torstai 10. joulukuuta 2015

Mementojen haalintaa

Isäni on pöytälaatikkorunoilija ja sain aikoinaan ensimmäistä kertaa Helsingistä Brysseliin lähtiessäni häneltä runon, jonka vastikään löysin omasta pöytälaatikostani. Se kuuluu näin:

Jätätkö tämän maan,
tämän kaupungin
menetkö toiseen sateiseen satamaan
Atlannin tuuliin
muista joskus meitäkin,
saman tuulen tuivertamia
saman taivaan alla.

Minusta se on kaunis runo, joka tavoittaa kansainvälisiin muuttoihin usein liittyvän haikeuden hyvin. Runojen rustaamisen lisäksi isäni on taitava maalaamaan maisema-aiheisia akvarelleja ja meillä on kotona muutama hänen maalamansa maisema eri kohdista Helsinkiä. Yhdessä avautuu näkymä Tuomiokirkolle Sofiankadulta käsin, toisessa on Kruununhaan puolelta Pitkänsillan kupeesta Hakaniemeen päin aukeava maisema ja kolmannessa vallilalainen sisäpiha. Nämä maalaukset muistuttavat minua rakkaasta lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungista.

Niinikään rakkaasta, hullusta, upeasta Ugandasta ja Kampalasta muistuttamaan ostimme yhden jos toisenkin käsinpunotun korin lisäksi myöskin maalauksia. Ne puolestaan ovat öljyvärimaalauksia, mutta kaupunkimaisema-aiheisia nekin. Toiseen niistä lahjakas ugandalainen taiteilija on vanginnut kohtauksen kampalalaista kaupunkielämää, jossa yhdellä ruosteenpunaisen maaperän värjäämällä kadunpätkällä tungeksii miehiä ja naisia kantamuksineen ja matatut eli paikalliset Toyota Hiace -mallin taksit seisovat ruuhkassa yhdessä Toyota Rav 4 -autojen, boda boda -moottoripyörätaksien ja ylitsepursuavaa lastia kuljettavan lava-auton kanssa. Tätä maalausta katsoessa voi helposti saada mieleensä Kampalan tunnelman ja mieleen muistuvat ne kadunkulmat ja tiet, joita pitkin omalla Toyota Rav 4 -autollamme ajoimme. Mihin mikäkin tie johti ja mitä muistoja mistäkin paikasta on jäänyt mieleen.

Brysselistä muistuttavaa maalausta tai valokuvaa meillä ei ole ja olen päivä päivältä enemmän huolissani siitä, että aika käy liian vähiin, enkä tule löytäneeksi mieleistäni muistoa Brysselistä. Haluaisin sen samalla tavalla vangitsevan tyypillisen brysseliläisen kaupunkimaiseman, mutta toistaiseksi en ole onnistunut löytämään etsimääni. Löysin kyllä postikortin, joka esittää kasaa ruusukaaleja eli brysselinkaaleja tekstillä Mon petit chou de Bruxelles - Minun pieni brysselinkaalini. Suom.huom. ilmaisua mon chou käytetään hellittelysanana esimerkiksi kuten sanaa kultaseni. Söpö kuin mikä ja pääsee ehdottomasti esille, mutta ei silti täytä toiveitani "minun pieneen Brysseliini" liittyvästä muistoesineestä. Asia on saatava korjattua, vaikka siitä ei ole epäilystä, ettenkö halutessani hetkessä pystyisi mielessäni palauttamaan nämä kadut ja maisemat mieleeni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti