torstai 26. toukokuuta 2016

Työhaastatteluja ja valintoja

On joitain tai oikeastaan varmaan aika useitakin asioita, jotka suomalaisesta näkökulmasta katsottuna tuntuvat vierailta täällä suuressa maailmassa. Yksi niistä on pikkulapsen "työhaastattelu" koulun oppilaita valikoidessa. 4-vuotiaamme nykyinen koulu on esikoulu, jossa ei ole mahdollista jatkaa ala-asteen luokille. Tästä syystä koulun vaihto on (taas) edessä viimeistään ensi lukuvuoden jälkeen eli sinä vuonna kun lapsi täyttää kuusi vuotta.

Mikäli lapsi jatkaa ranskankielistä koulua, on hänen haettava ja päästävä täkäläiseen Ranskan valtion ylläpitämään kouluun, Lycée Francaiseen. Näitä koulujahan on ympäri maailman, joten siinä mielessä jatkuvuutta olisi tarjolla vähän minkälaisen tulevaisuuden skenaarion kanssa hyvänsä. Ranskan kielitaidon ylläpito säilyttäisi myös mutkattomamman mahdollisuuden joskus palata (ainakin ranskankieliseen) Eurooppaan, josta syystä ajatus viehättää myös. Kuten viehättää vähän myös ajatus julkishallinnollisesta eurooppalaisesta koulusta tässä muutoin loputtomassa yksityiskoulujen meressä, vaikka mistään kaikille avoimesta peruskoulusta ei tietysti ole kyse.

Ranskalaiseen (?) tapaan kouluun hakemiseen liittyi paperitöitä. Oli ranskan kielelle käännätettyä syntymätodistusta apostilleineen, oli passikopioita, oleskelulupakopioita, edellisen koulun arviointiraporttia, edellisen ja nykyisen koulun esiopetukseen osallistumistodistusta ja vaikka mitä. Ja sen lisäksi se "työhaastattelu". Tai sitä se suomalaisesta näkökulmasta katsottuna kuulosti olevan kun sain tilaisuudesta kertovan sähköpostin, jossa luki: "Madame, lapsenne on valittu haastatteluun koulumme johtajan kanssa. Olkaa ystävälliset ja olkaa paikalla ajoissa ja muistakaa, että haastattelu ei missään tapauksessa ole tae paikan saamisesta koulussamme".

Itse tilaisuushan ei tietenkään jättänyt huomiotta lapsen ikää, niinkuin eivät yleensäkään jätä nämä pikkulasten kouluihin liittyvät asiat. Haastattelu meni ihan hyvin ja oli lähinnä vanhempien haastattelua perheen tulevaisuuden suunnitelmia koskien höystettynä lapselle esitetyillä kysymyksillä siitä mitä hän havaitsee huoneessa sekä lapsen äidilleen osoittamilla kysymyksillä siitä miksi Monsieurilla on niin pitkät hiukset. Merkittävä osuus tilaisuudesta kului myös puhuessa siitä, miten voisimme tukea lapsen ranskan kielen taitoa myös vapaa-ajalla ja lomilla. Ilmeisesti heillä on kokemusta ei-ranskalaisista lapsista, jotka myöhemmin saattavat jäädä jälkeen kielitaidossa ja alkaa kokea, että eivät ole tasa-arvoisia muiden kanssa ja sitähän me emme Ranskassa halua, sanoi herra Monsieur Directeur.

Niin. Égalité. Minussa asuu pieni ranskalainen tai ehkä oikeammin varmaan pieni veljeskansa-belgialainen, mutta onkohan se tarpeeksi suuri tukemaan lasta, joka periaatteessa on suomalainen, mutta joka käytännössä on kasvanut ja kasvaa muiden kulttuurien ja kielten ympäröimänä. Eivät he kai ihan heti ala Voltairen, Sartren ja de Beauvoiren tuotantoa analysoida, mutta miten sujuisivat kaikki muut kulttuurin pienet finesset ulkopuolisilta niin että he kaiken lisäksi samalla tuntisivat olevansa tasa-arvoisia kulttuuriin syntyneiden kanssa.

Englanninkielinen kansainvälinen koulu olisi siinä mielessä helpompi valinta, että oppilaat ja vanhemmat eittämättä olisivat kuten sana kuvaa: kansainvälisiä. Eikä englannin kielitaito tai sen kehittyminen ja hallitseminen tuottaisi samalla tavalla päänvaivaa. Englanninkielisiä julkisia kouluja ei taas olisi noin vain tarjolla Euroopassa ja yksityiskouluihin ei siellä todennäköisesti olisi asiaa. Vaikeita päätöksiä. Suomalainen peruskoulujärjestelmä tuntuu ihmeelliseltä ja hyvin kaukaiselta. 

15 kommenttia:

  1. Oii suomalainen koulujarjestelma tuntuu taallakin tooodella kaukaiselta. Taalla suurin ero on epatasa-arvoisuus alusta asti, on eri alueiden valiset tasoerot, yksityisten ja valtioiden koulujen valiset erot jne. Yksi vaikeimpia asioita koulujutuissa itseni kohdalla on se itsensa tyrkyttaminen, oman lapsen kehuminen ja jatkuva haukkana oleminen. Kylla tulee suomalaista koulujarjestelmaa aina valilla ikava....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh se tyrkyttäminen puhumattakaan vanhempien kohdalla että kyllä ollaan niin fiksua ja filmaattista porukkaa ja 'ette tule lapsemmekaan kohdalla katumaan jos hyväksytte kouluunne' vai mitä näissä pitäisi sanoa ;) Perään pitäisi kuulemma soitella ja painostaa ja esiintyä edukseen jne.

      Koulujärjestelmän epätasa-arvoisuus on täälläkin tietysti huimaa. On päätähuimaavan kalliita yksityiskouluja ja sitten ne valtion koulut, joiden taso vaihtelee ja ymmärtääkseni esim maaseudulla voi erityisesti olla alhainen ja ongelmainen.

      Kyllä on suomalainen koulujärjestelmä juu kaukainen ja täältä katsottuna varsinkin ihan huippu.

      Poista
  2. Koulukuviot ovat maailmalla kyllä outoja ja ihmeellisiä... Kun muut vanhemmat päivittelevät jotain yksityiskohtaa meidän lasten koulussa tulen aika usein miettineeksi, että itselleni aika lailla koko koulu kaikkinensa on outo ja erikoinen! Melkein kaikki kun on kansainvälisen IB-koulun ala-asteella erilaista kuin suomalaisessa peruskoulussa. Vaikka toisaalta se tekee tavallaan sopeutumisesta oikeastaan helpompaakin kun aika lailla kaikki on johdonmukaisesti vähän kummallista!

    Toisaalta kansainvälinen ympäristö on lastemme - ja kyllä oikeastaan minunkin - normaalein ympäristö. Me olemme koko perhe juurikin ennen kaikkea kasvainvälisiä, emme oikein minkäänmaalaisia, joten siinä mielessä koulussa on paljon hyvää ja tuttuakin, lapsia ja opettajia eri puolilta maailmaa, sellaista avomielistå ja hyväksyvää menoa mikä parhaimmillaan on ominaista kansainvälisissä kuvioissa.

    Meillä vietetään tänään ensimmäistä kesälomapäivää. Aamulla väsymykseni purkautui kärttyisyytenä mutta iltaa kohti olen tullut yhä paremmalle mielelle. Kouluvuosi sujui hienosti, mutta onpa vaan ihana olla lomalla! Ei vähiten siksi, ettei päivittäin tarvitse pähkäillä täkäläisen kouluelämän erikoisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansainvälinen ympäristö on tainnut mullekin tulla niin tutuksi ja omaksi, että sellainen homogeenisyys tuntuu aika kummalta. Tässä ranskalaisessa koulussa oppilaista 50% on ranskalaisia ja toisesta puoliskosta osa egyptiläisiä ja osa sitten muita, mutta erilaisia ja vähemmistössä me siellä olisimme joka tapauksessa. Toisaalta lapsi itse on valtaosin ollut osallisena ranskankielisessä kouluympäristössä ja leikkii itsekseen usein vieläkin ranskaksi, että en sitten tiedä minkä hän itse kokee omimmakseen. Pitäisi meidän vanhempien nyt ennen kaikkea sitoutua johonkin skenaarioon. Ehkä ostamme sen yhden viimeisen esikouluvuoden lisää aikaa ja toivottavasti sitten kaikki jotenkin taivaallisesti kirkastuisi. Hyvä pointti muuten että kun kaikki on johdonmukaisesti kummallista, niin ehkä sopeutuminen on sitten tavallaan helppoa kun ei ole mitään tuttuakaan mitä odottaa.

      Ai teillä alkoi kesäloma jo! Kiva juttu että tuntuu hyvältä ja että kouluvuodesta jäi hyvä mieli. Täällä on vielä kesäkuun loppupuolelle koulua jäljellä ja mä huomista kouluviikkoon valmistautumista jo huokailin että pitää alkaa eväitä tehdä -oon ihan kyllästynyt koko eväiden pakkaushommaan.. Hyvää lomaa sinne teille päin!

      Poista
    2. Viimeiset kouluviikot mäkin olin ihan täysin kyllästynyt juuri eväiden palaamiseen - ja kello kuuden herätyksiin!

      Poista
  3. Meillä lapset ovat tyystin ranskalaisessa systeemissä mukana, mutta jossain vaiheessa se toki tulee meilläkin eteen, nimittäin pääsykoeprosessi. Ainakin jos haluaa panna lapset "parempaan kouluun", jossa kieliä on tavanomaista ranskalaista opinahjoa enemmän. Suomi-mamma minussa taistelee vastaan: olisi ihana jos lapset saisivat olla lapsia vielä pitkään! Itse olin lapsuudessa mukana kansainvälisissä kuvioissa koulujen kautta, niistä jäi uskomattoman hyvät muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan jos muita kieliä miettii, niin ei ensimmäisenä ranskalainen systeemi niitä tarjoa. Täällä muun ulkomaalaiselämän kieli on englanti ja yksi tapaamani ranskalaisteini juuri sanoi, ettei hänen englannin kielen taidostaan ole kiittäminen lyceeta vaan ulkomailla asumista.. Mutta kyllä ne vaan ne kaikki pääsykokeet ovat kummallisia ja Suomi-mamma -puolien esiintuloa saa joskus olla hillitsemässä näissä muissa kuvioissa. Toisaalta Suomessa saisin varmaan hillitä ja ihmetellä sitten muita asioita.

      Onpa se kiva että lapsuuden kansainväliset koulumuistot ovat hyviä!

      Poista
    2. Itse vierastan myös kaikenlaisia arvosanoja ja pääsykokeita lasten kohdalla. Meidän lasten koulussa jaetaan arvosanoja jo ekaluokasta eli viisivuotiaasta eteenpäin ja jo sitäkin ennen arvioidaan lapsia sanallisesti. Minusta pienten lasten arviointi arvosanoin on turhaa ja typerää. Mutta onneksi todistukset arvosanoineen tulevat vanhempien nähtäväksi vain netissä, meidän lapset eivät siis toistaiseksi edes tiedä, että opettajat heitä arvioivat.

      Kun tulimme Sudaniin lasten piti käydä jonkinlaisessa tasokokeessa määrittämässä mille luokalle kuuluvat. Kokeet hoidettiin minusta kivan rennosti ja välittömästi. Yksi vähän vanhempi poika oli meidän lasten kanssa samaan aikaan tasokokeessa. Häntä jännitti tosi paljon ja ala-asteen rehtori antoi siksi hänen käydä rauhoittumassa kokeen aikana vanhempiensa luona. Oli kiva nähdä miten kaikki halusivat pojan pärjäävän kokeessa mahdollisimman hyvin ja ymmärsivät koepäivän hermostuttavan.

      Poista
    3. Joo jotenkin ei kyllä ajattelisi niin, että jo 3v lähtien olisi tarpeen arvioida sen seitsemää asiaa. Brittisysteemiin muissa yhteyksissä tutustuessa oli melkein järkytys huomata miten paljon ja montaa asiaa he jatkuvasti arvioivat ja havaitsevat niin pienestä pitäen. Mutta onneksi tosiaan lapsille sitä osoittamatta ja eihän eri systeemit tosiaan sitä tarkoita, etteikö lapsia huomioitaisi lapsina.

      Poista
    4. Tosiaan vähän hassujakin juttuja testaillaan ja arvioidaan. Ja sitten toisaalta myös sellaisia juttuja mitkä herättää mussa ihan erityisiä tunteita ja ajatuksia. Meidän lasten koulussa tuntuu muun muassa olevan monessakin aineessa jostain syystä keskeistä verrata asuinmaan olosuhteita, musiikkia tai esimerkiksi taidetta omaan alkuperäiseen kulttuuriin. En tiedä miltä se paikallisten oppilaiden kohdalla näyttää? Mitä heidän on tarkoitus verrata ja mihin? Ja toisaalta mua aina omien lasteni puolesta harmittaa koska heidän oma alkuperäinen kotikulttuurinsa on aikamoinen sekoitus erilaisia elementtejä, eikä siis mikään yksinkertainen verrattava. Enkä kyllä tiedä miten hyvin itse tuontyyppiset tehtävät hallitsisin vaikka ihan vain yhdestä maasta olenkin kotoisin; Suomea ja Sudania voisi ajatella aika lailla toistensa vastakohtina, mutta aiheestahan saisi kirjan tai kaksi jos yksityiskohtaisemmin pitäisi lähteä vertailemaan!

      Poista
    5. Niin onkohan siinä sitten taustalla joku kansainvälisyyskasvatus tms erilaisten kulttuurien näkyvyys, joka tietysti tulee automaattisestikin kv-kouluissa esille. Mutta vähän joo hankala se on ehkä vertailun kautta katsoa jo valmiiksi monikulttuurisille lapsille, jotka usein eivät edes ole asuneet ns. passimaissaan. Meilläkin lapsi ei oikein taida enää ymmärtää kysymystä, että mistä hän on kotoisin (toki on vasta pieni), sanoo että Brysselistä ja Kairosta. Suomesta taas ei mitään niin kouriintuntuvaa kokemusta, vaan sanoo että siellä asuu sukulaisia ja että kylmä on hrrrr. Ja miten itsekin lähestyisi tosiaan.. kun saman maan sisällä voi olla eri käsityksiä mikä edustaa sitä kotimaata. Mutta joo voisihan näistä kirjoja kirjoittaa :) Lukisin kyllä mielenkiinnolla jos lähtisit Suomea ja Sudania vertailemaan :)

      Poista
    6. Jostain kansainvälisyyskasvatuksesta varmaankin on kyse, mutta jotenkin hassulta se tuntuu, kun meidän lapsemme todellakin ovat juuri kansainvälisiä mutta sitten eivät tunnu kuulemma oikein hyvin suoriutuvan näistä vertailuista - mielestäni näiden meidän lasten yksi lahjakkuus onkin siinä, että he vaihtavat lennosta kulttuuriympäristöä ilman, että jäisivät kauheasti ihmettelemään kaikkia eroja tai yhtäläisyyksiä. Khartum on oma todellisuutensa, Doha ja Dohan lentokenttä omansa, ja niin edelleen. Sen luulisi 5- ja 8-vuotiaille olevan jo enemmän kuin tarpeeksi :)

      Poista
    7. Ovat kansainvälisiä by definition :) Ja maailmankansalaisia joille kulttuuriympäristön vaihtelut on elämää ja normaalia.

      Poista
  4. Mielenkiintoista kuulla, kerro sitten, mihin vaihtoehtoon päädytte. Koulusysteemit on tosiaan niin erilaisia ympäri maailmaa, tai sanotaanko, että ainakin Pohjoismaiden tasa-arvoinen systeemi on harvinainen. Tosin onhan muualla Euroopassakin hyvät julkiset koulut. Minusta Saksassa oli aika samantapainen järjestelmä kuin Suomessa ja meidän pojat kävivätkin siellä tavallista saksalaista peruskoulua, ehtivät käydä kahtakin. Erona se, että ruuat ja suuri osa kirjoista piti maksaa itse (ja tietysti piti myös ostaa itse vihot ja kynät yms), mutta muuten koulumeininki oli "suomalaisittain" rentoa. En osannut itse pitää sitä kirjojen ja ruuan ostamista niin pahana, ja ainaki Saksassa vähävaraiset saavat siihen hyvin tukea. Eikö Ranskassakin ole hyvä julkinen koulusysteemi (minä ole pienenä käynyt Ranskassa vain lastentarhaa, isommat sisarukseni normaalia koulua, mutta tästä on siis kymmeniä vuosia). Olen käynyt koulua myös Belgiassa, mutta sekään ei ollut kansainvälinen koulu. Tänne Maputon amerikkalaiseen kouluun oli tasokoe etukäteen lähinnä sen määrittämseksi mille luokkatasolle lapsen voi laittaa. Se tehtiin netissä, ja testasivat matemaattisten taitojen ja englannin kielen kautta. Kumpikaan ei ollut käynyt koulua englanniksi ja nuorempi ei ollut vielä oppinut sitä, mutta täällä oli koulussa englantia heti hyvin tarjolla ESOL- eli English for speakers of other languages -ryhmissä. Maputossa on myös ranskalainen ja portugalilainen koulu, nekin ovat suosittuja. Erään tuttuni suomalainen lapsi käy Turkissa ranskalaista koulua juuri siksi, ettö on aloittanut koulun aikanaan Belgiassa ja voi sitten jatkaa sillä kielellä loppuun asti. Käsittääkseni ovat kyllä olleet tyytyväisiä, hänen e ole tarvinnut vaihtaa koulunkäyntikieltä missään vaiheessa (hän kävi sitä Lycée Francaisea toisessakin maassa), mutta englantiakin on tullut opittua riittämiin kansainvälisessä elämässä. Näistä kansainvälisyysasioistahan voisi puhua vaikka kuinka - ne ovat niin kiinnostavia. Siitä miten lapset kasvavat siihen luonnostaan... se on todella minusta niin ihanaa. Joskus, kun pojilta kysyy, mistä joku luokkakaveri on kotoisin, huomaa että he eivät pidä kysymystäni kovin kiinnostavana tai olennaisena, sillä ei selvästi ole heille niin väliä! Siinäpä olisi mietittävää ja oppimista joillekin nurkkakuntaisille suomalaisille. Myös ihonväri on tyystin merkityksetön tekijä kun koulussa on kaikenvärisiä lapsia, ja niinhän sen pitääkin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nurkkakuntaisuus on varmasti aika tuntematon asia kansainvälisissä kuvioissa kasvaville lapsille. Ja miten kasvavat luonnostaan avoimiksi erilaisuutta kohtaan. Vaikka lapsi on vasta sen 4v, niin hänellä on ehtinyt olla vaikka minkämaalaisia ja näköisiä opettajia ja esikoulu- ja muita kavereita ja se on hänelle sitä normaalia elämää. Minustakin loputtoman mielenkiintoisia asioita ja voisi puhua vaikka kuinka!

      Sulla onkin monenlaista ja omakohtaista perspektiiviä erilaisiin koulusysteemeihin! Kiva kuulla myös tuosta ranskalaista koulua käyvästä tuttusi lapsesta! Oikeasti auttaa kuulla, että on muitakin vähän samanlaisissa tilanteissa olleita ja miten heillä on mennyt. Ja tuo että teillä ollaan käyty monelaisia systeemejä eri kielillä. Tätä mä en ole jotenkin aikaisemmin älynnyt ajatella niin, että eihän se nyt kiveen kirjoitettua ole, että sillä kielellä jolla aloittaa olisi käytävä koko oppivelvollisuus läpi. Just tapasinkin yhden perheen jossa lapset olivat maiden vaihtuessa käyneet ensin ranskalaista sitten englantilaista ja sitten taas ranskalaista tms ja olivat ihan tyytyväisiä ymmärtääkseni.

      Nuo tasokokeet ennen kaikkeahan lapsen parhaaseen tähtäävät. Että just esim englanniksi ennen koulua käymätön saa tukea siinä jne. Suomalainen systeemi on tasa-arvoisuudessaan tosiaan siinä mielessä poikkeuksellinen, että ei esim ole niin paljon erilaisia koulutusväylävalintoja aikaisessa vaiheessa (ammatillinen/yleissivistävä yms valinnat vasta yhteinäisen peruskoulun jälkeen jne). Ja kouluruokaa ja materiaaleja ei ostella. Joskus huokailen koulueväiden pakkaamisesta kyllästyneenä, mutta eihän se nyt mikään iso asia ole. Kahden kokoaikatöissä käyvän elämää varmasti koulussa tarjottava kouluruokailu helpottaa.

      Poista