maanantai 14. maaliskuuta 2016

Ismeistä ja sukupuolista

Nyt mä sen keksin! Kyse on siitä, että minä en "näe" sukupuolta! Sillä ei itsessään ole minulle niin suurta merkitystä ihmiseen ja hänen tekemisiinsä suhtautumisessa.

Olen aina äidiksi tulostani lähtien painiskellut oman elämäni ja ajatusteni ja feminististen ihanteiden ristitulessa ja yrittänyt ymmärtää miten mihinkin suhtautua. On haastavaa kantaa harteillaan viittaa, joka antaa mahdollisesti ymmärtää että olisin viehtynyt 50-lukulaisista arvoista samalla laskien ja tuntien itseni feministiksi. 

Hämmentyneenä olen myös seurannut suomalaista keskustelua feminismistä ja uuskonservatiivisuudesta yrittäen ymmärtää mitä siitä pitäisi ajatella. Yhtäältä on raivostuttavaa tulla määritellyksi uuskonservatiivina sen takia, että en aina jaksa niin välittää siitä tekeekö meidän taloudessamme asiat mies vai nainen ja millä jakautumisasteella tai sen takia, että koen tunnistavani jotain perää väittämässä, jonka mukaan miehiä väheksytään parisuhdepuheessa. Toisaalta totta kai ymmärrän ja on itsestäänselvää, että feminismissä on kyse pyrkimyksistä yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja siksi henkilökohtainen voidaan nähdä poliittisena. 

Kun taas oma elämäni ei ole oikein liittynyt mihinkään yhteiskunnalliseen kontekstiin kunnolla, niin voin kai sitten lähestyä sitä vain henkilökohtaisella tasolla. Ja kun henkilökohtaisella tasolla en näe siinä niin merkitystä onko kyse miehestä vai naisesta milloin missäkin asiassa, niin on hämmentävää, että muut toisaalta saattavat nähdä (ilmeisesti erityisesti siksi, että satun olemaan nainen) ja siksi määritellä minut ties minä neofamilialistina tai uuskonservatiivina.

Jotka taas omiin akateemiseen sukupuolentutkimukseen sen syvemmin perehtymättömiin korviini kuulostavat mahdollisimman kaukaisilta määritelmiltä ihmisestä, joka suhtautuu vaikkapa sosiaaliturvaan, homojen oikeuksiin, pakolaisiin ja kehitysyhteistyöhön myönteisesti ja vaikkapa kristillisiin tai konservatiivisiin arvoihin politiikassa kyseenalaisesti. 

Oli miten oli, minulle ei itsessään ole niin ensisijaisen merkityksellistä, onko ihminen mies vai nainen ja mitä hän tekee kotona tai työkseen. Kaikenlaisia töitä tarvitaan; toiset vain ovat omasta mielestäni kiinnostavampia. Ja toisilla ihmisillä on hienot urat ja toisilla ei (vaikka heillä työhön kiinnostusta olisikin, varsinkin vastaisuudessa) ja toiset heistä ovat naisia ja toiset miehiä (ja toisilla heistä by the way omasta mielestäni parantamisen varaa suhtautumisessaan matalamman työprofiilin ihmisiin). 

Se miten se yhteiskunnallisessa mielessä näyttäytyy on ehkä mahdollisesti sitten toinen juttu, mutta sillä ei olekaan mitään tekemistä oman henkilökohtaisen elämäni, työmieltymyksieni tai sukupuoleni kanssa.

8 kommenttia:

  1. Just niin, tunnistan. Hyvin mietitty ja hyvin sanoiksi puettu. Ajattelevalle nais- ja miesihmiselle elämä tarjoilee paljon mietittävää.
    R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivasti sanottu! Ja kiva kuulla jos tunnistat mistä puhun. Nämä on aina vähän hankalia ja jännittäviä aiheita kirjoittaa kun ei oikein tiedä miten kukakin minkäkin tulkitsee.

      Poista
  2. Ihan samoilla linjoilla. Vaikka olen kyllä omaksi hämmästyksekseni huomannut toisaalta myös omaavani aika luolanaismaisia ajatuksia äidin roolista suhteessa lapsiinsa...! Siltä pohjalta olen hyvin kiitollinen, etteivät minua kosketa minkään maan suuntaukset vaan saamme ihan vain oman perheen kesken sumplia sitä kuinka parhaiten perhe-elämämme järjestää. Ja hyvin kiitollinen olen siitäkin, että fiksu mieheni kykenee ymmärtämään näitä persoonani monia ja ristiriitaisiakin puolia. Olemme tasa-arvoisia suhteessa toisiimme vaikka päivämme kuluvat hyvin erinäköisissä merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Siinä on hyvät puolensa että minkään maan suuntaukset ei kunnolla kosketa omaa elämää. Ja sitten se taas ärsyttää mua, että toiset ei ehkä ymmärrä sitä niin.

      Ja toisaalta sekin ärsyttää mua, että tarvitaanko tällä vuosisadalla esim Suomessa jotain ristiretkiä tasa-arvon puolesta. Eikö se kuitenkin suurimmalle osalle ole ihan itsestäänselvyys. En tiedä kun en elä siellä mutta luulisi! Samoin kuin se että kukin saa sukupuolestaan huolimatta tavoitella mitä uraa haluavatkaan. Tai olla tavoittelematta. Mitä siitäkin sitten tulisi jos kaikki tavoittelisivat vaikkapa sen yhden nimeltämainitsemattoman organisaation paikkoja. Eihän minuakaan kukaan ole estänyt tavoittelemasta, mutta kun en halua.

      Luolanaismaisia piirteitä voi hyvin esiintyä ja mitä sittenkään! Onko sekin sitten joku korkein päämäärä, että niitä ei olisi!

      Poista
    2. Sepä se kun nykyään tuntuu, että kunnianhimo ja urasuuntaituneisuus ei ole ainoastaan hyve vaan tuntuu olevan suorastaan vaatimus. Joka naistenpäivä olen yhtä hämmentynyt siitä kuinka ulkopuoliseksi oloni tunnen - koko päivä tuntuu kehuvan ja korostavan vain eteenpäinpyrkivää naiseutta. En sano, että haluaisin mitenkään kulkea kehityksessä taaksepäin, mutta olisi mukava tuntea ja tietää, että minua arvostetaan laajemmaltikin ihan tällaisenaankin - urakehityksen kannalta ehkä paikallani junnaavana mutta muuten omasta näkökulmastani koko ajan kehittyvänä (nais)ihmisenä. Ei sillä sinänsä ole väliä mitä muut ajattelevat mutta kyllähän se välillä vähän ärsyttää kuitenkin tulla väheksytyksi ja väärinymmärretyksi.

      Poista
  3. No niinpä! Nämä on hämmentäviä asioita mullekin. Ja väärinymmärretyksi ja väheksytyksi tulemiset olleet kovia paikkoja, vaikka eihän niillä muiden ajatuksilla pitäisi olla väliä mutta kun kuitenkin jotenkin vaikea niistä on ihan kokonaan olla välittämättäkään.

    Ja uralla eteenpäin pyrkivä naiseus totta tosiaan tuntuu vaatimukselta. Ja näissä piireissä sitten sekin, että silloin kun se on mies jonka työn perässä mennään, niin puolison rooli saatetaan nähdä ties minä. Mutta sitten kun se on nainen joita kai esim Suomen diplomaateista enemmistö on, niin ollaanko sitten vasta oikeaoppisen feminismin jäljillä myös puolison osalta..

    Ja mitä ne urat nyt ylipäätään ovat. Niidenkö kautta on ainoastaan mahdollista osoittaa olevansa moderni (nais)ihminen. Entäs kaikki muut ihan tavalliset työt joista harvemmin puhataan urina. Ovatko niiden tekijät sitten takapajuisia..

    VastaaPoista
  4. Joo tuttua, musta on tullut sukupuolitietoisemi turkkilaisten keskuudessa mutta samalla myös olen alkanut vastustamaan tata kun sita edelleen niin ruokitaan paivakodeissa jne. Toisaalta paikallisia se ei tunnu haittaavan joten mitapa mina asiasta möykkaamaan.

    VastaaPoista
  5. Joo nämä sukupuolineutraaliusasiat kyllä varmaan aika lailla vaihtelee eri kulttuureissa. Mä en ikinä unohda meidän tytön ekaa päiväkotiin tutustumispäivää Belgiassa kun hoitaja komensi meidän tytön kanssa nukeilla leikkimään aikonutta poikaa muualle leikkimään autoilla :) Se oli varmaan ihan sattumaakin osaltaan, eikä siellä nyt välttämättä nIin perinteisiä tyttö/poika leikkejä varta vasten vahvistettu, mutta luulen että olisi ollut suoranainen skandaali moinen kohtaus Suomessa. Toisaalta Belgiassa mulla oli sellainen vaikutelma (ja ainakin meidän tytön koulussa oli näin) että miehiä oli enemmän opettajina kuin mikä käsitys mulla on Suomesta. Täällä Egyptissä varmaan sitten oma lukunsa, johon en ole vielä päässyt sisälle. Mielenkiintoisia juttuja tavallaan tällaiselle tarkkailijaluonteelle :)

    VastaaPoista