sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kielikeitoksessa

Palataan yhteen ikisuosikkiaiheeseeni eli kieliin ja monien eri kielten keskellä kasvaviin lapsiin. Luin mielenkiintoisen artikkelin koskien kaksi- tai useampikielisiä lapsia. Artikkelissa kaksi kielitieteen professoria - joista toinen, Deborah Ruuskanen, sattumoisin edustaa Vaasan yliopistoa - antaa vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuten:

- "Voiko lapsi oppia useampaa kuin yhtä kieltä kotona/koulussa/ympäristössään?"
- "Meneekö lapseni sekaisin jos hän kuulee minun puhuvan hänelle useampaa kuin yhtä kieltä?"
- "Pitäisikö minun käyttää yksi-kieli-per-yksi-vanhempi -metodia?"

Artikkelin toisen vastaajan, Leedsin yliopiston Anthea Fraser Guptan näkemys osittain eroaa Ruuskasen vastauksista. Toisin kuin Ruuskanen, Gupta ei näe yksi-kieli-per-yksi-vanhempi -metodia kaksi- tai monikielisyyden edellytyksenä. Hänen viestinsä on se, että vanhempien tulisi tehdä niin mikä heille on luontevinta.

Hän on tutkinut kaksikielisyyttä Singaporessa ja Intiassa, missä kaksi- tai kolmikielisyys on normi eikä poikkeus. Näissä yhteisöissä aikuiset puhuvat useampaa kieltä kotona ja töissä ja vaihtavat kieltä tilanteen mukaan. Guptan näkemyksen mukaan ei ole vaarallista mikäli lapset kuulevat saman vanhemman puhuvan useampaa kuin yhtä ja samaa kieltä. Se on normaalia elämää ja kun vanhemmat suhtautuvat kielisekoitukseen luontevasti ja rennosti, lapset eivät siitä mene sekaisin.

Guptan huomio on se, että lapset oppivat useampia kieliä silloin kun heidän on pakko ja kun heille on siitä jotain hyötyä - silloin kun heillä on kielen oppimiseen joku syy ja motivaatio. Mikäli perhe asuu paikassa, jossa yhteisöllä on selkeä dominoiva kieli, joka on kieli jolla yhteisön lapset leikkivät yhdessä tai joka on lasten koulutuksen kieli, voi olla varma että lapsi oppii näitä kieliä. Se kieli joka on vähemmistökieli ja jota kukaan muu yhteisössä ei puhu, on kieli jonka kehityksen eteen joutuu eniten tekemään töitä.

Nämä huomiot ovat mielenkiintoisia ja näyttäisivät jokseenkin kuvastavan omaakin tilannettamme osittain. Perheissä joissa vanhemmilla on eri äidinkielet, vähemmistökielen eteen joutuu varmaankin eri lailla tekemään töitä ja kurinalaisuus tai yksi-kieli-per-yksi-vanhempi -metodi on ainoa mahdollinen. Meillä kotikieli on vain suomi, mutta emme tällä hetkellä ole arkipäivässä tekemisissä muiden suomalaisten kanssa, eikä lapsilla ole suomenkielistä leikkiseuraa. Saatan puhua lapsille muunkielisten ihmisten kanssa tekemisissä ollessa englantia tai ranskaa mikäli se tulee tilanteessa luontevasti. Saatan myös toistaa vaikkapa englanniksi sanotun asian suomeksi ja siten sanoa saman asian kahteen kertaan.

5-vuotias puhuu mielestäni tosi hyvää suomea, mutta huomasin samanikäisen Suomessa asuvan serkkutytön käynnin yhteydessä että serkkutyttö kyllä puhuu rikkaampaa ja monipuolisempia ilmauksia sisältävää suomea. Ennen kaikkea tajusin taas sen, ettei tytär ole millään tavalla osa suomalaista lastenkulttuuria. Serkkutyttö tietää mikä on Pikku Kakkonen ja laulaa lurittaa lauluja, joiden olemassaolosta omalla tyttärellä ei ole harmainta aavistustakaan. Meidän lapsemme eivät kasva eivätkä suurella todennäköisyydellä tule kasvamaan suomalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. He ovat siis lapsia, joihin englanniksi viitataan termillä 'third culture kids'.

Vähän aikaa sitten huomasin, että tyttö ei ymmärtänyt sellaisia sanoja kuin 'ylihuomenna' tai 'toissapäivänä' tai 'porukka'. Suomenkielisissä satukirjoissa on myös kerrontaa, sanoja ja ilmaisuja, joita hän ei aina ymmärrä. En nyt tietysti ole niin hirveästi voinut verrata muihin 5-vuotiaisiin suomenkielisiin lapsiin, joten en ole varma minkälaista 5-vuotiaiden kuullun ymmärtämisen noin ylipäätään pitäisi olla. Osaako joku valaista?

Ulkomaalaisten ja kansainvälisiä kouluja käyvien paikallisten lasten keskinäinen leikin kieli täällä on englanti. Tyttö käy täällä tällä hetkellä englanninkielisen esikoulun ranskankielistä luokkaa. Luokassa kieli on ranska, mutta pihalla ja ruokatauoilla lapset tuppaavat vaihtamaan englantiin. Näin siksikin, että tytön parhaista luokkakavereista toinen on amerikkalainen tyttö ja toinen kotikielinään englantia ja arabiaa puhuva egyptiläinen tyttö ja heidän leikkiensä kieli on englanti.

Muutenkin kaikki kodin ulkopuolinen elämä, kuten tytön balettitunnit ja kirjakerho tapahtuvat täällä englanniksi. Myös kenialaisen kodinhoitajan kanssa ja hänen lastenvahtivuoroillaan puhutaan englantia. Arabia tässä keitoksessa on ikään kuin ympäristön kotikieli, jota esimerkiksi autonkuljettaja puhuu puhuessaan muiden kuin meidän kanssamme.

Natiivi-ranskankieliseen tai ranskankielisessä maassa asuvaan lapseen verrattuna tytön ranska ei varmaankaan ole yhtäläisellä tasolla. Sanavarasto ei varmaankaan ole yhtä laaja ja hän saattaa esimerkiksi sekoittaa maskuliini- ja feminiinimuodot toisiinsa. Samaa hän tekee englanniksi saattaen sanoa 'she' tarkoittaessaan 'he' tai vaikkapa taivuttaa take-verbin menneen aikamuodon muotoon 'taked' oikean 'took'-muodon sijaan. Joskus huolin oppiiko hän tässä sekamelskassa mitään kieltä kunnolla, mutta kyllä hän onneksi ilmaisee itseään varsin hyvin kaikilla kielillä ja vaihtaa luontevasti kieltä tilanteen ja ihmisen mukaan.

Ensi syksynä tytär vaihtaa koulua ja hakemukset on lähetetty sekä englanninkieliseen kansainväliseen kouluun että Ranskan valtion ylläpitämään ranskalaiseen kouluun. Tavallaan toivon että paikan saisi vain toisesta, jolloin ei tarvitsisi päättää asiaa itse. Kansainvälisen koulun haun yhteydessä tytön piti viettää yksi aamupäivä tarkkailtavana koulussa samanikäisten lasten luokassa. Arvioinnin tehnyt opettaja sanoi, ettei hänellä olisi luultavasti mitään vaikeuksia aloittaa kyseisessä koulussa tai erityisen tuen tarvetta, mutta akateemisesti hän on kuulemma hiukan muita jäljessä esimerkiksi siitä syystä, että hallitsee aakkoset vain ranskaksi. Suomalaisuus minussa tietenkin ajatteli, että eikö se nyt ole aika akateemista jos 5-vuotiaana vaihtaa kielestä toiseen ja luettelee ja kirjoittaa aakkoset ylipäätään millään kielellä ja kirjasintyylillä.

Ensi kuussa 2 vuotta täyttävä poika viettää päivittäin pari tuntia aikaa kodinhoitajan kanssa esimerkiksi ollessani joogassa. Kielenkehityksen kiivaassa vaiheessa sekä hänen englannin- että suomenkielentaitonsa ovat kasvaneet huimaavaa vauhtia. Hän on alkanut puhua molemmilla kielillä pari-kolme -sanaisia lauseita, mutta saattaa toisinaan sekoittaa kielet sanoen esimerkiksi "lisää orange juice". Hän toistaa kaiken sanotun papukaijan lailla oli kieli mikä hyvänsä.

Taksilla ajaessa poika huvittaa taksikuskeja suuresti toistamalla arabiankieliset ajo-ohjeet perässäni innokkaalla äänellään ja pellavapäisellä olemuksellaan: "alatul, yimiin, shemaal!" (suoraan, oikealle, vasemmalle). Kiittää vielä kyydistä kauniisti: "shukran".

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ilmoja pidellyt

Sopeutumisesta Egyptiin oli ajatuksen tasolla aikomus kirjoittaa, kuten myös joskus aiemmin mainitsemastani monikulttuurisen lapsuuden workshopista. En ole unohtanut kumpaakaan, mutta viimeksi mainittua ei jostain syystä koskaan järjestettykään ja ensiksi mainittua en ole saanut aikaiseksi, koska en yhtäkkiä osaakaan enää blogata. Mutta ainahan voi yrittää puhua vaikkapa säästä.

Kevät on tullut Kairoon ja ilma on lämmennyt päiväsaikaan parinkymmenen asteen yläpuolelle ja niin lämpimäksi, ettei takkia enää tarvitse. Päällystakkikausi oli noin parin kuukauden mittainen. Lasten kevyttoppatakit on pakattu odottamaan huhtikuista visiittiä Suomeen ja yöllä lämmittäneet irtopatterit unohdettu käyttämättöminä lojumaan nurkkiin.

Road 9 - Maadi. Kuvan kuivapesula ei liity tapaukseen.
Oma Helsingin Iso-Roban Uffista viidellä eurolla löytämäni lähes täydellinen villakangastakkini suureksi harmikseni kutistui kuivapesulan käsittelyssä tyttären kokoluokkaan, niin etten tiedä mitä aion keksiä päällepantavaksi Helsingin pääsiäisilmoihin. Kuski kävi läksyttämässä pesulan tunarin ja joku oli vielä kannellut hänen pomolleen niin, että onneton oli kuulemma saanut potkut!

Muistin taas talven jälkeen täällä yhden lapsiystävällisen wellness-paikan ihastuttavan leikkipaikallisen puutarhan ja siellä käymisen myötä on kevätkausi virallisesti pyörähtänyt käyntiin. Lämpötila on nyt ihanteellinen, ei liian kylmä eikä liian kuuma. Viime maaliskuussa oli muistaakseni vielä vähän viileää, mutta huhtikuussa oli joitakin päiviä, jolloin oltiin jo yli kolmessakymmenessä lämpöasteessa. Onkohan se muuten yleismaailmallinen ilmiö, että ilman ollessa kylmä valitetaan kylmyydestä ja heti kun lämpenee, kylmyys unohdetaan alta aikayksikön ja aletaan valittaa kuumuudesta..? Hassuja hölmöläisiä me ihmiset ympäri maailman leveysasteiden.

Osana Family Wellness
Sekin tuli nähtyä miten paikalliset reagoivat sateeseen. Täällä ei sada juuri koskaan; koko aikana vain muutamana hassuna kertana on satanut muutaman minuutin kestoisen sadekuuron verran niin, ettei niitä oikein voi sateiksi edes kutsua. Jokin aika sitten satoi kuitenkin oikein kunnolla ja ihan melkeinpä kaatamalla arviolta noin vartin verran. Tämä tapahtui juuri kun olin hakenut tytön koulusta sellaisena päivänä kun kuski oli miehen käytettävissä.

Yleensä otan lasten kanssa kuskittomina päivinä taksin tai Uberin, mutta sateen sattuessa kaikki lakkaa täällä ilmeisesti toimimasta, eikä takseja näkynyt mailla halmeilla. Siinä sitten odotimme puun alla suojaa pitäen. Pari yksityisautoa pysähtyi kauhistuneina kohtalostamme ja tarjosivat jopa kyytiä, mutta joista suomalaisittain kursaillen kieltäydyin, että eipä tässä mitään, ollaan sitä juu ennenkin sadetta nähty. Kuski soitti kauhuissaan kysyen MITEN oikein olin selvinnyt sateella kotiin. (Odottamalla sen loppumista, koska ennen sitä mitään ei ollut tehtävissä.)

Orvokkeja myytävänä


Kivoja ruukkuja myytävänä
Katsotaan tuleeko tästä blogista enää yhtään mitään. Teki mieli jo sulkea koko blogi, mutta jääköön nyt, jos vaikka blogistinen henkiin herääminen tapahtuisi tässä kevään mukana. Joka tapauksessa oikein hyvää kevättä kaikille täällä uskollisesti yhä käyville!