sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tammikuista sillisalaattia sieltä täältä

Singapore oli moitteettoman moderni, organisoitunut ja siisti; ilmeisesti oma menestystarinansa. Kairon epätäydellisyys ja kuohuttavuus olivat kaukana siitä maailmasta.

Singapore
Lomalla käytiin myös muina jet settereinä auto- ja venematkan päässä Malesian puolella Pulau Tengah nimisellä paratiisisaarella, jossa kymmenisen vuotta sitten kuvattiin Expedition Robinson tosi-tv -sarja ja joka sitä ennen on aikoinaan toiminut Vietnamin venepakolaisia vastaanottavana pakolaisleirinä. Saari oli henkeäsalpaavan kaunis.

Pulau Tengah, Malesia
Ikimuistoisinta oli pojan aiheuttama henkeäsalpaava välikohtaus hänen onnistuttuaan saamaan käsiinsä vessanpesuainepullon, jonka siivooja oli jättänyt bungalowin sisäänkäynnin edustalle. Selkäni käänsin siitä tietämättömänä ja seuraavaksi löysin hänet aukinainen pullo kädessä kakomassa. Paniikkia lisäsi tietoisuus maantieteellisestä sijainnista saarella, jossa lähin lääkäri ja sairaanhoito oli venematkan päässä. Erinäisten tuoteseloste- ja puhelinkonsultaatioiden jälkeen lähdettiin mantereelle malesialaiskylän sairaalaan. Kaikesta selvittiin säikähdyksellä, mutta oli aika kamalaa ja mielikuvitus ehti laukata.

Lomailu muissa maisemissa oli virkistävää ja Aasia alkoi kiehtoa, mutta oli myös aika kiva palata takaisin Kairoon. Säröt, särmät ja pohjattomat ihmettelyn ja pohdinnan aarreaitat kiehtovat omalla tavallaan ja sopivatkin kai mulle. Kairo on kiehtova, lyö ällikällä, huvittaa ja aivan taatusti myös ärsyttää ja rasittaa -  ei ainakaan jätä kylmäksi. Kairo on oikeastaan aika jees paikka asua ja arjen tasolla tavallaan helpompikin kuin esimerkiksi Bryssel. Riippuu kaiketi keneltä kysyy. Yhdeltä taksikuskilta kyselin small talk:in lomassa, että onhan hän egyptiläinen ja vastaus oli naurahtaen tuhahdettu "yes, I was not lucky".

Meikäläisille täällä on vaikka mitä palveluja saatavilla ja kielen suhteen ei ole altavastaaja, vaikka ei arabiaa osaakaan. Suuri osa ihmisistä ja palveluista ainakin meidän alueella on täysin kaksikielisiä englanti-arabia -kieliparilla, joten ei oikeastaan tarvitse olla vaikean ja kaukana täydellisestä olevan kielen varassa toisin kuin Belgiassa.

Kyllä sitä kaiken kaikkiaan vain aika kaukana taitaa olla esimerkiksi suomalaisesta lapsiperhearjesta. Miten yksi pojan arkipäivän suosikkityyppi, taloamme huoltava bawab eli talonmies on päätynyt Etelä-Sudanista Kairon hienosto- ja expat-alueelle lakaisemaan Saharan pölyjä pois tieltämme? Ratsastamalla Etelä-Sudanista Egyptiin kamelin selässä aavikon halki ties kuinka kauan ja ties minkä uhalla. Siinä hän on joka päivä yhden toisen pohjoisen kansankodin tuotemerkkejä Vasaloppet:ia ja Volvoa mainostava pipo päässään pellavapäätämme viihdyttämässä.

Kairo

Kairo, obviously

Kairo

Kairo
Pääsisinköhän tammikuisesta some-minimalismistani taas kiinni blogijuttuihin tämän sillisalaattipostauksen myötä. Koulusta tulleen täiongelmankinkin kanssa on pitänyt kiirettä, mutta toivotaan - inshallah - että saatiin nyt tämä maanvaiva häädetyksi.

Vuoden päivät ollaan oltu Kairossa ja ehkä siitä olisi kiva jotain kirjoittaa. En tiedä mihin se aika on mennyt. Uuden vuodenkierron myötä sopeutuminen on taas seuraavalla tasolla, mutta ulkomaalaisuus taitaa olla se aika, paikka ja tila, johon sitä yleisesti ottaen kuuluu. Joku kuuluisa (en muista kuka) on sanonut ranskaksi: "J'aime bien mon état étranger partout". Pidän ulkomaalaisuuden tilastani kaikkialla. Luultavasti niin.

10 kommenttia:

  1. Jee, kivaa kuulla teistä! Meidän poikien koulussa on myös täit vierailulla. Vielä ei onneksi ole meidän poikien päästä löytynyt.

    Onneksi selvisitte säikähdyksellä vessanpesuaineesta. Se oli varmasti aikamoinen mylläkkä selvitä siitä.

    Mulle on aina jotenkin vaikeaa päästä lomailun jälkeen takas kiinni some -ja nettimaailmaan, sitä kaipaa jollain tasolla mutta sitten taas ei ollenkaan. Toivon nyt kuitenkin omista itsekkäistä syistäni, että palaat blogimaailmaan. Niin ja jäin myös miettimään Saharan halki kulkenutta miestä. Jokainen kantaa mukanaan mitä ihmeellisempää tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just jotenkin noin, ihana Jenniuu – lomailun aikana meni offline-moodiin ja jotenkin sitten jämähti sinne. Ihan hauska kokeilla sitäkin kyllä, että pyörii se maailma ilman someiluakin. Kiva olisi piipahdella siellä täällä blogimaailmassa, joten ehkä tämä tästä vielä.

      Mä en niin aiemmin ollut pelännyt mitään myrkytysjuttuja, mutta sitten kun tuli tuo välikohtaus, niin oli se kyllä vähän hyytävää. Kuten myös täit, ääh! Tosi rasittavaa, kolmannella häätötoimenpidekerralla näyttäisi onnistuneen täiden eliminointi, joten täältä voin kuule laitella tulemaan neuvoja, jos olette epäonnekkaita ja saatte ne ristiksenne, kop kop..

      Mitä ihmeellisimpiä tarinoita, niitä on ja riittää ja jokaisella uniikki omansa.

      Poista
  2. Minulla on viime aikoina korostunut sellainen tuntuma muukalaisuudesta, olen sitä tässä joulu-tammikuussa paljon mielessäni pyöritellyt. Olen tietysti aina suomalainen ja paljon suomalaista kulkee minussa mukana, mutta sellaiseen oikein perinteiseen suomalaisuuteen ei minulla ole juurikaan kosketusta - en ollut kovin perisuomalainen Suomessa lapsuudessa tai nuoruudessakaan ja nyt viimeistään monet vuodet ulkomailla ovat tehneet monista sikäläisistä tavoista ja perinteistä yhtä vieraita ja epäolennaisia minulle kuin mitkä tahansa sellaiset asiat jotka eivät omaan elämääni läheisesti kuulu. Ymmärrän tuota ranskalaista ajattelijaa. Hyvältä tuntuu minustakin olla näin ihan vain oma itseni, vähän irrallani kaikesta muusta paitsi omista läheisistäni, mutta joissain yhteyksissä ja joidenkin ihmisten seurassa se on kyllä vähän hankalaakin ja eristävää.

    Hienoa kuulla, että Kairoon oli hyvä palata! Olen vähän kateellinenkin kyllä. Meidän elämä on vahvasti Khartumissa ja toivon meidän pysyttelevän aloillemme täällä hyvän aikaa, mutta aikamoista taistelua on ollut taas asettuminen tänne loman jälkeen. Epäilen, etten taida koskaan oikein todella kiintyä tähän maahan. Lähes jokapäiväiset pienet vastoinkäymiset vaikuttavat osaltaan: tässä vuoden parin ensimmäisen viikon aikana on ollut täällä häikkää mm internetin ja veden kanssa ja eilen meidän talon edessä tippui yksi sähkölinja yhtäkkiä maahan. Ja niin edelleen. Toisaalta Obama viime töikseen jokunen viikko sitten määräsi, että sanktioita aletaan täällä kuuden kuukauden jakson jälkeen purkaa. Se herättää toivoa.

    Toivottavasti viitsitte some-vastentahtoisuudesta huolimatta sekä sinä että Jenniuu päivittää blogeja! Meillä ei tosiaan netti aluksi paluun jälkeen toiminut ja vaikka se ei ollut kovin käytännöllistä oli kyllä aika ihanaakin olla hetki ihan tavoittamattomissa. Varsinkin heti loman jälkeen kun muutenkin oli netistä melko irrallansa. Mutta vähän yksinäistäkin kyllä alkoi olla pitemmän päälle se, ettei saanut yhteyttä ulkomaailmaan. Kiva on voida kurkottaa netin välityksellä ulos täältä omista nurkista ja käydä virtuaalikylässä muun muassa siellä teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin mielenkiintoista minkälaiseksi ulkomailla asuvien suomalaisten suhde Suomeen ja suomalaisuuteen muodostuu. Kullakin tietysti omanlaisekseen ja varmaan se elää ja kulkeutuu omaan uomaansa matkan varrella ja ajan kuluessa. Riippuu varmaankin tilanteista ja ihmisestä; joillakin kuulee suomalaisuuden korostuvan ulkomailla ja toisilla suhde etääntyy.

      Mulla se menee varmaan jotenkin niin, että Suomi on se lähtökohta, josta on tähän maailmaan tullut ja se tausta on aina olemassa, mutta matkan varrella siitä on irtautunut omalle radalleen. Sitten on sen arvo mitä se yhteiskunta on antanut ja tarjonnut ja mihin on kasvanut, mutta perisuomalaiseksi tai perinteiseksi en minäkään kai nuorempanakaan itseäni ole kokenut ja nykyään kun käy Suomessa, niin saattaa olla ihan alien-hetkiä siellä. Toisaalta on jotain suomalaista musiikkia joka saa liikuttumaan ja toisaalta taas on jotain nuoruusvuosimusiikkia jota en jaksa yhtään kuunnella. Sitten on suomen kieli joka tietysti sitoo suomalaisuuteen. Hah, voisin näköjään kirjoittaa romaanin verran tästä, joten ehkä tämä on mulla pinnalla tämä aihe! Se vielä, että itse olen kokenut äitiyden sellaisena etäännyttävänä tekijänä. En ole äitinä siellä elänyt ja yhtä outoa kuin jollekin on ehkä kuvitella itsensä ja lapsensa Egyptiin asumaan, niin mulle taas ehkä vähän Suomen päiväkotiarkeen. Ja silti jotenkin suomalainenhan minä olen äitinäkin vai olenko en tiedä..tai ehkä sitten se vaan tämä irrallinen état étranger on mikä on :)

      Toi on kyllä oikeasti hankalaa tulla pidemmän päälle toimeen jos vedet ja sähköt ja netti takkuilee, ei ihme että tuntuu taistelulta. Kyllähän se aina tasaantuu sellainen lomaltapaluuvaikeus, mutta on se varmasti rasittavaa jos tuntuu siltä ettei oikein ole kiintymispisteitä. Toivottavasti purkavat äkkiä mitä pitää jotta elämä helpottuisi!

      Virtuaalikyläilyillä on ollut tarkoitus käydä ja sitten tapahtuu jotenkin koko ajan jotain x, y, z, joiden takia olen kykenemätön multitaskaamaan somessa samaan aikaan. Ja totta puhuen mahtuu tännekin sellaisiakin päiviä, että haluaisi olla jossain ihan muualla. Nimim.täkäläiseen terveydenhoitoon ja hatusta temmattuihin diagnooseihin tänään kyllästynyt.

      Poista
    2. Musta tuntuu, että vaikka monessa muussa mielessä olen käytännön tasolla aika etääntynyt Suomesta niin juuri äitinä olen itse taas lopulta aika suomalainen. Siinä, että haluan hoitaa lapset itse kotona melko pitkään ja myös suhteessani kouluun - taas tässä pari päivää sitten yritin koululla toiselle äidille selittää, että suomalaisena minä en odota pienten lasteni hulluna koko ajan edistyvän akateemisesti vaan päinvastoin yritän mahdollistaa sen, että he saisivat olla mahdollisimman pitkään huolettomia lapsia. Koomista sinänsä koska paljon mietin nykyään sitä kuinka paljon ja miten ylipäätään olen suomalainen ja sitten kuitenkin hyvin nopeasti tietyissä tilanteissa huomaan toteavani "well, I'm Finnish, so for me..." :) Mutta niin kai se juuri on, että Suomi-pohjalta tässä koko ajan mennään, ja jotkut sellaiset perusarvot tai uskomukset selkeästi vahvasti kumpuavat lapsuudesta asti.

      Teilläkin jättää vissiin siis terveydenhoito toivomisen varaa? Mä välttelen täällä lääkäriä nykyään viimeiseen asti koska on niin työlästä hakeutua täällä lääkäriin enkä ole ihan aina vakuuttunut siitä millä keinoin diagnoosit tehdään. Mutta aina ei ole valinnanvaraa. Eläinlääkäri meillä on onneksi tosi hyvä sentään ja siellä käynkin koirien kanssa ihan yhtenään :)

      Poista
    3. Joo no juuri niin, suomalaisuushan se varmaankin siellä taustalla vaikuttaa, kun ei osaa suhtautua pikkulasten akateemisiin vaatimuksiin niin vakavasti. Sitä suomalaisen arkipäivän äitiyden kokemuksen puutetta varmaan mietin kun tuntuu etäiseltä. Ei ole mitään neuvola-, leikkipuisto-, suomalaispäiväkoti-, ruuhkavuosi- yms kokemuksia.

      Täällä on hyviä lääkäreitä ja valinnanvaraa, mutta näköjään päivystysasioissa saattaa saada vähän mitä sattuu random-hoitoa ja ilmeisesti rahastuksenkin makua voi olla. Lapsen pyörällä kaatumisen jäljiltä meinasivat ensin kipsata käden, vaikka second opinion -lääkäri näki heti ettei nyt ehkä kuitenkaan onneksi niin pahasti käynyt. Ensimmäinen kunnianarvoisa lääkäri muuten haukkui Suomen ja naureskeli masennuslukuja jne. Koko tilanteesta ärsyyntyneenä ihan närkästyin ja meinasin sanoa että mitenkäs nämä teidän kotimaanne ongelmakohdat... Mutta juu loppu hyvin kaikki hyvin :)

      Poista
  3. Hei, kiva lukea taas kuulumisiasi, tervetuloa "takaisin"! Olinkin jo ehtinyt odotella ja miettiä, miten menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta! Ihan mukavasti menee, en tiedä mitä on tapahtunut mun multitasking-kyvyilleni kun tuntuu, etten enää osaa keskittyä kuin yhteen asiaan kerralla :D

      Poista
    2. Älä huoli, sama vika täällä. Kotiapuko sen tekee, mutta tuntuu, että mitä enemmän kotiapua on, sitä vähemmän itse saa mitään aikaan :-) aika menee hyvin nopeasti näinkin - minäkin ihmettelen, mihin kuluneet 1,5 vuotta oikein ovat menneet! Eivät ne toki huomaamatta ole kuluneet, mutta ymmärrät mitä tarkoitan.
      Minäkin yritän minimoida täällä lääkärikäynnit. Aika vähällä ollaan pärjättykin, ollaan oltu onnekkaita. Ehkä lääkäriä olisi tarvittu enemmän jos pojat olisivat pienempiä, nyt ei ole pikkulapsiajan vaivoja enää, ihan alkaen siitä, että taaperot telovatkin itseään enemmän kuin isommat. Kyllä täällä kai on ihan ok yksityisklinikoita, itse kävin yhdessä vuosi sitten verenpaineen takia ja välillä kyllä tuntui, että asiointi siellä nimenomaan oli se, joka verenpainetta kohotti!

      Poista
    3. Ymmärrän juu mitä tarkoitat. Aika on mennyt nopeasti, mutta on siihen mahtunutkin kaikenlaista. Kotiavusta..sano muuta, seuraavan kerran kun itse luuttuaa lattioita, niin saa sitten muistella tätä aikaansaamattomuutta :)

      Me ei onneksi olla paljon jouduttu lääkärissä käymään. Aina jos lapsilla on jotain vähän huolettavaa kipeyttä, niin mua kyllä alkaa vähän huolestuttaa minkälaista hoitoa olisi mihinkin saatavilla. Hyviä lääkäreitä ja klinikoita täällä on, mutta ne pitää löytää ja tietää, koska sattumanvaraiset voivat ilmeisesti olla vähän niin ja näin. Tämä mainitsemani kohtaaminen oli aika uskomaton ja huvittavakin näin jälkeenpäin. Hän muun muassa lisäksi kommentoi sairaanhoitajan ulkonäköä sanalla "naughty" niin etten meinannut tietää MITEN päin olla ja verenpaineet taisivat nousta koko tilanteesta mullakin! Toivotaan että pysytään terveinä siellä ja täällä!

      Poista