torstai 7. tammikuuta 2016

Ennen ja nyt

Hauska yhteensattuma elämässäni on se, että hiljattain edesmennyt mummini eli perheensä kanssa osan elämästään kiertolaisen elämää. Mummi on ollut elämässäni tärkeä henkilö, mutta ei sen takia että oma elämäni sattumoisin kulkee osittain yhteneväisiä polkuja, vaan sen takia että hän oli paitsi ihana mummi myös ihmisenä niin ihailtava. Toista yhtä lempeää ja toisiin ihmisiin, itseensä ja elämään yhtä viisaasti suhtautuvaa ihmistä ei joka päivä tapaa.

Mummini aikana maasta toiseen muuttaminen on ollut vähän toisenlaista kuin omana aikanani. Vuonna 1951 tätini ollessa seitsemän kuukauden ikäinen mummi lähti vauvan kanssa tekemään matkaa Helsingistä kohti uutta asemamaata Argentiinaa. Buenos Airesiin päästäkseen Aurora-niminen laiva teki matkaa yli kuukauden kulkien Kielin kanavan, Kanariansaarten ja Rio de Janeiron kautta. Muistaakseni minulle on kerrottu vauvan kärsineen pahoinvoinnista matkan aikana.

Perillä jo ilmeisesti odottaneen isoisäni (jota en koskaan tuntenut) on kerrottu tehneen jännittäviä työmatkoja esimerkiksi Patagoniaan, jonne oli ilmeisesti perustettu Argentiinaa uutena Eldoradona pitävä suomalainen siirtokunta, jonka oli määrä rikastua nopeasti ja vähällä vaivalla. Luultavasti ajatus osoittautui sittemmin hankalasti toteutettavaksi, sillä Wikipedian mukaan siirtolaiset joko lähtivät pois siirtokunnasta tai sitten köyhtyivät ja alkoholisoituivat. Buenos Airesissa mummi muisteli myös tavanneensa tunnetun suomalaisen maantieteilijän Väinö Auerin, jonka Argentiinassa tekemät tutkimukset olivat aikoinaan uraauurtavia.

Buenos Airesista lähtiessään mummilla oli jo kaksi lasta – kolmen vuoden ja kahden kuukauden ikäiset, joiden kanssa hänen oli tarkoitus matkustaa Tanskan kautta Suomeen. Lumimyrskyn takia kone ei kuitenkaan päässyt nousemaan ja mummi joutui etsimään kahden lapsen kanssa majapaikan myrskyävästä Kööpenhaminasta, jota hänen on kuultu kauhulla muistelevan. Joulunvieton jälkeen mummi lapsineen matkusti jälleen uuteen asemapaikkaan Belgradiin.  

Olen usein miettinyt mummia maailmalla pienten lasten kanssa siihen maailmanaikaan. Ei ollut kännyköitä, nettiä tai sähköpostia, skypestä tai whatsapista puhumattakaan. Eikä maailma ollut muutenkaan niin avoin kuin nykyisin tai matkustaminen ollut joka miehen huvia. Sukulaisiinsa ja ystäviinsä Suomessa mummi piti yhteyttä kirjeitse, joiden perille saapuminen kesti kuukausikaupalla. Vaikea kuvitella nykyisten viestintäkeinojen keskellä. Puhumattakaan matkustamisen verrattaisesta helppoudesta. Vajaan parin viikon päästä matkustan muutamassa tunnissa lentäen yhdellä vaihdolla lasteni kanssa Kairoon äitini apunamme, reppu täynnä viihdykkeitä kuten iPad ja siihen ladattu Frozen-elokuva. Mummi olisi silti varmistanut, ettenhän vain rasita itseäni liiaksi ja muistanhan levätä.

4 kommenttia:

  1. Mahtava mummi! Terveisiä vaan täältä Buenos Airesista, jonne minun ei onneksi tarvinnut muutta laivalla, eikä tietämättä mitään kohteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mahtava! Kerta kaikkiaan. Kiitos ja terveisiä takaisin Buenos Airesiin, ikuiseen haavematkakohteeseeni, jonne toki myöskin hiukan helpommalla pääsisin kuin mummini :)

      Poista
  2. Mieletön tarina! Kiitos kun jaoit. Minusta on ihanaa, että yhteydenpito Suomeen on nykyään niin helppoa. Muistan jo teinivuosiltani, kuinka kirjoitin ulkomailta kirjeitä Suomeen (olimme maailmalla isän työn vuoksi vuosia), mutta niihin harva ehti tai muisti vastata. Teini-ikäisen maailma Suomessa meni menojaan, siinä vaiheessa minä vasta opettelin tuntemaan uusia ihmisiä uudessa maassa. Tässä instant-maailmassa on paljon helpompi pitää yhteyttä kaikkien kanssa koko ajan. Se madaltaa myös kynnystä lähteä maailmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instant-maailma todellakin. On kyllä ihan toista näinä päivinä ja ajatella että ei siitä nyt niin kauan ole kun kirjeet ja postikortit olivat lankapuhelimen ohella ainoat vaihtoehdot! Tai kauan ja kauan, mutta muistaa sen kuitenkin :) Voi, ei varmaan tuntunut kivalta jos kirjeisiin ei kuulunut vastausta! Onneksi nykyään on niin helppo olla yhteydessä muissa maissa eläviin ihmisiin, eikä matkustaminenkaan tapaamisiin puolin ja toisin ole pois laskuista. Kyllä vaan yhä enemmän ja enemmän ihmettelen ja entisestään nostan hattua mummille ja muille entisajan paimentolaisille. Onpa muuten kiva että meillä nykyisillä on kaiken muun ohella myös nämä blogit :)

      Poista