keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Lähtö lähellä

Tämä välitila-aika Suomessa alkaa lähestyä loppuaan ja lauantaina lennämme lapset ja minä sekä lasten mummu Kairoon. Mummu ja Puolivaari ovat olleet korvaamattomana apuna myös täällä Helsingissä, jonne virkamies ei päässyt ollenkaan tällä kertaa. En tiedä miten olisin pärjännyt ilman heitä. Kolme viikkoa on tuntunut aika pitkältä ajalta olla eri paikoissa ja tyttö on ikävöinyt isäänsä varsinkin ollessaan kyllästynyt tekemisen puutteeseen.

Onkin ollut onni, että tyttö on päässyt monena päivänä leikkimään viittä viikkoa vaille saman ikäisen serkkutyttönsä kanssa. Serkku on normaalista tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta tytölle läheinen, rakas ja tärkeä henkilö. Molemmat tytöt ovat olleet onnellisia saadessaan leikkiä toistensa kanssa sydämensä kyllyydestä ja tyttö on saanut mieluista tekemistä sen sijaan että pitkästyisi leikkiseuran puutteeseen ja surisi ikävää isäänsä.

Serkun ansiosta minä olen puolestani päässyt seuraamaan sivusta suomalaista perhepäivähoitosysteemiä. Missä herran kukkarossa ja pumpulissa lapset saavatkaan päivänsä viettää! Kaiket päivät vapaata leikkiä rauhallisessa ympäristössä pienessä ryhmässä yhden ja saman turvallisen aikuisen kanssa. Niin toisenlaista kuin se mitä näin äidin ominaisuudessa olen tottunut näkemään Brysselissä ja todennäköisesti lähitulevaisuudessa Kairossa.

Itselleni ehkä vähän yllättäen olen hiukan kaihoisana mielessäni pyöritellyt ajatusta, kuinka hyvät oltavat tytöllä olisikaan aloittaa serkkunsa tavoin perhepäivähoidossa ja kuinka näennäisen yksinkertaiselta arki vaikuttaakaan täällä Suomessa. Tiedän kyllä, että tällaisessa pidemmässäkään loma-ajassa ei saa kunnollista kokonaiskäsitystä siitä, minkälaista elämä meillä täällä Suomessa lopulta olisi ja mitä kaikkea todennäköisesti kaipaisimme täällä maailmalta. Ja sitten osaan kyllä muistuttaa itseäni siitä, että siinä missä tyttö menettää suomalaisessa perhepäivähoidossa, saa hän maailmalla erilaisia arvokkaita eväitä elämäänsä, eikä muunlaisissa systeemeissä elä yhtään sen vähemmän onnellisia lapsia. Näin uuden kynnyksellä kaikki se uusi kuitenkin jännittää ja kaikki turvalliselta tuntuva kai viehättää.

On ollut miellyttävää, että täällä ei ole tarvinnut tuntea itseään kummajaiseksi sen takia, että yhdeksänkuinen ei ole vielä päiväkodissa. Kaupunki ja kauppakeskukset ovat päiväsaikaan täynnä vauvoja ja pikkulapsia vanhempineen ja monenlaiset vauvaystävälliset paikat ovat yleisiä. Belgiassa äitiysloma kestää korkeintaan kuusi kuukautta, eikä kaupunkeja ole suunniteltu vanhempainlomilla olevia tai esteettömyyttä ajatellen.

Vaikka en talvesta liiemmin välitä, niin olen myös ollut iloinen siitä, että täällä Helsingissäkin on ollut kunnon talvi, pakkasta ja lunta ja maisema valkoinen ja kaunis. Paukkupakkaset olivat kyllä liikaa, mutta muuten olen iloinnut siitä, että afrikkalais-keskieurooppalais-soon-to-be-lähi-itäläinen lapseni on saanut kokemuksen suomalaisesta talvesta pulkkamäkineen ja lumienkeleineen. En meinaa muistaa milloin viimeksi olen nähnyt näin paljon lunta, mutta jostain selkärangasta sitä vain tietää ja muistaa esimerkiksi sen miten pakkaseen kuuluu pukeutua tarjetakseen.

Sen sijaan siitä minulla ei ole kokemusperäistä tietoa miten varustaudutaan jopa neljänkymmenen plus-asteen lämpötiloihin, jotka Egyptissä ovat tavallisia osan vuodesta, mutta lopputulos lienee sama eli se, että elämän pääasialliset näyttämöt ovat sisätiloissa. Se tärkein näyttämö eli koti ei vieläkään ole järjestynyt, mutta muutama koti-ehdokas on näköpiirissä, joten toivottavasti niistä jokin pian on valmis meidät vastaanottamaan. Itse olen enemmän tai vähemmän valmis aloittamaan uuden elämänvaiheen ja ottamaan vastaan mitä tuleman pitää, eikä minua jostain syystä itse asiassa edes niin hirveästi jännitä. Olen tätä muuttoa nyt niin kauan ja hartaasti pyöritellyt mielessäni, että on jo aikakin aloittaa kaikki siihen liittyvä ihan käytännössä paikan päällä.

14 kommenttia:

  1. Teillä on jännät paikat! Hurjan mielenkiintoista kuulla ensivaikutelmia elämästä perillä!

    Meidänkin lapsille ovat minun sisareni lapset kovin tärkeitä vaikkei heitä niin usein nähdäkään. Iltapäivän verran kävimme viime viikolla Brysselissä leikkimässä serkkujen luona ja oli hienoa nähdä miten kaikki kuusi tulivat juttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännä nähdä mitä kaikkea ensimmäisinä päivinä näkee ja kokee ja mitä kaikkea käy mielessä.

      Serkut on meilläkin ihan liikuttavan tärkeitä ja on kiva, että he kulkevat mukana puheissa ja ajatuksissa, vaikka ei niin usein nähdäkään. Kiva että teillä järjestyi tapaaminen!

      Poista
  2. Voi kuinka jannaa! Kun omassa elamassa ei ole mitaan suuria muutoksia (ollut vuosiin), on kiva seurata sivusta teidan suuria muutoksia. Hirvean tuttuja pohdintoja serkuista ja paivahoidosta ja kaikesta. Ma suren eniten sita, etta lapset on niin kaukana perheesta. Meilla mun aiti eli mumma just lahti ja isompi lapsi oli ihan sapaleina ja kysyi taas "miksi meidan pitaa asua nain kaukana". Hyva kysymys, mulla ei oo vastausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo välillä vähän liian jännää ja näissä kuvioissa saa olla tarkkana, että ei ala liikaa pyörittelemään mielessään vaihtoehtoisia todellisuuksia ysäri(?)leffa sliding doors in tapaan, että mitä jos jne.

      Meillä vanhempi lapsi ei jostain syystä ole vielä ainakaan esittänyt tuota kysymystä, mutta mä olen ajatellut, että sitten jos/kun esittää, niin siihen kai sitten pitää yrittää vastata jotenkin sitä kautta että työpaikka on hyvä olla ja nyt just se on siellä missä on. Voi teidän pientä isompaa lasta - onneksi sentään mumma on päässyt käymään! Sitä pidän meidän onnena, että molempien puolien isovanhemmat vierailee suht useinkin ja silloin kun vierailevat, niin ollaan aika tiiviistikin yhdessä.

      Poista
  3. Jannityksella taalla sitten odotetaan tarinoita Kairosta, jeee! Kesalomalla tuli mietittya Suomen arkea seuratessa miten turvallista ja helppoa siella on olla, lapset pyörailevat rauhallisilla pyörateilla YKSIN kouluun ja tarharyhmat ovat pieni puuhastelupaikkoja, eivat koulumaisia laitoksia, joissa on jo opittava 4-vuotiaana kiihtyvassa tahdissa. Mutta toisaalta ajattelen etta tyttö saa talla tavoin erilaisia evaita tulevaisuutta varten, turkkilainen yhteiskunta opettaa ainakin taistelemaan omien oikeuksien puolesta eika pienet tölvaisyt sitten tunnu kovinkaan kummoisilta. Hyvaa matkaa Kairoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Joo se on tosiaan ihmeellistä, että täällä aika pienestä pitäen lapset kulkevat ja oleskelevat yksin! Ihmettelin että meillä tyttökin kiinnitti yhtenä päivänä huomiota yhteen yksin kulkeneeseen lapseen ja kysyi missä sen äiti on, mutta ehkä hän ei sitä nyt sentään niin yhteiskunnallisten erojen kautta ajatellut :)

      Juu ja kyllä erilaisia eväitä varmasti muualla saa. Belgialainen systeemi mun mielestä esim opettaa ja korostaa sitä, että ryhmät ja tilanteet vaihtuu ja se kuuluu elämään ja toivon niin että meidän tyttö on tällaiseen jo vähän kasvanut sisään.

      Poista
    2. Joo, omat 7- ja 9-vuotiaat suomalaiset veljenlapseni kulkevat kahdestaan kouluun kävellen melkein pari kilometriä, ja on ollut lähes mahdotonta selittää tätä omille argentiinalaisille lapsilleni...
      T. Mirri

      Poista
    3. Sanoa muuta. Selitä siinä nyt sitten ja miten.. :) Itsekin muistan ihan täällä Helsingissä kulkeneeni yksin ratikalla kouluun ekaluokkalaisena! Tämä kai on vähän muuttunut ja ei kai ainakaan ihan kaikki näin pieninä liiku yksin..?

      Poista
  4. Minäkin odotan jännityksellä sinun postauksiasi Kairosta! Tunnistan ajatuksesi koskien lapsiperhe-Suomea. Kun vien nelivuotiaani tääällä 30:n lapsen luokkaan kahdeksaksi tunniksi, aina tasaisin väliajoin tulee mieleen, että asiat voisivat ehkä olla toisinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain kun monenlaiseen systeemiin pääsee tutustumaan, niin niitä tulee mietittyä ja vertailtua. Tämä suomalainen on kyllä kaikin puolin niin erilainen kuin ranskalainen tai belgialainen. Saksalaisen kaverini puheista olen saanut käsityksen, että saksalainen systeemi ainakin ranskalaista/belgialaista enemmän muistuttaisi suomalaista, josta käsin jo "koulusta" puhuminen niin pienestä pitäen on eksoottista.

      Poista
  5. Hei, hyvää matkaa ja muista kertoa sitten pian ensivaikutelmiasi ja -tunnelmiasi! VOin hyvin samaistua noihin tuntemuksiin arjen helppoudeszta Suomessa ja mietteisiin, miten yksinkertaista olisikaan vain jatkaa niistä eteenpäin... Lähtö on aina haikeaa, ei sille mitään voi, ja välitilassa oleminen jollain tapaa stressaavaa.
    Suomalainen systeemi (päivähoito-) on todella hyvä, ja joskus ihmettelenkin, miten herkästi suomalaiset vanhemmat valittavat, mielestäni ihan epäolennaisista asioista. Mutta tosiaan, muuallakin on hyviä systeemejä, kunkin maan kulttuuriin ja tapoihin sopivia... Muualla on ehkä "Kasvattavampi" ote, onhan päivähoito jo varhain kuin pienten lasten koulua, ei niinkään hoitoa. Mene tiedä, ei sekään minusta huono juttu ole, ja kovin leikinomaistahan se koulu vielä pienillä on. Mun mielestä Belgian, Ranskan ja Saksan (kaikista on kokemusta) systeemitkin on aika hyvät.
    Minä elin viime kesän sellaisessa "välitilassa" Suomessa Saksasta tänne Afrikkaan lähtiessä ja olihan se vähän erikoista. Ajatukset oli menneessä ja tulevassa, mutta jotenkin oli vaikeaa pitää ne juuri siinä hetkessä! Oli oikeastaan helpotus päästä lähtemään, vaikka jännittikin.
    Lasten takia olen tietysti miljoonia kertoja eri muuttotilanteissa miettinyt, että helpointa olisi todellakin vain jäädä paikoilleen, mutta elämä menee nyt näin... Ainakin saavat reppuunsa vähän erilaisia eväitä kuin sitten taas jotkut muut, toivottavasti hyviä sellaisia.
    Rohkeutta ja voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta! Minullekin oli oikeastaan helpotus päättää välitila ja päästä tositoimiin. Nytkin tosin olemme vielä jonkinlaisessa välitilassa kun emme vielä asu varsinaisessa asunnossamme, eivätkä omat tavaramme ja huonekalumme ole vielä tulleet perille. Matkalaukkuelämää.. Ja matkalaukkulapsiksikin kai kutsuttuja lapsia tällaisessa elämässä kasvaa. Toivottavasti tosiaan saavat hyviä eväitä, erilaisia ainakin. Totta että suomalainen päivähoitosysteemi on ihan tosi hyvä! Belgiassa en juuri kuullut huolta ryhmäkoista tai vaihtuvista ryhmistä, vaikka Suomeen verrattuna ne todella voisivat olla huolen aihe. Mutta juu en pidä minäkään muita systeemejä vain huonoina ja ne tosiaan heijastavat yhteiskuntaa.

      Se vielä että onpa kiva aina tietää että on muitakin, jotka näitä muuttotilanteita lasten takia ovat lallani miljoonia kertoja pohdiskelleet :)

      Poista
  6. Musta tuntuu, että Belgiassa leikkikoulujen isohkot luokat otetaan niin annettuina, ettei kukaan hoksaa purnata niistä sen enempää. Ehkä pidetään jopa tärkeänä, että lapset oppii sopeutumaan ryhmään, meine tiedä. Pienemmille lapsille ja vauvoille tarkoitetuissa seimissä Kai voi oikeasti olla aika vähän lapsia ja paljon hoitajia, ainakin minun tuttuni, jotka pitivät vauvojaan/lapsiaan seimissä äitiysloman jälkeen, olivat kyllä hyvin tyytyväisiä. Mutta musta tosiaan tuntuu, että on myös asenne-ero. Kun se parivuotias menee leikkikouluun, se menee leikki"kouluun" ja luokka on mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin juuri. Koulut ja luokat otetaan annettuna, enkä minäkään juuri kuullut epätyytyväisyyttä vauvojen crèche'jä kohtaan. Maternellea varmaan pidetään jossain määrin leikkikouluna tai esikouluna, joka jollain tavalla myös kai valmistaa varsinaiseen kouluun, jonka alkaminen toisaalta ei ole niin iso juttu kuin Suomessa, jossa ala-asteen ekaluokan alkaminen on tärkeä tapahtuma.

      Poista