lauantai 26. maaliskuuta 2016

Metroajelu

No niin, ei voi mitään. Mieli vaeltaa Brysselissä. Pääni ja ajatukseni ovat olleet siellä ja ensimmäistä kertaa muuton jälkeen olen kaivannut sikäläistä elämää ja ympäristöä. Ehkä se kuulostaa kummalta ottaen huomioon Brysselistä kantautuneet lohduttomat uutiset, mutta niin vain olen.

Mieleni on vaeltanut tutuilla kaduilla, tutuissa kaupoissa ja kahviloissa, metroasemia ja lentokenttää unohtamatta. Mitä muistoja mihinkin kadunkulmaan ja metroon liittyy. Kuinka osaan hetkessä palauttaa ne maisemat mieleeni ja antaa mieleni vaeltaa yhdeltä asemalta toiselle kuhunkin paikkaan liittyvät muistot mieleeni palauttaen.


Toisinaan ajoin huvikseni Louiselta Arts-Loille ja sieltä vaikka Roodebeekiin (vaikka en edes niin tykkää Woluwesta) tai toiseen suuntaan asemalle, jonka nimeä aina ihmettelin: Ceria-Coovi. Kerran siellä oli sairaan kylmä vaikka oli jo kesäkuu.

Arts-Loi ja sen remontti, joka ei näyttänyt valmistuvan kolmen vuoden aikana montaakaan piirua eteenpäin ja miten voi olla mahdollista, että sen liukuportaat toimivat järjestäen vain joka toinen kerta. Aina silti autettiin pyytämättä madame rattaineen alas tavallisia portaita pitkin.

Sainte-Catherine ja sen kuuluisat joulumarkkinat: plaisir d'hiver. Minulle tutumpi vastaanottokeskuksesta, jossa työharjoittelin ja tapasin ensi kertaa syyrialaisen pakolaisen. Lääkärin, jonka silmistä näkyi sota.

Porte de Namur, kongolaiskortteli Matonge ja Chaussee d'Ixelles. Iänikuiset Hennes&Mauritz, Zara, Hema ja Kruidvat. Hotel de Monnaies ja yhtä iänikuinen leikkipuistonsa, jonka jokaisen yksityiskohdan, hiekkalaatikon, liukumäen ja keinun narahdukset näen ja kuulen mielessäni. 

Trone ja typerä Place Lux ja ihmeen usein vastaan kävelevä Roland. Gare du Midi ja lentokenttäjuna. Ränsistynyt Clemenceau ja minua ja vapaaehtoista aikaani odottavat katujen ja siltojen miehet. Rogier, tympeä City 2 ja ihmismeri Rue Neuven tusinakauppoja koluten. Louise ja eliittikaupat ja yksittäinen ihana Dille&Kamille ja koti! Voisin jatkaa asemalta toiselle ja takaisin. 

Ja sitten se Maelbeek ja toimisto ja Suomi-paikka kirjastoineen ja korvapuusteineen. On järkyttävää, että viimeiset kolme vuotta Maelbeek on kuulunut arkipäivään ja nyt sen nimellä on ikuinen kalman kaiku. Virkamiehen kaverin työkaveri sen kautta keskuudestamme poistuneena. Enhän minä häntä tuntenut tai ollut koskaan tavannutkaan. Ja yhtä hyvin se olisi voinut olla joku läheisempi tai vielä läheisempi. Kaikkihan tätä iskua olivat osanneet odottaa jo kauan.

Olen surrut Brysselin ja sen ihmisten puolesta itseni heistä yhdeksi tuntien. Belgia ja Bryssel ovat epäonnistuneet monessa suhteessa, mutta eihän se sitä tarkoita, että ne tai viattomat ihmiset tätä tragediaa ansaitsisivat. Adoptoitu toinen kotini. Poikani synnyinmaa ja -kaupunki, joka on antanut ja opettanut minulle niin paljon. Bonne courage, ma belle.

6 kommenttia:

  1. Kiitos metroajelusta! Se toi minullekin paljon muistoja mieleen. Asuin Brysselissä vuosia sitten pari vuotta vähän joka puolella: ensin Woluwe-Saint-Pierressä, sitten Matongessa ja lopulta Anderlechtissä. Meillä on edelleen Brysselissä perhettä ja läheisiä ystäviä ja palaamme sinne edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, viimeksi käväisimme kaupungissa pikaisesti pari kuukautta sitten.

    Maelbeek on minullekin monestakin yhteydestä tuttu asema ja minua itse asiassa auttaa tässä tilanteessa juuri metron ja lentokentän tuttuus: molemmista on niin paljon omia henkilökohtaisia muistoja jo vuosien takaa etteivät iskut mitenkään voi mielessäni ottaa niitten sijaa. Maelbeekistä tulee mieleen esimerkiksi ne ensimmäiset epävarmat viikot Brysselissä kun suhasin metrolla suuntaan ja toiseen ja Maelbeekin vaiheilla piti muistaa alkaa kotimatkalla varmistamaan, että on varmasti oikeassa metrojunassa, menossa kohti Woluwe-Saint-Pierreä eikä metron toista haaraa. Niitä aikoja muistellessa muu unohtuu ja hymy nousee pakostakin huulille: oli kevät, elämä edessä, uusi elämänvaihe jännitti ja innosti. Paljon hyvää omassa elämässäni on tapahtunut juuri Brysselissä ja siinä valossa onneksi näen kaupungin nytkin, kamalista uutiskuvista huolimatta.

    On varmasti erilaista olla lähtenyt Brysselistä äskettäin. Ensimmäiset kuukaudet uudessa maassa sitä muutenkin elää jotenkin vanhan ja uuden välimailla ja ikävä vanhaan tuttuun todellisuuteen herää vähemmästäkin. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos matkasta Brysseliin sinunkin kauttasi:) Tässä kun mun mieli on vaeltanut Brysselissä, niin olen tajunnut miten vahvasti hahmotan sitä kaupunkia juuri metron kautta. Siksikin juuri se metrossa tapahtunut isku sai mut jotenkin sijoiltaan. Samalla tajuan hyvin mitä tarkoitat, että siihen kaupunkiin liittyy niin paljon kaikkea muuta omaa elämää, että nämä huonot uutiset eivät niitä muistoja ota pois tai muuta. Ja just niinkuin sanoit ne tuovat hymyn huulille, vaikka samalla mulla tämä muutos- ja murrosvaihe saa siihen haikeaa ja ikävöivää sävyä ja olen ollut jotenkin kaikin puolin vähän sijoiltani.

      Sulla onkin kivan monesta erilaisesta asuinalueesta näkökulmaa Brysseliin! Matonge on musta mainio :)

      Poista
    2. Matonge oli ihan mahtava asuinpaikka! Sinne tuntui kivalta ja turvalliselta tulla kotiin vähän myöhemminkin iltaisin koska kadut olivat iltaisin ja öisin aina täynnä elämää. Anderlechtissakin viihdyin kyllä tosi hyvin. Meillä on siellä itse asiassa koti edelleen, tosin vuokralla nyt ja joka tapauksessa vähän pieni viiden hengen ja kolmen koiran kodiksi, mutta ehkä vielä eläkepäiviksi sinne palaamme :)

      Poista
    3. Joo eikö vain ihan mahtava! Matongessa on aina elämää ja jos jotakin kuppilaa ja yksi kerta kaikkiaan meille legendaarinen :) Mullakaan ei ole ilalla siellä ollut koskaan turvaton olo. Anderlecht ei mulle yhtä tuttu ole, mutta onpa kiva että teillä on eläkepäiviksi siellä koti valmiina odottamassa :)

      Poista
  2. Kirjoitit niin kauniisti Brysselistä. Olette olleet paljon ajatuksissa menneet päivät. Sait myös miettimään mitä itse kirjoittaisin omasta kotikylästäni, koti jo niin monen vuoden ajan. Eilen koin ihanan hetken kun kaikki pihanaapurit olivat ulkotöissä ja lapset juoksivat pihalta toiselle ja aikuiset juttelivat keskenään kunkin meneillään olevista puutarhaprojekteista. Vaikken minä vieläkään tunne tänne juurtuneeni niin tyttärelleni tämä on ainoa koti ja hyvä koti onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntui alun perin ihan kamalalta just sen ainoan tunteman kodin "riistäminen" lapselta, vaikka hänelle itselleen se luultavasti ei vielä tässä iässä toivottavasti sitten kuitenkaan ollut ihan niin kamalaa kuin mitä pelkäsin. Joka tapauksessa kun jostain omalle elämälleen merkityksellisestä paikasta tai kodista muuttaa pois, niin sen varmaan näkee ihan erityisellä tavalla hyvässä valossa (onneksi!) ja mulla nähtävästi ainakin tässä vaiheessa vielä nostalgisten linssien läpi. Mutta vielä parempi jos sen arvon ja merkityksen osaa nähdä ihan joka päivä tässä ja nyt. Eli siinä mielessä mahtavaa, että olet kokenut niitä ihania hetkiä siellä kodissanne ja puutarhassanne! Kiitos kun olette meitä ajatuksissanne muistaneet. Kyllä on ollut mieli maassa Brysselin uutisten takia.

      Poista