tiistai 23. elokuuta 2016

Monta rautaa tulessa

Tytär aloitti jumpan ja tanssin. Lapsi on liikkuvaista laatua ja äitinsä hermoromahtavaa laatua, mikäli tytär ei saa tilaisuuksia purkaa energiaansa liikkumalla. Muutenhan täällä ei liikkumaan oikein pääse kuin varta vasten liikuntaharrastuksia järjestämällä.


Toinen lapsi puolestaan aloitti yökoulun ilman äitiä. Ensimmäinen yö meni omalta osaltani korvatulpat korvissa hammasta purren ja nieleskellen "älä mene sinne, et mene!, älä kuuntele laa laa laa" -itsesuggestiomantran avulla joten kuten. Toinen ja kolmas yö jo parempia. Work in progress.


Poika ymmärtää arabiankielisen 'Yalla'?' -kysymyksen ja joko pudistaa päätään sanoen "No" tai nyökkää riippuen siitä haluaako vai eikö hän halua siirtyä paikasta a paikkaan b.


Itse aloitan arabian kielen tunnit ensi viikolla. Miten voi olla mahdollista olla oppimatta kuulopuheelta kieltä yhtään sen enempää kuin mitä ensimmäisen kuukauden aikana jo oppi? Osaan nyt tasan ne samat kymmenen sanaa, jotka opin kahdeksan kuukautta sitten.


Kävin myös tekemässä englannin kielen standardisoidun kielikokeen voidakseni ilmoittautua paikallisen yliopiston kursseille. Jos pääsen tästä kypsän iän ylioppilaskokeesta läpi. Miten voi ihminen kokea hallitsevansa tämän kielen puolestaan hyvin, mutta olla pääsemättä silti aina täyteen varmuuteen siitä, kuuluuko monivalintakysymykseen vastata a, b vai c?


Kävin balettitunnillakin. Ja mitenköhän se taas sitten on mahdollista, että kroppa muistaa demi- ja grand plié:t sun muut ylväät liikkeet ikään kuin viime kerrasta olisi vähemmänkin kuin parikymmentä vuotta? Balettiopettajalla oli tiukka nuttura ja tiukka ääni. Nautin joka hetkestä.

Monta rautaa tulessa. Se tuntuu hyvältä.

(Kuvat the American University in Cairo:n New Cairon kampukselta)

torstai 18. elokuuta 2016

Vähän taas feminismistä

Kairossa taas. Kahdeksan kuukautta vierähtänyt kaiken kaikkiaan täällä. Ei tämä nyt ihan kodilta tunnu, mutta ei se enää hämmästytäkään, että loman loputtua lennetään Egyptiin.



Kulttuurishokin tunnelmat eivät ehkä tässä ympäristössä kunnolla välttämättä laannu, mutta tulen taas asian kanssa toimeen. En aio kunnioittaa naisia alistavia kulttuurin ja/tai uskonnon piirteitä, mutta ei se estä tavallista arjen elämää ja mielenkiintoisten ihmisten kohtaamista.


Viime aikoina olen lukenut egyptiläisen feministin Mona Eltahawyn tekstejä ja katsellut hänen tv-esiintymisiään naisen asemasta Lähi-Idässä. Vaikuttaa selvältä, että tasa-arvon saavuttamiseksi täytyy täkäläisessä kulttuurissa ja asenteissa tapahtua aika suuria muutoksia. "Egypt's Angry Young Woman" ja "Egypt Has a Sexual Violence Problem"-artikkeleissa Eltahawy kertoo karuja faktoja. Lähteestä riippuen 80-99,3% egyptiläisistä naisista on kokenut seksuaalista ahdistelua, Eltahawy yhtenä heistä poliisin uhattua häntä jengiraiskauksella ja murrettua hänen kätensä ahdistelun päätteeksi Kairon Tahrir -aukiolla. Eltahawy nostaa ongelmista esiin esimerkiksi kotiväkivallan, avioliitossa tapahtuvat raiskaukset, naisten ympärileikkaukset ja kadulla tapahtuvan seksuaalisen ahdistelun, joita kaikkia tapahtuu Egyptissä päätä huimaavissa prosenttilukemissa.


Tätä taustaa vasten on selvää, että nimenomaan egyptiläisessä yhteiskunnassa on huutava tarve feminismille siinä mielessä kun se ymmärretään sukupuolten väliseksi tasa-arvoksi. Siitä en tästä ympäristöstä ja henkilöhistoriasta käsin ole enää niin varma, että mihin kaikkeen feminismi länsimaisessa yhteiskunnassa pyrkii vastaamaan ja miten siellä määritellään oikeaoppinen feministi.

Suomessa ollessani Hesari kertoi yhteensä kolmesta uudesta feministisestä kirjasta ja jokaisen esittelyn kohdalla ajattelin, että on jotenkin häiritsevää, jos länsimaisessa vapaudessa elävien ihmisten erilaisia taustoja, persoonallisuuksia ja valintoja ei nähdä esimerkiksi osina henkilöhistorioita ja elämäntarinoita vaan erityisesti poliittisina tasa-arvokysymyksinä, ikään kuin elämä olisi vain poliittista. Toisaalta taas lähi-itäläisen ihmisen elämän ja aseman kohdalla voidaan tyytyä kulttuuriin ja uskontoon taustatekijöinä ja olla sanomatta sen enempää.

Kolmannen aallon intersektionaalinen feminismi menee niin ufoksi, että tuntuu siltä, ettei siihen pysty maallikko ottamaan osaa. Tämän HS:n kolumnistin lailla en edelleenkään ymmärrä, miten esimerkiksi suomalainen pitkän linjan maineikas naisasiajärjestö ei näe ongelmaa siinä, että ruotsalainen poliitikko kieltäytyy kättelemästä ihmistä sen takia, että hän on nainen.

Seuraavan tekstin kirjoittaja Helen Pluckrose lähestyy postmodernin feminismin ristiriitaisuuksia mielenkiintoisesti:
Kuva ja teksti Twitteristä: @hpluckrose