keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Meditaatioharjoituksia

Äitini lähdettyä olen viettänyt päivät yksin lasten kanssa. Kumma miten heti yksin jäädessä sitä kääntyy enemmän päänsisäiseen maailmaansa. Loppuajalle täällä väliaikaisessa asunnossa olenkin kyllä ihan tietoisesti asettanut itselleni tavoitteen ikään kuin meditatiivisesta harjoituksesta, jossa pyrin saamaan voimaa ja rauhaa sisältäni kaiken pään ulkopuolisen ollessa uutta, vierasta ja tuntematonta. 

Kaiken sen uuden, vieraan ja tuntemattoman keskellä kun ei oikein voi luottaa ja tukeutua kuin itseensä ja siinä tosiaan on jotain meditatiivista. Saan voimaa siitä, että huomaan että itse asiassa ehkä minä olenkin aika rohkea. Että ajattelen: katsopas vain, siinä sinä olet vieraassa maassa, vieraassa kaupungissa, vieraassa asunnossa kahden pienen lapsesi kanssa ja mielesi on tyyni, koska se ei odota ulkopuolelta mitään. Kaikki kallein siinä ulottuvilla. Ja kaikki voima ja rauha sinussa sisällä. 

Ja samalla mieleni on tehnyt ajatella, että pääseekö elämä tutussa ja turvallisessa ympäristössä joskus helposti hassun pinnalliseksi. Mihin me ihmiset keskitämme voimamme ja mitä murehdimme. Kotitöiden jakaminen ja sen sellainen ei ole mielessäni käyvä asia nyt. Meditaatioharjoituksia, meditaatioharjoituksia.

Loppuun vielä ei mitenkään automaattisesti tähän liittyvä kaunis kuva ja mietelause. Silläkin uhalla että taannoin luin tutkimuksesta, jonka mukaan mietelauseita jakavat ihmiset ovat vähän yksinkertaisia. Joskushan kai tai aika useinkin kuitenkin juuri yksinkertainen on kaunista. ;)


13 kommenttia:

  1. Hyvä sinä! Meditaatiosta ja terveestä itseriittoisuudesta on varmasti hyvä lähteä vähän kerrallaan rakentamaan elämää ulospäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Joo ja juuri tuota vähän kerrallaan menemistä yritän ajatella. Mutta kyllähän tässä vähän vaihteleviakin tunteita käy läpi ja välillä ei muistakaan niin hyvin mihin ja miten keskittyä. Mutta pala kerrallaan eteenpäin.. :)

      Poista
    2. Pala kerrallaan, joo! Ja on varmaan ihan hyväkin, että tunnelmat alkuun heittelee eikä sitten tarvitse myöhemmin - kun elämä on sinänsä jo asettunut aloilleen - käsitellä sopeutumiseen liittyviä tunnelmia ikäänkuin jälkijunassa?

      Ansku, vähän asian vierestä: välittäisitkö jenniuulle Panamaan tiedon, että Sudanista en nähtävästi voi hänen blogiaan kommentoida, koska blogi ei voi mitenkään uskoa, etten ole robotti... En tiedä johtuuko vain meidän hitaasta nettiyhteydestä vai mahdollisesti esimerkiksi kauppasaarrosta. Mutta että terkkuja vaan ja mielelläni kommentoisin jos voisin!

      Poista
    3. Niin just. Seuraava pala minua jännittääkin kun aika lailla kun meidän tytön olisi tarkoitus aloittaa koulu ensi viikolla..

      Kävin välittämässä terveisesi Jenniuulle! Kummallista että mun blogini kohdalla sitten uskoi että et ole robotti!! :D

      Poista
    4. Mun mielestä oli ihan järkyttävää jättää lapset täällä ensimmäisenä päivänä uuteen kouluun, ja sen järkyttävämpää oli lähettää ne muutamaa päivää myöhemmin koulubussilla kulkemaan minulle toistaiseksi ihan tuntemattomasta kaupunginosasta toiseen vieläkin vieraampaan paikkaan josta en edes hahmottanut tarkalleen missä ilmansuunnassa se oli. Mutta hämmästyttävästi lasten koulunkäynnistä täällä tuli kuitenkin ennen pitkää hyvinkin arkipäiväistä. Esikoinen oli tänään taas vähän kipeänä ja ihan hyvillä mielin saattelin viisivuotiaan yksin koulubussiin. Iltapäivällä kävimme koululta hakemassa autonkuljettajan ja sisarusten kanssa iloisen punaposkisen tytön kotiin. Että siis ymmärrän hyvin, että tuleva jännittää! Mutta lähetän paljon tsemppiä ja toivoa siihen, että vaikka alkuun tuntuisi ihan kamalalta mahdollisesti sekä lapsesta että vanhemmista ennen pitkää elämä siltäkin osin kyllä arvatenkin asettuu ja normalisoituu. Olette mielessä! Eletäänkö sielläkin muuten tätä sunnuntaista torstaihin -arkiviikkoa?

      Kiitos, että välitit terveiseni eteenpäin! Yhteydet ulkomaailmaan täältä Sudanista on monessakin mielessä niin hankalia, että en sinänsä ihmettele, että mua luullaan robotiksi :)

      Poista
    5. Kiitos kaunis tsempeistä Kata! Joo ymmärrän hyvin että tuntui järkyttävältä. Sama täällä. Niinkin pitkälle että jätettiin pois laskuista sellainen asuinalue, jossa koulubussi vie kehätietä pitkin kouluun, vaikka tietysti siihenkin olisi tottunut ja niinhän ihmiset täällä tekevät. Mutta se alue ei sitten noin muutenkaan tuntunut omimmalta. Tällä asuinalueella jolla nyt olemme on koulut lähempänä ja pitäisi periaatteessa olla mahdollista viedä itsekin kunhan vain uskaltaisin taas alkaa ajaa (en ole kolmeen vuoteen ajanut joten en tiedä miten uskallan).

      Joo eletään kyllä sunnuntaista torstaihin, jonka unohdan jatkuvasti ja luulen eläväni jotain ihan muuta päivää kuin sitä mikä on meneillään :)

      Poista
  2. Hyvä mietelause! Tsemppiä Kairoon!

    VastaaPoista
  3. Tulin katsomaan blogiasi tuolta Khartumin Edustusrouvan kautta.
    Tervetuloa naapuriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääpä tulla sinne naapuriin kurkkaamaan vielä paremmalla ajalla :)

      Poista
  4. Ihana lukea ajatuksiasi ja olla osa matkaanne. Kiitos Ansku kun päätit pitää mielestäni aika rohkeasti avointa blogia!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Voi kiitos Kukka. Joo yllätyin ehkä itsekin vähän tästä blogistani.. Toisaalta pidän koko ajan mahdollisena että pidättäydynkin avautumasta sen enempää ;) Ihanaa että olet kuulolla!

      Poista