torstai 21. huhtikuuta 2016

Ryhmäilmiöitä

Käyn 1-vuotiaani kanssa viikon aikana tavallisesti kolmessa eri taaperoryhmässä. Eniten kai siitä syystä, että olisi joku paikka jossa käydä ja tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia. Expat-kuvioissa se usein tarkoittaa joko äitejä tai nannyja.

Ryhmissä käymisen toinen huvituksen aihe minulle on niiden sosiaali- ja kulttuuriantropologinen ulottuvuus. Tarkkailijaluonteelle erinomaisia paikkoja tarkastella ihmisten ryhmäkäyttäytymistä, ryhmäytymistä ja erilaisten persoonallisuustyyppien toimintaa.

Maanantain ryhmä on viimeisen päälle ammattimainen Baby Sensibility -ryhmä, jossa ensimmäisen ikävuoden kieppeillä olevia lapsia leikitetään tavoitteellisilla aistiharjoituksilla. On saippuakuplia, silkkihuivia, bataattisoseammetta, vesiallasta ja vaikka mitä. Zimbabwen valkoiseen ylimystöön kuuluva ohjaaja on Iso-Britanniassa kouluttautunut erinomaisen taitava alansa ammattilainen, jota äitien ja nannyjen rivistö palvoo. Minäkin. Upea ryhmä, jossa on kerrankin epävaivautunut olo, eikä kukaan muu kuin ohjaaja ota johtajan paikkaa. 

Keskiviikon ryhmä on lasten Arts&Crafts -keskuksessa toimiva muskariryhmä. Sitä vetää egyptiläinen rehevä Madam, joka on keksinyt mielestäni oivallisen tavan muskarin läpiviemiseksi ilman tekopirteyttä tai pakko-osallistumisen vivahdetta. Hän kaataa taaperopiirin keskelle kasan vaihtuvia soittimia ja helistimiä ja musiikin volyymin kaakkoon. Äidit ja nannyt voivat joko laulaa mukana tai olla laulamatta samalla kun lapset hakkaavat soittimia enemmän tai useimmiten vähemmän oikeaoppisesti ja samalla kun hän kannustaa lapsia "Bravo William, Bravo Hannah" -huudahduksillaan.

Huvitan itseäni tarkkailemalla ja arvailemalla minkälaisia identiteettejä piirin jäsenet mahdollisesti kantavat mukanaan. Itse laulan menemään tutuksi tulleita englanninkielisen maailman lastenlauluja ihan huvikseni, mutta toisista näkee että ollaan heidän epämukavuusalueellaan. Ehkä työminä istuu heillä vahvassa tai ehkä he kaipaavat kotimaataan tai kenties lastenlaulut eivät vain nappaa, oli muskaripiiri kuinka rento hyvänsä.

Vähiten pidän torstain Mum&Baby -ryhmästä, joka kokoontuu joka viikko eri jäsenen kotona. Tässä ryhmässä selvästikin ollaan klikkiydytty meihin, teihin ja heihin, enkä oikein ole onnistunut tuntemaan oloani mukavaksi tässä ryhmässä.

Ryhmän konkariäidit juoruavat keskenään ja paikalliset äidit puhuvat omaa kieltään keskenään. Jäljelle jäävät nannyt ja usein juttelen juuri heidän kanssaan. Asetelma on kuitenkin aika mahdoton sen syvemmän suhteen muodostumiseksi, enkä toisaalta oikein tiedä miten yrittää päästä sisälle muiden äiti-jäsenten maailmaan. Vaikka en missään nimessä kaipaa huomion keskipisteenä olemista, jää olo epämukavaksi ja ärsyyntyneeksi jos uusien jäsenten huomioiminen ei ole tapana edes nimen ja kansallisuuden tiedustelemisen vertaa.

Eräs ystävällinen romanialaisäiti oli toista maata, mutta ilmoitti olevansa parhaillaan muuttamassa pois Kairosta. Expat-maailman tyypillisyyksiä.

8 kommenttia:

  1. Mä kävin tällä viikolla baby shower -tyyppisessä tilaisuudessa missä oli muuten ihan mukavaa paitsi että useampi osallistuja kertoi mulle ihastuneena kuinka hyvä kaveri onkaan sen ja tuon ihmisen kanssa ja kuinka niitä olisi kiva nähdä enemmänkin (tunsin itseni siinä vaiheessa aika turhanpäiväiseksi tilantäytteeksi) ja tapaamisen lopulla sain vielä ankaria toruja siitä, että maksan työntekijöilleni liian hyvää palkkaa ja sotken sillä tapaa paikalliset markkinat. Sosiologi minussa tarkkailee myös koko ajan ihmisiä ja heidän keskinäisiä suhteitaan ja se monesti pelastaa monen tylsemmän ja kurjemmankin tilaisuuden mutta kyseinen tapaaminen tuntui kuitenkin ikävästi ennen kaikkea muistutukselta siitä, etten kuulu joukkoon.

    Olen täkäläisen elämäni kanssa sinut niin kauan kuin pääasiassa puuhailen omiani, mutta isommat sosiaaliset kuviot ovat täällä aina vain useimmiten aika tympeitä, en vain millään tunne kuuluvani joukkoon, enkä aina ole varma haluaisinko sitä edes. Tänään on edessä esikoisen synttärit (10 kaveria perheineen - apua!) ja osa musta odottaa hieman uteliaana onko mahdollista tuntea itseni ulkopuoliseksi myös omassa kodissani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Mua häiritsee ne markkinatalouspuheet. Mä en vain pysty ajattelemaan asiaa sitä kautta-aivan vierasta. Ja muutenkin jos ollaan olevinaan niin kiitollisia avusta ja silti vaan puhutaan markkinataloudesta..tai eräskin ihmisoikeusasiantuntija tuntitaksaperiaatteistaan.. Kyllä on ulkopuolisuuden tunne mullekin aika paljon tutumpaa heh. En yhtään ihmettelisi vaikka päätyisi kyseiseen kokemukseen kotonaankin.

      Mä tavallaan tykkään käydä näissä ryhmissä, mutta tykkäisin kyllä enemmän jos ei tarvitsisi tuntea oloaan yhdentekeväksi tai aina vaan oudoksi esim siitä syystä että ihmetellään sitä kuinka en näytä siltä että mulla voisi olla toinenkin lapsi tai jotain vastaavaa.

      Oikein hyviä synttäreitä teille!

      Poista
  2. Bataattisoseamme? :D Tallaiset ryhmat on varmaan hyvia etta paasee uuteen arkeen kiinni. Nain jalkikateen sanoisin sille itselleni joka aikoinaan tuli Turkkiin etta tunge itsesi viela enemmin joka ryhmaan ja paikkaan niin niista löytyy jostain joku oma juttu, expatina sita aikaa paasta arkeen kiinni uudessa paikassa on viela rajatusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :D Mä olin ihan suu auki bataattisoseammeista sun muista. Tarkennuksena vielä että se oli siis sellainen tyhjä allas, jonka sisällä oli pienempiä bataatti- ja kurpitsasoseilla täytettyjä astioita, joilla vauvat sai sotkea. Kehittävää toimintaa aistien kautta tms. Aidosti tuntuivat vauvat siitä tykkäävän vaikka aivan varmasti ilmankin kehittyisivät ihan hyvin :) Muhun kyllä teki vaikutuksen ennen kaikkea ohjaajan kiva ote vauvojen kanssa.

      Nämä ryhmät on siinä mielessä just kivoja, että ne tuovat rutiinia ja rytmiä arkeen. Toiset niistä enemmän omia juttuja ja toiset vähemmän, mutta eipähän se muuten selviä mistä löytyy se oma juttu jos ei just kokeilemalla.

      Poista
  3. Tuo muskariryhmä vaikuttaa kaikkein hauskimmalta! Pienet lapset ja vauvat tarjoavat joskus hyvän väylän tutustua muihin ihmisiin, mutta ei aina - ei se ole idioottivarma tapa. Pitää tosiaan löytää niitä hengenheimolaisia... Itse menin pikkulapsiaikana aika paljon kaikkiin ryhmiin juuri siksi, että saisin uusia tuttuja ulkomailla, ja usein se toimikin, järjestin happeningia myös itse samasta syystä. Saksassa, jossa asuin lasten ollessa jo selvästi isompia, koululaisia, huomasinkin lieväksi surukseni, ettei minulla ollut oikeastaan mitään väylää tutustua muihin. Lapsi on kuin koira, on helppo alkaa jutella lapsen/koiran kautta, mutta kun se puuttuu, mitenkäs sitten keskustelu aloitetaan? Ei mitenkään - koulussa vanhempia näki harvoin ja luontevia tilaisuuksia aloittaa keskustelu oli vähän, ja jos ei puhu täydellistä small talk -saksaa, vaikea sitä on zumbatunnillakaan aloittaa kevyttä jutustelua lähimmän naisen kanssa. Lasten koulu oli tavallinen saksalainen koulu, joten muut vanhemmat elivät tavallisia kiireisiä arkielämiään kuten me suomalaiset Suomessa; tavallinen koulu oli varmasti kyllä lapsille paras ratkaisu ja he sopeutuivat nopeasti Saksaan ja oppivat saksan, mutta kotona olevan puolison oli tuossa tilanteessa vähän mietittävä, miten järjestää omat sosiaaliset kuvionsa... Kärsinkin siellä jonkin verran yksinäisyydestä alkuun - kunnes hoksasin yhden suomalaisnaisen, joka vei lapsiaan talossamme olevaan tarhaan, ja vaikka lapset olivat eri-ikäisiä, saimme kuitenkin toisistamme kahviseuraa päivisin ja voi sanoa, että ystävystyimme. Mutta todellakin - ei ne vauvaryhmätkään taida olla mikään tae siitä, että kavereita löytyy. Minulla oli aikoinaan hyvä onni, kun löysin Brysselin ryhmistä pari ystävää, joihin pidän tiiviisti yhteyttä edelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä vauvat ja lapset on hyviä tutustumisväyliä. Vaikka on erilaisia tapoja, näkemyksiä ja etenkin luonteita, niin jotenkin se ainakin tässä pikkulapsivaiheessa se äitiys on ainakin jollain tasolla yhdistävä kokemus niin että aika usein löytää jutun juurta lapsiasioista. Mutta ei se sitten aina johda mihinkään syvempään. Varmaan riippuu just siitä minkälaisessa vaiheessa ja minkälaisia tarpeita ja toiveita kullakin on. Jos on vaikka pitkään jo ollut täällä tai lähdössä pian pois, niin he ovat jo muodostaneet omat ympyränsä ja ystävänsä, eivätkä ole yhtä lailla seurankipeitä. Ja sitten tietysti ihan kemiat sun muut ei jokaisen kanssa aina ole yksi yhteen.

      Mä muuten olen täällä huomannut saman mistä kerrot Saksassa asuessanne. Vaikka mun vanhempi lapsi on vasta 4v, niin en ikinä näe hänen koulukavereidensa vanhempia! Toisin kuin Belgiassa oli, täällä nykyisestä koulusta voi hakea joustavasti, eivätkä vanhemmat siis seiso portin takana samaan aikaan odottamassa. Olen vähän harmitellut tätä, varsinkin nyt kun on koulusta lomaa ja lapsi kärttää leikkikaveriseuraa enkä ole tutustunut vanhempiin niin että voisi järjestää vapaa-ajan leikkitreffejä tms. Mutta onneksi on sattunut naapureiksi kaksi lapsiperhettä, se on ollut todella iloksi lapselle, joten siis myös vanhemmilleen ja myös sen oman seurankin kannalta.

      Onpa kiva että teidän lapset oppivat saksan Saksassa. Paikallisen koulun etuja. Yhden sanan arabiaa kuulin tänään lapsen oppineen: khalas=loppu/enough tms. :)

      Poista
  4. Minä kävin esikoisen kanssa myöskin tuollaisessa muskariryhmässä, jossa musa soi täysillä ja lapset hakkasivat soittimia. Se jäi, koska esikoinen ei tykännyt, oli hänen mielestään liian kova meteli. Mutta nyt, parin vuoden päästä hän sitten rupesi puhumaan siitä. Kuinka siellä oli kuulemma ollut niin kivaa. Ota näistä nyt sitten selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh niin, pienet mielet ovat joskus arvoituksellisia. Tässä muskariryhmässäkin on tosi kovalla musiikki ja varsinkin yhdistettynä yksiin puukalikoihin, ääni on korvia huimaava. Mutta kiva että teillä lapsi ainakin muistelee hyvällä!

      Poista