö ole ensimmäinen lapsi, jolle näinkin monen eri kielen läsnäolo on arkipäivää. Ruotsalaisen ystäväni neljää kieltä arkipäivässään kuuleva ja taitava tytär omaan tyttöömme viitaten kysäisi äidiltään kesälomalta Suomesta palattuamme, että "Varfor pratar hon den där tokiga tyskan hela tiden?" "Miksi hän puhuu koko ajan tuota hassua saksaa?" Saksa ja suomi kun ovat sentään ystäväni tyttären kielitaidon ulkopuolella.

P.s. Hyvää itsenäisyyspäivää!

4 kommenttia:

  1. Meillä on kolme kotikieltä, joista englanti on siinä mielessä vahvin, että sitä ymmärrämme ja puhumme kaikki viisi. Minä puhun periaatteessa lapsille suomea, mutta käytännössä melko paljon myös englantia. Monesti puhun molempia kieliä päällekkäin, eli sanon saman asian peräkkäin molemmilla kielillä. Se tuntuu ihan normaalilta ja helpolta minulle, vaikka kuulostaa itsellenikin aika pähkähullulta ajatuksen tasolla!

    Sitä piti sanomani, että meidän lapsia eivät arabianopinnot ole lainkaan sotkeneet. Arabia on sen verran erilainen kieli, että se ehkä auttaa asiaan? Ja toisaalta siinä edetään kuitenkin ainakin meidän lasten koulussa ihan eri tavalla kuin varsinaisessa koulukielessä englannissa ja toisaalta äidin- ja isänkielessä kotona. Meidän koululaiset on molemmat hyvin innostuneita arabiasta ja tosi mielellään sitä opiskelevat ja hämmästyttävän paljon ovat oppineetkin! Olen heille aika kade, koska itse en ihan perussanastoa lukuunottamatta osaa ollenkaan arabiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin mä olen kanssa jotenkin ajatellut, että arabia varmaankin tulee jotenkin erillisenä osuutenaan meidän lapsille. Ehkä sen takia, että se ei ainakaan koulukieli tai muutenkaan pääasiallisin kommunikoinnin kieli tule varmaankaan olemaan. Hienoa, että teidän lapset on sitä oppineet! Toivottavasti mekin edes vähän. Musta arabia kuulostaa yllättävänkin kivalta ja kirjoitettuna on tosi esteettistä.

      Mä en myöskään ole mitenkään ehdoton siinä, että puhuisin vain ja ainoastaan suomea tytölle. Varmaankin siksi, että hän puhuu sitä hyvin, koska se on selkeästi hänen kotikielensä ja äidinkielensä, enkä ole huolissani sen tason puolesta. Mutta myös siksi, että musta se on luontevaa puhua tai juuri kuvaamallasi tavalla toistaa sama englanniksi tai ranskaksi, jos muun kuin suomenkielisiä ihmisiä on läsnä. Joskus tuntuu jotenkin suorastaan epäkohteliaalta täysin sulkea suomea ymmärtämättömät pois keskustelusta.

      Poista
    2. Meillä lasten vahvin kieli on englanti - pienintä lukuunottamatta koska hän on vielä niin tiiviisti minun vaikutuspiirissäni täällä kotona. Mutta heidän suomen kielensäkin on kuitenkin sen verran vahvalla pohjalla ettei se ihan vähällä mihinkään katoa. Hyvä periaate siitä, että jokainen puhuisi lapselle tiukasti omaa kieltään ei oikein hyvin sovi käytännön elämään, ja on tosiaan usein suorastaan epäkohtelias tapa toimia. Olisi tosi tökeröä puhua vain suomea esimerkiksi lasten muunkielisten ystävien seurassa.
      Ja täydellistä suomen kieltäkin enemmän haluan opettaa esimerkin kautta lapsemme ottamaan muut ihmiset kaikissa toimissaan huomioon.

      Poista
    3. Näin mäkin ajattelen. Meillä tyttö mun mielestä hyvin sisäistää, että tällä hetkellä ulkomaailmassa puhutaan ihmisten kanssa ranskaa, tiettyjen ystävien kanssa englantia, tiettyjen kanssa ranskaa ja kotona taas suomea ja joskus vähän kaikkea sekaisin :)

      Poista