perjantai 6. toukokuuta 2016

Agnes ja muut

Uuteen maahan muuttaessa turvaverkko on olematon ja se mikä on, on luotava itse ulkopäin. Haluan voida luottaa täällä yhteen ihmiseen ihan noin muutenkin, mutta myös siitä syystä, että esimerkiksi oma sairastumiseni ei olisi katastrofi.

"Sen oikean" kotiapulaisen pestaamisessa on mennyt aikaa. Helmikuusta alkaen meillä on ollut varmaankin viisi-kuusi haastateltua ihmistä ja pari väliaikaista kokelasta. Ennen vakituisemman työn tarjoamista kenellekään, olen halunnut pyrkiä siihen, että valinta tuntuisi kaikin puolin mahdollisimman hyvältä. Vaikka tuntuu hullulta asua Egyptissä ja olla palkkaamatta egyptiläistä kotiapulaista, niin tosiasia on, että ilman yhteistä kieltä luottamuksen syntyminen on aika hankalaa. Varmaankin tästä syystä monet ulkomaalaiset kääntyvät täällä siirtotyöläisten palveluiden puoleen.

Viisumiasiat ovat kuitenkin osaltaan mutkistaneet asiaa ja niistäkin johtuen toiset ihmiset eivät oikein ole tulleet kyseeseen. Nyt vihdoin näyttää kuitenkin ihan hyvältä ja ollaan päästy niin pitkälle, että eräälle Agnesille (nimi muutettu) on tarjottu vähän vakituisempaa työtä. Viisumi- ja työlupa-asioista johtuen hänen oli kuitenkin tässä välissä mentävä käymään kotimaassaan Keniassa.

Agnesin itsensä takia on hienoa, että hän on päässyt käymään kotimaassaan ja että hän saa viettää aikaa perheensä kanssa. Ei sitä tällainen Expat-Madam voi varmaan ihan täysin käsittää miltä tuntuu asua lastensa kanssa eri maissa voidakseen siivota hyväosaisuuden globaaleissa arpajaisissa voittaneiden lukaaleita. Silti toisaalta Agnes kai pitää itse itseään verrattain onnekkaana. Ensinnäkin hänen Keniassa asuvilla alaikäisillä lapsillaan on isä mukana kuvioissa eli ainakaan täysorpona lasten ei tarvitse äidin poissaollessa elää. Toiseksi, siirtotyöläisenä ansaitut tienestit katsotaan houkutteleviksi, koska ne mahdollistavat lapsille paremman koulutuksen ja siksi paremman tulevaisuuden.

Välttämättä siirtotyöläisten lapset eivät yhden vanhemman poissaollessa elä kotimaissaan toisen vanhemman turvaamaa elämää. Yksi kotiapulaisehdokkaista kertoi 10- ja 12-vuotiaiden lastensa jopa asuvan kotimaassaan Filippiineillä ihan vain keskenään ilman aikuista. Äiti ohjeistaa Skypen välityksellä lapsiaan ruuanlaitossa ja kodinhoidossa. Hän herättää lapsensa kouluun puhelinsoitolla ja huolehtii siitä, että läksyt on tehty ja kaikki tarvittava mukana. Nukkumaanmenoaikaan hän toivottaa lapsilleen hyvää yötä Skypessä. Viimeisestä kasvokkain tapaamisesta oli ehtinyt kulua muutama vuosi.

Onko tällaisessa tilanteessa siirtotyöläisyys sitten ainoa mahdollisuus? En ole joutunut tilanteeseen, jossa minun pitäisi valita tarjoanko lapsilleni koulutuksen vai pysynkö läsnä heidän elämässään. Teoriassa valinta kuulostaa helpolta: en voisi jättää lapsiani elämään eri maahan vuosikausiksi. Käytännössä kai sen valinnan mukana heidän tulevaisuutensa horisontissa ei kuitenkaan sitten näkyisi köyhyysrajalla kituuttamista kummempia näkymiä. Tällöin se toinen valinta ei kai niin käsittämättömältä tunnu. Olosuhteista ja kulttuureistakin riippuvat käsitykset ja näkökulmat ovat silti kaiketi niin eri maailmoista, että ymmärrykseni ei ihan taida edes kattaa kaikkea asiaan liittyvää.

On sanomattakin selvää, että sen ymmärtäisin ihan hyvin, jos Agnes yhtäkkiä ilmoittaisi, että ei haluakaan enää tulla töihin Egyptiin vaan olisi sen sijaan päättänyt jäädä Keniaan lastensa luokse. Varmasti onnittelisin häntä päätöksestä ja olisin hänen puolestaan huojentunut. Siihen, olisiko sellainen päätös yksiselitteisesti hyvä vai huono asia Agnesille ja hänen lapsilleen ei kai ole helppo vastata.

Viime aikoina ilmiötä vimmatusti tutkittuani siirtotyöläisten maailma on jonkin verran avautunut ja Agnesin kautta päässen tutustumaan siihen vähän syvemmin yhden elämäntarinan kautta. Yhtäältä hän ei varmaankaan näe itseään uhrina, sillä se että voi tarjota lapsilleen parempaa elämää ja parempia tulevaisuuden näkymiä tuottaa täyttymystä. Toisaalta, voi olla turhauttavaa kuunnella mielipiteitä esimerkiksi siitä, että siirtotyöläisyys olisi aina täysin vapaa valinta. Silloin unohdetaan näiden ihmisten taustat ja ne poliittiset ja taloudelliset syyt, joiden takia he ovat kotimaistaan lähteneet. Ja aivan varmasti niin Agnes kuin moni muu hänen 150 miljoonasta maailmanlaajuisesta kollegastaan on epäröinyt päätöstään, etenkin eroa lapsistaan.

Kovaa se on. Ja on kovaa todistaa tätä epätasa-arvoa, mutta se on myös silmiä avaavaa ja avartavaa, koska sen kautta se miten maailma makaa tulee aika selväksi.

20 kommenttia:

  1. Taalla Israelissa on paljon siirtotyolaisia myos. Etupaassa vanhuksia hoitamassa kodeissaan (tarvitaan paikallisen sossun lupa). He ovat etupaassa Filippiinelita, Intiasta ja Nepalista. Anopillani oli pari filippiinilaista ja lopuksi intialainen. Taytyy vaan ihailla heidan tyotaan ja karsivallisyyttaan vanhusten hoidossa, ja samalla surra heidan etaisyyttaan omiin pehheisiin, puolisoon ja lapsiin. Toisaalta he auttavat perheitaan parempaan tulevaisuuteen mutta ovat niin pitkaan erossa heista. Ja eikohan se vahingoita jotenkin sita kotimaankin kehitysta, kun niin monet lahtevat pois. Rahaa tietysti tulee, mutta ehka nama ihmiset voisivat kehittaa omaakin maataan jos heidan tyopanoksensa olisi siella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti näillä seuduin siirtotyöläisiä on yleisesti tekemässä ns domestic work'ia mitä se sitten kussakin tapauksessa tarkoittaa. Myös Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan lähdetään ja tietysti sitten muun maailman sisällä myös.

      Niin julmia tilanteita voi olla ja varsinkin suomalaisesta näkökulmasta koko ilmiö on vieras. Mä epäröin edelleen olenko mä valmis olemaan osa tätä ilmiötä, mutta siltä se nyt näyttää. Ja niin kauan kun on kysyntää, niin on tarjontaakin ja niin kauan kuin kaikki hyötyvät muutos on hidasta vai miten se menee. Toisaalla, esim Euroopassa voi olla jotenkin helpompaa elää sillä hyväosaisella puolella kun se epätasa-arvo ja omat valintasi sen keskellä ei lyö kasvoille yhtä selvästi. Tämänkin takia Euroopassa jossain vaiheessa asuminen vetäisi mua vähän puoleensa. Ei joudu niin todistamaan ja ottamaan osaa ja kantaa näihin asioihin käytännössä.

      Sehän se on että yhteiskuntien kehitys ja työpaikkojen luonti kai olisi se muutoksen alku. Silti esim kai just Filippiineillä ihan päättäjien taholta on joskus viestitetty, että pysykää vaan poissa niin osallistutte kehitykseen muualta käsin. Kova on maailma ja jotenkin järjetön paikka, se on varmaan melkein ainut vissi.

      Poista
  2. Meillä oli Brysselissä ihana filippiiniläinen kotiapulainen, jonka lapset asuivat Filippiineillä äidin sukulaisten huomassa. Hän näki lapsiaan ehkä kerran parissa vuodessa, liput Filippiineille olivat luonnollisesti kalliit. Mutta hän itse tuntui hyväksyneen asian ja pitävän sitä ainoana mahdollisuutena tuoda leipää lapsille ja itselleen. Vaikka se meistä käsittämättömältä tuntuikin. Ja onhan se inhimillisesti hurjaa. Mutta, kuten sanottu, hän itse suhtautui asiaan tyynesti (tai ei ainakaan minulle tietenkään mitään muuta sanonut). Oli iloinen, että hänellä oli työ.
    Seuraavan kerran jouduin saman asian kanssa vastatusten kun teimme lähtöä Suomesta ja kuulin Helsingissä asuvasta filippiiniläisestä siivoojapariskunnasta, joka etsi asuntoa. He eivät myöskään nähneet lapsiaan kuin Skypen välityksellä. He olivat asuneet pienessä asunnossa ja toivoivat savansa lapset Suomeen luokseen, mutta siihen olisi vaadittu isompi asunto, jota pariskunnan oli ymmärrettävästi vaikea saada. IHmiset kun Helsingissä eivät välttämättä ole niitä avarakatseisimpia, ja filippiiniläinen siivoojapariskunta ei ole vuokralaislistan kärjessä, ikävä kyllä. Itse ajattelin, että filippiiniläinen apulaiseni Brysselissä oli maailman luotettavin, ihanin, kunnollisin ihminen. Saatoin milloin tahansa jättää huushollin, vauvan ja taaperon hänen käsiinsä. Niinpä vuokrasimme Hgin asuntomme tälle filippiiniläispariskunnalle, he saivat lapset luokseen ja olivat tyytyväisiä. (Lasten sopeutuminen Hkiin oli ymmärrettävästi vaikeampaa, eikä se ihan ilman mutkia ole mennytkään, mutta ilman isompaa kotia he eivät olisi voineet edes kokeilla.) Monia ratkaisumme on hämmästyttänyt - "miten te uskalsitte vuokrata kotinne ULKOMAALAISILLE" - , mutta se oli meille pieni tapa tehdä edes jotain konkreettista juuri tämän hämmentävän, omituisen epätasa-arvon korjaamiseksi. Sanomattakin on selvää, että kaikki on mennyt hyvin, ja toivon vain, että kun joskus palaamme SUomeen, voimme auttaa heitä uuden asunnon löytämisessä. Se ei välttämättä tule olemaan ihan helppoa.
    Suomalaisesta näkökulmasta ilmiö on ilman muuta vieras, tämä vanhemmat kaukana töissä - lapset kotimaassa -asetelma. Se on kuitenkin raakaa todellisuutta monille, ja siinä asetelmassa toinen vaihtoehto ei ole parempi vaan huonompi, sillä siinä vanhemmilla ei olisi töitä eikä perheellä rahaa. Monestihan nämä lähtijät eivät elätä ainoastaan lapsiaan vaan muutakin sukua. Tuntuu kyllä riipaisevalta, mutta parempiakaan vaihtoehtoja ei ilmeisesti ole keksitty. Jos töitä ei ole, niitä ei ole. Mun Helsingin vuokralaiset kertoivat pitäneensä aikoinaan kauppaa Filippiineillä, mutta kun se lakkasi tuottamasta eikä mitään löytynyt, lähtö Suomeen siivoustöihin tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Meidän näkökulmasta panee ajattelemaan niin montaa asiaa... huokaus. Brysselissähän näitä filippiiniläisiä kodinhoitajia, jotka sieltä käsin elättivät perheitään Filippiineillä tai muualla, tuntui olevan varsin paljon. Suomessakin ehkä yhä enemmän.

    VastaaPoista
  3. Ai niin, minun piti vielä lisätä, että itsekin olen miettinyt jälleen kerran kotiapulaisasioita. Syksyllä annoin potkut kokopäiväiselle apulaiselle, jonka seurassa en tuntenut oloani mukavaksi, ja pestasin siivoojan, joka kävisi vain 3 x viikossa. Löysinkin tosi mukavan, kielitaitoisen ja huumorintajuisen, oma-aloitteisen naisen. Vähän aikaa sitten hän toivoi,e ttä voisi työskennellä joka päivä (viitenä päivänä), hän totesi, ettei pärjää näin vähällä. Mietin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, etten halua alkaa etsiä uutta, sillä olen todella tyytyväinen tähän naiseen enkä vaivaudu hänen seurassaan. Hänen kanssaan voi jutella normaalisti. Totesin myös, etten ymmärrä, miten paikalliset ylipäänsä tulevat toimeen. Niinpä pyörsin aiemmat ajatukseni siitä, etten halua, että kotonani pyörii joku joka päivä, ja sanoin, että hän voi alkaa työskennellä maanantaista perjantaihin. Lisäksi aloin maksaa tuntuvasti enemmän palkkaa (euroissa tai dollareissa, mikä on hänelle huomattavasti parempi diili k uin Mosambikin epävarma valuutta). Jotenkin itselläni on parempi olo, kun päätin näin, parempi "omatunto" jos näin voi sanoa, näitä asioita on tullut mietittyä niin paljon. Jos nyt sitten edes yhdellä siivoojalla täällä on vähän varmempi tilanne... Ja onhan se kivaa, kun koti on nyt supersiisti ja joku tiskaa nyt joka päivä! Tiskikoneen osto siirtyi taas kerran hamaan tulevaisuuteen... Sen sijaan meillä on nyt tyytyväinen, iloinen kodinhoitaja-siivooja, joka on tehnyt itselleen liikuttavan viikkoaikataulun ja tekee hommia ihan uudella määrätietoisuudella. So far, so good!

    VastaaPoista
  4. Lotta, uskomatonta että näinä päivinä Suomessa voi kuulla ihmettelyä siitä, että olette USKALTANEET vuokrata kotinne ulkomaalaisille!! Miksi musta tuntuu nykyään ihmeellisen usein siltä, että jos joskus palaisin Suomeen, niin olisin monen asian ja suhtautumisen edessä haavi auki.. Brysselissä oli tosiaan paljon filippiiniläisiä kotityöntekijöitä/lastenhoitajia. Meilläkin siivooja, joka oli juuri sellainen maailman ihanin ja luotettavin ihminen. Häntä usein mietin vieläkin. Ja samassa tilanteessa oli hän kuin muutkin kollegansa eli lapset kotimaassa. Hyväksyneen hänkin tuntui tilanteensa. Ja heidän keskinäisestä yhteisöstään varmaan saavat tukea ja yhteisöllisyyttä. Ja näin se on, että se toinen vaihtoehto olla läsnä perheelleen mutta ilman työtä ei ole parempi. Varmasti he mieluummin ottaisivat työn perheensä läheltä, mutta minkäs teet jos sellaista ei ole saatavilla. Tällä meidän nykyisellä oli ollut ihan mukava työpaikka, mutta sitten se oli lähtenyt alta eikä mitään muutakaan realistista näköpiirissä. Kiitollinen hän tuntuu olevan tästä mahdollisuudesta. Oma tiedostaminen siitä että on niin paljon etuoikeutetumpi varmaan häiritsee mua välillä, vaikka ei se näitä asioita mitenkään muuksi muuta tai paranna. Kunhan saadaan paperiasiat kuntoon, niin hän saa sitä paitsi mahdollisuuden käydä kotonaan toistekin joka musta tuntuu jotenkin hyvältä.

    Kiva että sikäläinen kotiapulaistilanne tuntuu hyvältä. Ei mekään välttämättä jokapäiväistä ihmistä tarvittaisi, mutta kun tietää että siten kotiapulainen itse pärjää paremmin, niin sen tekee ihan mielellään. Eikä todellakaan haittaa, että koti on supersiisti! ! Mutta tietysti just helpompi jos/kun löytyy hyvä tyyppi jonka kanssa tulee juttuun eikä vaivaudu.

    VastaaPoista
  5. Nyt kun sanot, minäkin muistan, että Brysselin kodinhengettärellä oli myös tuo tiivis filippiiniläisyhteisö ympärillään. Se varmadti auttoi, henkisesti ja muilla tavoin. Kun muutimme pois, sain lähes kaikki ekstrahuonekalut ja -tavarat lahjoitettua eteenpäin juuri hänen lähipiirilleen.

    VastaaPoista
  6. Nyt kun sanot, minäkin muistan, että Brysselin kodinhengettärellä oli myös tuo tiivis filippiiniläisyhteisö ympärillään. Se varmadti auttoi, henkisesti ja muilla tavoin. Kun muutimme pois, sain lähes kaikki ekstrahuonekalut ja -tavarat lahjoitettua eteenpäin juuri hänen lähipiirilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yhteisön tuki on varmasti merkittävä. Ja varmaan he ovat jotenkin kasvaneet kotimaassaan tämän ilmiön kanssa kun taas meistä sen kanssa vastatusten joutuminen tuntuu aivan kamalalta. Ollaan totuttu toimivampaan ja vähän tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan jne. Nöyräksi se vetää ja omat murheet aika triviaaleiksi. Silti monella jolla on länsimaisesta näkökulmasta vähän, on sitä vastoin suuresti ihailtava asenne elämään ja muita ihmisiä kohtaan.

      Poista
    2. Niin on, se on jatkuva hämmennyksen ja ihailun aihe ja tekee joskus vähän surulliseksikin, ku tosiaan mietin, mistä kaikesta ihmiset, jotka elävät käsittämättömässä yltäkylläisyydessä, jaksavatkin ruikuttaa. Tiedän, että ei ole ehkä fiksua rinnastaa niin, mutta kun tätä aihepiiriä ei vain jotenkin pääse omassa päässään (eikä sen ulkopuolisessa todellisuudessa) nykyään pakoon, juuri koskaan - sitä tulee mietittyä. Heillä on ihailtava asenne myös työhön, nykyisin esimerkiksi suomen kielen sana "roskaduuni" nyppii minua ihan valtavasti. Eikö se "roskaduunikin" voisi olla vain ihan työ, toimeentulo jollekulle. Minusta koko sanan käyttö pitäisi kieltää!

      Poista
    3. Joo se on just se kun sitä aihepiiriä ei pääse pakoon tässä todellisuudessa. Ja siten sitä jotenkin jää päässään pyörittelemään jos jotakin. Roskaduuni joopa joo, niin suhtautuessa jotenkin unohdetaan että joillain ei ole sitäkään tai entä jos oma tilanne muuttuisikin niin että "roskaduuni" olisikin otettava vastaan. Mutta niin miten nyt sitten voi mitäkin rinnastaa, en tiedä. Ärsyynnyn vähän jotenkin sellaisesta "herravihastakin" tai ylipäätään siitä miten vaikeaa tuntuu olevan nähdä yksilöitä ja kunkin omaa polkua tässä maailmassa.

      Poista
  7. Hehei pitkästä aikaa. Niin kovin ajankohtaisesta aiheesta minulle kirjoitit. Meillä on ollut 7 kuukauden aikana viisi eri kotiapulaista. Tosin yksi vain heistä pidemmän aikaa. Panamassa on paljon ympäri väli -ja etelä-amerikkaa tulleita ihmisiä paremman elämän perässä. Panaman talouskasvu on huimaa.

    Yksilötasolla tuntuu tosiaan lähes mahdottomalta ajatella muualta tulleita perheellisiä, joiden lapset jäävät eri maahan. Meillä oli hetken nuori tyttö, jolla oli samanikäiset lapset kuin itselläni, mutta kaukana Panamasta. Rintaa puristi ajatella asiaa. Mutta sitten taas kun kuuli miten toivoton tilanne hänellä olisi kotimaassaan, on iloinen että voi tarjota reilun ja hyvän työpaikan minkä avulla lapsilla on mahdollisuus kouluun joku päivä. Vaikka en oikein tykkää taipua pelastaja-ajatteluun, ajattelen, että omalla esimerkillä voi kouluttaa esim. puhtausasioissa, hygieniassa, keittiöpuuhissa jne... Sekä tarjota tietoa työnantajan ja työntekijän velvollisuuksista ja oikeuksista.

    Itsekkäästä näkökulmasta ajatellen on matka ollut raskas löytää kotiapulainen, enkä ole ihan varma onko sitä löytynyt vieläkään. Päädyin osa-aikaiseen, joka on jo suositusteni perusteella saamassa loputkin päivät täyteen työtä. Pitkäaikaisimmalle työntekijällemme oli potkujen antaminen kamalaa, vaikka tilanne oli kyllä jo niin kireä ettei muuta vaihtoehtoa ollut eikä se ollut yllätyskään. Tiuha vaihtuvuus on myös saanut itseni tajuamaan etten ymmärrä tai osaa tulkita tämän mantereen käyttäytymistä ja kulttuuria ollenkaan, en yhtään osaa nähdä ihmisen sisälle tai saada mitään kummempaa irti. Luotto omiin ihmistuntemustaitoihin on ihan nollassa. Nykyisen työntekijän palkkasin kaksi päivää sitten, useiden haastattelujen jälkeen oltuani ilman apua yli kolme viikkoa. Palkkasin lopulta sillä meiningillä, että oli hyvä olla hänen seurassaan, lapset tykkäs ja oli vaivaton meno. Uskaltauduin luottamaan viimeisen kerran intuitioon ja juma jos se nyt pettää niin sitten en enää yritä. Ugh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei todellakaan ole kyse pelastajuudesta. Ihan itse hyödyn kotiapulaisesta ja siksi sellaisen haluan. Ja jotta hyötyisin mahdollisimman paljon ja vaivattomasti, en ole halunnut palkata vakituisesti ketä tahansa ensimmäistä vastaantulevaa. Ja siinä sitä onkin just pähkäilemistä, että kenen kanssa sitä luottoa sitten syntyy. Mutta kuten yleensäkin, niin tässäkin suhteessa se sitten varmaan on niin, että toisten kanssa tulee paremmin juttuun kuin toisten. Mä olen just ton perusteella kanssa mennyt, että olisi vaivaton meno ja lapset tykkäisi ja jotenkin moppi kädessä siinä samassa. Toivotaan että osuu oikeaan siellä ja täällä. Nämä on muuten nämä kulttuuriin liittyvät käyttäytymiset ja tavat joskus hankalia. Mä en todellakaan ymmärrä täällä kaikkea ja kaikkia.

      Poista
  8. Mielenkiintonen kirjoitus. Turkissa on myös siirtotyölaisia, georgiasta, turkmenistanista jne. Usein vanhustenhoitajina. Ihanteellisessa maailmassa ei olisi siirtotyölaisia, kerjalaisia ja katukoiria jne. Maailma on kuitenkin monelle kurja paikka joten on parempi mahdollistaa työpaikka sita tarvitsevalle. Terkut Kairoon, onko siella jo kuuma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se ihanteellinen maailma taitaa olla aika utopistinen tai ainakin aika kaukaiken ajatus. Ja kaikkialla taitaa väki liikkua sinne missä työtä on. Suomessakin kai paljon just vanhusten hoitajina muualta tulleita. Kiitos terkuista ja takaisin Turkkiin! Täällä on joo kuuma, päiväsaikaan lähenteli tänään neljääkymppiä ja lähipäiviksi samanlaista luvattu, jopa +44c!! Jostain syystä se tuntuu vähän erilaiselta kuin kostea kuumuus, vaikka se on ihan selvä että kuumalta silti :)

      Poista
  9. Avartavia ajatuksia. Itse olen taas pohtinut, kuinka lasten arki järjestyisi, jos sittenkin etsisin töitä. Tuntui vaikealta siihen saakka, kun luin tämän tekstin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiva kuulla että oli avartavia ajatuksia. Arjen järjestyminen tilanteiden muuttuessa onkin aina vähän jännää, kuten ehkä uudet tilanteet yleensäkin. Ja jos ei oikein ole mitään valmista pakettia, niin saa varsinkin aina vähän sumplia.

      Poista
  10. Kotiapulaiset, kodinhengettäret, siistijät - ihmisiä siinä missä muutkin (rehellisiä, ahneita, tomeria, laiskoja, fiksuja, taitavia, koheltavia jne.) mutta minä en lähes viiden Kiina-vuoden aikana vieraan läsnäoloon oikein kotonani tottunut. Tosin jos viimeinen olisi tullut taloon ensimmäisenä saattaisi asioiden menneen toisin. Hän oli todellinen hengetär.

    Ja Kiinan sisäisiä siirtotyöläisiä he olivat kaikki, vailla oikeutta terveydenhuoltoon, koulutukseen, eläkkeeseen, paikallisvaaleissa äänestämiseen ym. Mutta siis se mikä kaikkia heitä yhdisti oli karu totuus, että nimenomaan paremman palkan perässä olivat Pekingiin yksin tulleet, hyvinkin nuorina (jopa 16-vuotiaina) ja kotiapulaisen palkalla elättivät oman ydinperheen lisäksi vanhempiaan ja sisaruksiaankin. Huh, alkoipa taas ahdistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei siihen oikein taida tottua siihen ulkopuolisen ihmisen läsnäoloon kotona. Työssäkäyvät eivät ehkä niin kohtaakaan heitä ja voi elämäntarinatkin jäädä etäisemmiksi, mutta jos siellä kotona viettää heidän kanssaan aikaa, niin tulevat tutummiksi kaikkine puolineen. Mutta niin,se karu totuus ihmisiä kotiseuduiltaan ajaa ja näin eri maailmat kohtaavat.

      Poista
  11. Olipas mielenkiintoinen teksti, kiitos Ansku tästä! Sai ajattelemaan ja antoi perspektiiviä omaan elämään, miten oikeutettu sitä onkaan. Meillä kävi 3kk ajan siivooja täällä Saksassa, mutta sekin alkoi ahdistaa.. varmaan outo kokemus näin suomalaisittain, kun on joku "tuntematon" jeesaamassa kotona, vaikka varmasti hyöty on kiistaton. Laitan tämän jutun jakoon blogini fb:ssä, onko ok? :) Terkut Egyptiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla että herätti ajatuksia! Ja joo, kyllä se vaan on outo kokemus suomalaisittain. Tähän on niin paljon eri näkökulmia ja kaikenlaista sitä jää päässään pyörittelemään. Jostain syystä vähemmän mietiskelen täällä esim autonkuljettajaa samoissa sfääreissä, vaikka hänkin on ulkopuolinen ja suureksi avuksi.

      Lasten kanssa kotona ollessa siivooja/kotiapulainen on ollut mulle ihan mieletön apu ja olen heille hirveän kiitollinen. Luulen että mulla olisi ollut enemmän tekemistä sellaiseksi "marttyyriäidiksi" ajautumisen ja uupumisenkin kanssa jos heihin ei olisi ollut mahdollisuutta. Joo on ok laittaa jakoon! Kiitos terkuista ja takaisin päin! Pitääkin tulla vierailemaan sun blogissa :)

      Poista