keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Havaintoja Helsingistä

Yhdestä maasta toiseen matkustaessa silmät aina näkevät muutaman päivän ajan terävämmin kyseisen paikan erityispiirteet. Sitten jonkun ajan päästä taika haihtuu ja silmä tottuu näkemäänsä. Suomeen päin tullessani yleensä kiinnitän huomiota tilan tuntuun, siisteyteen, järjestelmällisyyteen ja sääntöihin sekä siihen, miten (toisin kuin viimeaikaisista uutisaiheista tai nettikirjoittelusta voisi päätellä) ihmiset ovat pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän samannäköisiä ja samankielisiä.

Olen kai sen verran tottunut eri kielisten ja eri maista kotoisin olevien ihmisten kanssa elämiseen, että se että kaikki ovat suomalaisia ja suomenkielisiä tuntuu jonkin aikaa hassulta. Kanssani samaa mieltä lienee tyttö, jonka mielestä on ollut ihmeellistä, että ratikassa, lääkärissä ja televisiossa puhutaan "meidän kieltä". Neljävuotias ei taida täysin käsittää kansallisvaltioiden merkityksiä. Yritin kyllä selittää, että tämä on Suomi ja yleensä ihmiset täällä Suomessa puhuvat suomea, mutta ilmeisesti suomen kieli hänen maailmankuvassaan liittyy ennen kaikkea tiettyihin ihmisiin, kuten perheenjäseniin, sukulaisiin ja suomenkielisiin ystäviin, eikä ulkomaailmaan ja tuntemattomiin ihmisiin. Selitys meni muutenkin huteraksi, kun lääkärin odotushuoneeseen sattui samaan aikaan vuoroaan odottamaan ranskankielinen isä kahden ranskaksi leikkivän pikkutyttönsä kanssa, joiden leikkiä tyttö korvat höröllä kuunteli.

Kliseinen kuva suomalaisten jäykkyydestä vuorovaikutustilanteissa julkisilla paikoilla pistää kyllä minulla silmään aluksi. Jos on päässyt tottumaan siihen, että madamet ja monsieurit tulevat selkärangasta ja että mercin, s'il vous plaitin ja pardonin unohtaminen on suoranainen skandaali, niin tuntuu julkisilla paikoilla toimiminen täällä erikoiselta. Joskus tuntuu siltä kuin vuorovaikutusta ja puhumista tuntemattomien kanssa suorastaan välteltäisiin viimeiseen asti, vaikka helpommalla luulisi pääsevän, jos vain avaisi suunsa.

Toisaalta kaikki toimii kuin rasvattu ja ainakin jossain julkisen hallinnon palveluiden osakilpailussa Suomi varmaan voittaisi kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Passin hakeminen onnistuu tuosta noin vain netissä ja valmiin passin voi noutaa viikon kuluttua lähimmältä R-kioskilta. Alaikäisten passeja varten joutuu poliisilaitoksella sentään käymään paikan päällä, mutta puolentoista tunnin järjestelmällinen jonotus ja viiden minuutin asiointi tiskillä ei muihin byrokratioihin verrattuna tuntunut minulla missään.

Eilen ratikkaan sattui arabiaa puhuva äiti lapsineen, joita tyttö tarkkaili ja kuunteli. Yhtäkkiä äiti vaihtoi kielen suomeksi kysyessään minulta tietä etsimäänsä paikkaan. Tyttö puolestaan kyseli taas ihmeissään, miksi he yhtäkkiä puhuivatkin "meidän kieltä", johon liittyvän vastaukseni aloitin luonnollisesti sillä, että ehkäpä he olivat muuttaneet tänne Kairosta.

11 kommenttia:

  1. Asian vierestä, rakastan tuota viimeistä lausetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) asianomaisen jatkokysymys luonnollisesti oli "miksi?", johon olikin jo hankalampi keksiä vastusta, jota ei olisi seurannut uusi "miksi" ja sitä seuraava "miksi" jne.. :)

      Poista
  2. Suomessa asiat tosiaan toimivat uskomattoman nopeasti ja helposti, kaiken voi hoitaa netissa ja jonoja muodostuu harvoin, itselle hankalaa tuntui viime reissulla olevan se mita ihmisille kuuluu sanoa, tervehtia, halata vai olla ihan hiljaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on muuten jännää tuo sosiaalisten tilanteiden lukutaito. Tervehtimisen suhteen olen tykästynyt ulkomaan vuosina tutuksi tulleeseen poskisuudelmien vaihtoon. Täällä Suomessahan sitä ei harrasteta ja se tuntuisikin oudolta täällä, mutta täällä tunnutaan ehkä enemmän ihan halattavan ja se tuntuu oikeastaan jo liiankin intiimiltä joskus ja ne poskisuudelmat verrattain sopivammilta. Toisaalta tykkään kyllä kättelystä jos ensimmäistä kertaa tavataan ja joskus ulkomailla tunne kättä siinä missä toinen olisi jo poskisuukotellut :D

      Poista
    2. * siis tungen kättäni :)

      Poista
  3. Noista tervehtimisistä puhuttiin juuri tässä lomalla kun suomalaiset kaverit olivat kylässä Ranskassa. Yhden mielestä tarjoilijan moninkertainen kiitteleminen, s'il vous plait'n toistaminen ja muu ranskalaistyyppinen hymistely tuntui suoranaiselta nuoleskelulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo kaikki eivät tykkää ranskalaistyyppisestä hymistelystä ja jos sille ei vakavasti altistu, niin ehkä se tosiaan ulkopuolelta näyttäytyy korulauseiselta nuoleskelulta:) Suomen kieli on kyllä jännä kun siitä tuo s'il vous plait tai please puuttuu ja sitten vaan tungetaan kiitosta vähän joka väliin paremman puutteessa.

      Poista
  4. Minunkin mielestäni tuo suomalaisen vuorovaikutuksen outo piirre, puhumattomuus ja se ettei olla huomaavinaan, on surkuhupaisaa ja välillä jopa surullista. Siihen välttelyyn todellakin menee energiaa ja usein näyttää, että kaikki pääsisivät helpommalla, jos joku vain avaisi suunsa ja sanoisi "hei", tai edes nyökkäisi ja ottaisi katsekontaktin. Huokaus! Joskus olen kuullut ihmisten perustelevan, että eihän sitä voi sanoa hei, kun sitten pitäisi alkaa puhua jonninjoutavaa small talkia. Eihän siitä ole yhtään kysymys... ei ole lainkaan pakko alkaa keskustella... riittää todellakin, että vain sanoo yhden sanan tai edes nyökkää. Kummallisia pantomiimeja nähdään esim. hisseissä kun ihmiset yrittävät esittää, etteivät näe toisiaan lainkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh hissipantomiimi :) Joo on kyllä kummia nämä vuorovaikutus"säännöt". Hassua kun joka kerta täällä jonkun kerran törmään siihen, että ratikassa ei pyydetä väistämään kun on jäämässä pois vaan vain tullaan päin. En kyllä itsekään aina tajua miten olisi sopivaa käyttäytyä ja järkytyin kun tajusin asioivani lääkärissä aivan kuin hyvänkin ystäväni kanssa ja jälkeen päin nolotti että vaikutin varmaan aivan ihme tyypiltä. Mutta en tiedä mistä sitten johtuu kunkin kulttuurin käytöskoodit ja eikö täällä vaan vain ole esim tarpeeksi pitkää kaupunkikulttuurihistoriaa että oltaisiin opittu niitä korulausemaisempia tapoja vaikka. Mielenkiintoisia juttuja tavallaan.

      Poista
  5. Tavallaan on harmi, etta kaiken nakee selvasti vaan pari paivaa. Joka kerta kun tullaan lomalta, ma jaksan aina ihmetella Kampalankin ihmeellisyyksia pari paivaa, sitten asiat muuttuu jo normaaleiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä. Brysseliin mennessä aina pari päivää pistää silmään tietynlainen likaisuus ja epämodernius kunnes en enää näe sitä niin. Olisipa jännä nähdä miltä Kampala näyttäisi nyt. V aina sanoi että boda bodat on kuin jotain bakteereja joita tulvii joka suunnasta :)

      Poista