maanantai 22. helmikuuta 2016

Arkipäivähköä

Ilokseni voin päivä päivältä paremmin sanoa alkaneeni jotakuinkin elää täällä Kairossa arkipäivää. En siinä mielessä että kaikki olisi yhtä ja samaa tuttua arkista puurtamista; kaukana siitä, mutta huomaan että arkipäivissä on jonkinlainen toistuva kaava. 


Se alkaa luonnollisesti siitä, että herään ja hoidan aamutoimet itseni ja lasten osalta. Sitten pakkaan tytön koulurepun eväineen ja avaan asuntomme ulko-oven tavatakseni siellä täsmällisesti odottavan taksikuskimme Sabryn. Hän on kuusissakymmenissä oleva hyvää englantia puhuva herrasmies, joka vuoroin huudattaa radiosta pop-musiikkia sen tahtiin laulaen ja vuoroin kertoo ylpeänä muutama viikko sitten syntyneen pojanpoikansa yövalvomisista ja lisämaidon tarpeista. 


Kymmenen minuutin taksimatkan jälkeen tapaan koulun portilla portinvartijan Ezin, joka uskollisesti odottaa kouluun saapujia käsidesinfiointiainepulloineen, josta hän antaa sisääntulijoiden virran kämmeniin annoksen muistuttaen minua eräästäkin itsenäisyyspäivävastaanoton kättelyrituaalista. 


Koululta lähden kotia kohti kävellen pikkuveli selässäni kantorepussa. Hän yleensä nukahtaa selkäreppuunsa sopivasti tutuksi tulleen kahvilan kohdalla. Monesti pistäydyn kahvilassa juomassa cappucinon, jonka tarjoilija on jo oppinutkin minun tilaavan. Sitten kävelen loppumatkan kotiin, jossa kotiapulaisehdokas jo usein odottelee sisälle pääsemistä.

Päivät kulutan kaupassa käyden ja mitä asiaa milloinkin hoitaen tai yrittäen hoitaa ja koulupäivän lähestyessä loppuaan kävelen pikkuveli kantorepussa takaisin koululle.


Tapaan jälleen Ezin käsidesinfiointipulloineen ja haen tytön koulun pihalta koulun edustalla odottavan iltapäivätaksikuskimme Magdyn kyytiin. Hän puolestaan on viisissäkymmenissä oleva pilke silmäkulmassa tyttöä mielikuvituskoirallaan huvittava herrasmies, jota hänen omat näkymättömän koiransa haukuntaa imitoivat äänensä naurattavat vähintään yhtä paljon kuin tyttöä.  

Sitten saavumme kotiin ja teemme mitä teemme kunnes virkamies palaa töistään Niiliä pitkin kulkevalla venetaksillaan. Sitten syömme, aloitamme iltapuuhat ja menemme nukkumaan maailmaa ja eloamme enemmän tai vähemmän ihmetellen ja sen sisältämiä tunnetiloja enemmän tai vähemmän puiden.

9 kommenttia:

  1. Kiva, että elämä alkaa siellä asettua jonkinlaisiin uomiin! Ja onpa mahtavaa, että koulu on kävelymatkan päässä. Onko matka sellainen, että sen jaksaa pahemmallakin helteellä? Täällä on nyt vielä kestettävä sää mutta tuskaisen kuumuuden merkit on kuitenkin jo ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vielä vähän vaihtelee ilmat! Viime viikolla tuli jo lämmin ja sitten taas viileni ja nyt tänään taas on lämpimämpää. Mä olen ihan siinä mielessä nyt kävellytkin sitä matkaa kun olen ajatellut, että ehkä jonkun ajan päästä on liian kuuma kävellä. Että pitää ottaa ilo irti. Mutta kyllä se on liian pitkä lapselle kävellä, niin siksi vain toiseen suuntaan mahdollinen.

      Siellä varmaan tulee sitten vähän aiemmin jo tuskaisen kuumaa. Mua jännittää miten sellaisen kuumuuden kanssa elellään, mutta pian taidan nähdä :)

      Poista
    2. Voihan se olla, että aamuisin on aina sopiva sää kävelyyn? Joka tapauksessa ihanaa, että koulu on niinkin lähellä. Ihan vain jo siinäkin mielessä, että ei tunnu ehkä niin vaikealta jättää lasta sinne kävelymatkan päähän.

      Mä en muista missä vaiheessa täällä kuumenee oikein kunnolla sää. Sitä vähän kauhulla odottelen. Toisaalta on kyllä ihanaa kun lämmenneen sään myötä hyttyset on melkein kokonaan kadonneet! Eikä enää ole suihkusta tullessa ainakaan kylmä :)

      Poista
    3. Niin! Se olisikin kiva! Aamuisin varmaan onkin viileämpää, nytkin ja sitten iltapäivällä aamulla puettu villatakki on jo ihan liikaa.

      Joo, kyllä se jotenkin on kiva kun on kävelymatkan päässä ja muutenkin kun alkaa vähän hahmottamaan että mitä reittejä sinne pääsee, vaikka eilen eksyinkun vielä jonnekin harhareitille.

      Ai siellä on hyttysiä kiusana, voi harmi. Täällä jonkun kuulin niistä puhuvan että kiusaavat kesällä, mutta vielä en ole havainnut.

      Poista
  2. Kävely ja cappuccino. Parasta arkipäivän luksusta. Miten teidän tyttö viihtyy koulussa nykyään? Me ulkoillaan Panamassa vielä niin paljon kuin mahdollista, kuumuus on alkanut, tuuli vaimentunut, mutta ihan vähän vielä kestää olla ulkona ihan aamulla ja auringonlaskun lähellä. Mä olen täällä makustellut laiskoissa aivoissani ydinminää, kotiäitiyttä, vanhemmuutta ja sen tasa-arvoa. Niin tykkään, kun jaksat kirjoittaa vakavammistakin asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo cappucino näin edelleen pelkän pikakahvin varassa muuten olevalle on luksustuote :)

      Kiva jos tykkäät makustella! Mullekin se on jotenkin ominaista niitä mietiskellä, mutta kyllä mä vähän kauhulla sitten jälkeen päin "erityisherkkyyksissäni" sepustuksiani ajattelen, että voi ei mitä nyt taas tuli sanottua, kun on niin monta näkökulmaa, joista asioita katsoa, eikä niitä millään saa kaikkia paperille ja siitä omasta maailmastaanhan niitä eniten tulee katsottua.

      Poista
    2. Niin ja vielä tuosta koulusta.. Ihmeen hyvin se itsessään on alkanut sujua ja lapsi menee mielellään sinne ja opettaja kertoo, että hyvin menee ja osallistuu ja leikkii hyvin jne. Mutta kyllä iltapäivisin ja iltaisin esiintyy kyllä kaikenlaista huomionhakua yms haastetta, mutta onhan niitä toisaalta muutenkin ollut että mene ja tiedä mistä mikäkin juontuu..

      Poista
  3. Ihanaa kun alkaa löytya rutiineja, silloin alkaa vahan jo kotiutua. Aika mukavalta tuo arki kuulostaa, niin arvostan isossa kaupungissa kun pystyy kavellen hoitamaan asioita. Se luo sita turvallisuuden tunnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se että voi kävellä on kyllä aivan mahtavaa! Luo myös vapauden ja itsenäisyyden tunnetta, kun voi ottaa omat jalat alleen, eikä aina tarvitse muita menopelejä tai niiden kuljettajia. Mutta kovasti varoittelevat että kun tulee oikein kuuma, niin ei enää kävelystä tule mitään.

      Poista